keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Konjac Sponge



Sain syksyllä I Love Me –messuilla Beauty Pop Upin pisteeltä testattavakseni Konjac Spongen. Siis sen varmasti kaikille tutun naamanpuhdistusienen. Saamani musta sieni on tarkoitettu epäpuhtaalle ja rasvoittuvalle iholle.

Olin äärimmäisen skeptinen sienen toimivuuden suhteen. Olin toki lukenut lukuisia kehuvia blogipostauksia, mutta en silti ollut täysin vakuuttunut. Lähdin kuitenkin testaamaan sientä mielenkiinnolla, Utelias-Untamo kun olen.

Ja jjjumanskeuta sehän toimii! Se ihan Oikeasti Toimii! Tunnustan, en olisi ikinä uskonut. Jo muutaman päivän jälkeen naamaan alkoi ilmestyä talipallonäppyjä merkkinä siitä, että p*skaa tuli huokosista pois. Käytin sientä säännöllisesti aamuin illoin, ja se sopi luonteelleni mitä parhaiten. Oli todella helppoa vain kastella sieni ja hinkuttaa sillä tovi naamaa - kas vain, valmista tuli! Ei monella eri aineella läträämistä, ei silmiin joutunutta tököttiä, ei ylt’ympäriinsä märkää vessaa ja tyttöä(rapatessa roiskuu), eikä pelkoa laukkuun vuotaneesta purtilosta reissatessa. Aika täydellistä.

Mutta. Niiden harmittomien ja helppojen talipallonäppyjen lisäksi naamaani ilmestyi muutamia isoja, kipeitä ja syvällä olevia patteja. Nekään itsessään eivät olleet varsinainen ongelma, vaan oma reagointini niihin. En yksinkertaisesti pystynyt pitämään tahmatassujani erossa niistä! Niitä oli ihan pakko hiplailla koko ajan ja peilin eteen osuessa vähän koittaa puristella, josko niistä tulisi jotain pihalle. Lienee tarpeetonta kertoa, mitä siitä seurasi, julmetun suuria ja näkyviä rupia naamaan. Ja kun niidenkään ei anna olla rauhassa, seuraa helposti arpia.

Lopetin sienen käytön reilun parin kuukauden kokeilujakson jälkeen, lähinnä tuon nyppimisongelmani vuoksi. En tahdo naamaani ylimääräisiä ja turhia omasta toiminnasta johtuvia arpia, vaikka yleisesti ottaen olenkin sitä mieltä, että arvet kertovat eletystä elämästä.
Vika ei siis missään nimessä ollut sienessä, vaan minussa itsessäni, kun en pysty pitämään näppejäni erossa näpyistä. 
Siinä se killuu vessan peilikaapin seinässä

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Uusi vuosi, uusi mahdollisuus



Loppiainen tuli ja meni, ja sen mukana päättyi minun lomani. Jättäydyin jouluna pidemmälle lomalle, ja todella tarkoitan lomalle, sillä aivotoimintani oli hyvin lähellä nollaa. Etukäteen ajatuksena oli kirjoitella postauksia varastoon, mutta kissanvillat, ajatukset olivat ihan jossain muualla(tai pikemminkin ei missään), joten kirjoittamatta jäivät.

Otin vuoden 2016 vastaan hyvin rauhallisesti ja perinteisesti kotikotona. Alkuillasta katsottiin Äipän kanssa pikkuleijonien peli ja samalla askartelin yhden projektin loppuun. Puoliltaöin katseltiin ikkunasta naapurien jokavuotinen ilotulitusshow.
Oli tuttua ja turvallista venyä ja vanua tekemättä mitään erikoista tai tekemiseksi laskettavaa, juuri sitä kaipasin joulun ja uuden vuoden aikaan. Nyt on taas hyvä palata arkeen ja uuteen vuoteen ja sen tuomiin uusiin mahdollisuuksiin.

En tehnyt tänäkään vuonna uudenvuodenlupauksia, vaan ennemminkin pohdin, että mitä haluaisin tänä vuonna tehdä tai saavuttaa. Osa jutuista on hyvinkin konkreettisia, osa enemmän häilyväisiä ja osa on pohjustusta johonkin isompaan asiaan, jonka tahtoisin elämässäni saavuttaa.
Haluaisin esimerkiksi elvyttää ruostunutta kielitaitoani, ruotsintaitoni on tällä hetkellä kovin surkea ja saksantaitoni on suorastaan olematon. Se harmittaa ja vähän hävettääkin. Tänä vuonna ajattelinkin panostaa ruotsin mieleen palauttamiseen ja aion aloittaa lukemalla Harry Potter-saagan jälleen kerran läpi, mutta tällä kertaa ruotsiksi. Ja jos asiat menevät, kuten toivon, suunnitelmissani on pieni retki Tukholmaan kesällä, toivottavasti osaan silloin sanoa muutakin kuin tack ja adjö.

Kaiken kaikkiaan, toivoisin tämän vuoden sisältävän enemmän tekemistä, eikä vain siitä haaveilemista. En tietenkään ikuisena haaveilijana ja suunnittelijana aio lopettaa asioista haaveilua tai niiden suunnittelua, mutta haluaisin niiden rinnalle enemmän sitä itse tekemistä. Tekeminen myös ruokkii luovuutta, joten sehän olisi vain positiivisesti itseään ruokkiva kehä.

Vuosi 2015 oli kiistatta elämäni raskain ja rankin vuosi, ja siitä toipuminen tulee kestämään pitkälle tähän vuoteen. Senpä vuoksi tämän vuoden painopiste tulee olemaan hyvin vahvasti omassa hyvinvoinnissani, niin fyysisessä kuin henkisessäkin.

Suunnitelmia on siis jos jonkinmoisia, jää nähtäväksi mitkä kaikki toteutuvat, ja miten ne näkyvät täällä blogin puolella.