maanantai 16. syyskuuta 2013

Nimenvaihdos



Olen jo puolisen vuotta miettinyt hiljaa mielessäni, että blogini nimi menisi vaihtoon. Se ei ole enää pitkään toviin tuntunut kuvastavan minua ja sitä, millainen haluan blogini olevan.
Kun puolitoista vuotta sitten kirjoitin ensimmäiset kirjoitukset ja mietin, millainen blogistani tulee ja suunnittelin sen tulevaisuutta, This is the time to remember tuntui hyvältä. Kuitenkaan elämä ei mennyt, niin kuin silloin suunnittelin ja minäkin olen muuttunut tänä aikana aivan valtavasti. Välillä itseäkin hämmästyttää ja vähän hirvittääkin se muutoksen määrä.
Minusta on myös tuntunut, että ne ajatukset ja suunnitelmat, joita minulla oli puolitoista vuotta sitten, ovat paljolti sidoksissa blogin nimeen ja rajoittavat nyt sitä, mistä kirjoitan. Että kaikki asiat, joista haluaisin kirjoittaa, eivät jotenkin sovi tai mahdu This is the time to remember:in alle. Varsin kieroutunutta.
Uusi nimi, joka on mielessäni pyörinyt koko tämän puoli vuotta(vaikka muitakin yritin makustella, mutta mikään ei tuntunut niin oikealta), tuntuu paljon laajemmalta ja avoimemmalta. Hyväksyvämmältä.
Pari kuukautta sitten sain eräältä viisaalta naiselta neuvon, jota aion nyt noudattaa. Neuvo kuului: ”Se on sun blogi, sä saat tehdä ihan mitä sä tahdot.”

Joten tästä eteenpäin This Is The Time To Remember on:

Levoton Tyttö

(osoite ei muutu mihinkään, koska siitä seuraisi liikaa säätämistä)

2 kommenttia: