sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Clarinsin meikinpoistoaineet



Rakkauteni Clarinsin tuotteisiin leimahti uuteen, edellistä suurempaan liekkiin käytettyäni ensimmäistä kertaa Instant Eye Make-Up Removeria. Miettikää nyt, Yksi aine ja yksi vanulappu ja 99% meikistä on poissa. Ilman hankaamista! En voinut uskoa sitä, joten otin käyttöön toisen vanulapun, johon jäi ihan vain aavistus meikkiä. Aivan mahtavaa. Viimeistelin meikinpoiston vielä Water Comfort One-Step Cleanserilla, joka sekin on aivan loistavaa tavaraa. Ajattelin ottaa tuon puhdistusaineen jopa käyttöön päivittäiseen kasvojen puhdistukseen. Tai siis niille päiville, kun en puhdista kasvojani suihkussa.
Käytin ennen jotain L’Orealin vauvanpunaisessa purtilossa olevaa tököttiä, jonka luulin olevan hyvää. Kuinka väärässä olinkaan. Ja nyt tiedän, miksi maksan mielelläni enemmän selektiivisestä kosmetiikasta. Siksi, että rahalla saa useimmiten laatua. Eikä Clarins edes ole überkallis merkki. Rakkaussuhteemme jatkukoon pitkään.


perjantai 28. marraskuuta 2014

Kaulakorupohdintaa



Minua on jo hyvä tovin vaivannut kaulakorukriisi. Olen pitänyt kaulakorua kaulassani jo lähes 15 vuotta, ensin ihan omilla rahoillani ostamaani hopeista koripalloa ja sen jälkeen pari vuotta kultaista rippiristiäni, jonka sain kummeiltani. Rippiristin jälkeen palasin takaisin koripalloon, jota käytinkin ahkerasti viime kesään saakka.


Muistan vieläkin hetken, jolloin ostin hopeisen koripallo-riipukseni ja siihen sopivan ketjun. Olin kolmannella luokalla, vuonna 1999, ja olin säästänyt rahaa varta vasten ostaakseni itselleni koripallokorun. Samanlaisen, jonka veljeni oli saanut joksikin lahjaksi(eikä käyttänyt sitä koskaan, btw). Noh, samanlaista ei ollut tarjolla, joten valitsin yksinkertaisen hopeisen pallon ja hopeisen ketjun. Riipus maksoi 9 markkaa, ja ketju 30 markkaa. Siitä asti ketju on kulkenut mukanani. Kuitenkin viimeaikoina on tuntunut siltä, että minun on aika siirtyä uuteen vaiheeseen elämässäni ja sitä myöten uuteen kaulakoruun. Koska ilman korua kaulassa, tunnen itseni alastomaksi jollain tasolla.


Vahvimpana ehdokkaana uudeksi kaulakorukseni on ollut heti alusta asti KalevalaKorun Pahanpiiskat-riipus. Pidin korusta heti ensisilmäyksellä, ja tarina sen takana vain vahvisti tunnetta. Haluaisin korun nimenomaan hopeisena, olen aina mieltynyt enemmän hopeaan kuin kultaan tai pronssiin. Ensin minua vaivasi se, että koru olisi liian massiivinen, eikä niin aina-ja-kaikkialla-kaulassa-koru, kuin olin alun perin ajatellut. Osittain ajatuksen pohjalla oli pelko siitä, että hukkaisin korun, kun se ei ole kokoaikaa kaulassani. Mutta pääsin ajatuksesta yli, koska tunne siitä, että tämä koru olisi oikea minulle, oli tuota pelkoa vahvempi. Ainoana esteenä korun ostamiselle on sen hinta. 245 euroa kaulakorusta on aika hemmetin paljon. Mutta toisaalta se olisi käytössä päivittäin. Olen minä kuitenkin ostanut KalevaKoruja ihan kiitettävän valikoiman, ja ne ovat käytössä kerran viidessä vuodessa sukujuhlissa. Että sinänsä tämä olisi melkein järkevä sijoitus.

Kuva KalevalaKorun sivuilta

Mietin myös Thomas Sabon Charm-kaulakorua, koska minua viehätti ajatus siitä, että voisin kerätä koruuni heloja muistuttamaan itselleni tärkeistä asioista. Ja ihan vain kivoja heloja ilman sen kummempaa merkitystä. Mutta asiaa tutkittuani huomasin, että kaulakoruihin voi laittaa keralla vain kolme helaa, niin hylkäsin ajatuksen. Mutta Edelleen mieltäni kutkuttaa ajatus Thomas Sabon Charm-rannekorusta. Se olisi ehkä enemmän minun tyyliseni kuin kaulakoru.

Valintani on siis aikalailla tehty. Enää pitäisi vain kerätä rahat kasaan. Olen itse asiassa jo aloittanut. Ostin hiljattain sen Norsusäätölippaan. Olen kerännyt siihen pikkuhiljaa pikkukolikoita, 5-, 10- ja 20-senttisiä. Voi siis olla, että saan odottaa hyvän tovin, ennen kuin kassa on kasassa. Toivottavasti Pahanpiiskoja myydään vielä silloin :D

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

OPI Go On Green



Nappasin Eyeshadow and Flame-blogipikkujoulujen vaihtopöydästä itselleni OPIn Go On Green –kynsilakan. Oikeasti, nappasin lakan ennen kuin se edes ehti osua pöytään entisen omistajan tyhjentäessä kassiaan. Juu, minun pitäisi vähentää kynsilakkojeni määrää, mutta kuka sanoo ’Ei’ OPIlle? Varsinkaan ilmaiselle OPIlle? En minä ainakaan.
Ensimmäinen yritykseni kokeilla tätä lakkaa kaatui siihen, etten saanut tuota pirun purkkia auki. Oli korkki jokseenkin tiukassa. Joten lakkasin kynteni toisella lakalla, joka lohkesi heti ensimmäisenä päivänä. Joten kaivoin kätköistäni esiin salaisen aseeni: purkinavaajat. Tiedättehän ne rätin näköiset übernahkeat laput? Johan korkki aukesi. Ja eikun lakkaamaan. Kuusi kerrosta se vaati ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen, eikä jälki vieläkään ole täydellisen peittävää. Mutta väri on kaiken kaikkiaan aikalailla täydellinen. Sellainen kimmeltävän veden värinen.


maanantai 24. marraskuuta 2014

Eyeshadow and flame -blogipikkujoulut



Eyeshadow and flame –blogin Ilona järjesti bloggaajien pikkujoulut. Ilmoittaudun pikkujouluihin heti, kun se oli mahdollista ja mahduinkin mukaan. Ensin olin ajatuksesta aivan innoissani, mutta h-hetken lähestyessä aloin epäröidä. Enhän minä ole mikään kauneusbloggaaja. Enhän minä tiedä mitään kosmetiikasta. En minä osaa meikata. Enhän minä kirjoita mitään suurta ja kuuluisaa blogia. Eihän minulla ole tuhansia lukijoita. Mitä, jos kukaan siellä ei puhu minulle? Mitä, jos ne muut pitävät minua ihan idioottina? Mitä, jos ne muut ovat ihan idiootteja(kyllä, tätäkin ehdin ajatella ja pelätä)?
Meinasin jänistää useaan otteeseen. Jopa hotellihuonetta ja junalippuja varatessani olin osittain varma, etten tulisi menemään pikkujouluihin. Vielä hotellihuoneessani meikatessani iski suuri epätoivo, kun ajattelin, että näytän ihan kauhealta. Harkitsin laittavani paperipussin päähäni. Ja ajattelin myös, että minulla olisi ihan kiva ilta, vaikka en lähtisikään mihinkään ja viettäisin vain aikaa hotellihuoneessani. Sen jälkeen sanoin itselleni FUCK IT ja lähdin kuitenkin.

Kaikki pelkoni onneksi osoittautuivat turhiksi. Ihmiset olivat todella mukavia, ja puhuttavaa riitti. Ja pääsin pienen alkujännityksen jälkeen ihan kivasti mukaan keskusteluihin. Vaikka täytyy myöntää, että en ole ihan varma, kenen kaikkien kanssa juttelin. Olen ihan surkea yhdistämään oikeita ihmisiä ja kasvoja blogeihin. Kaikkien kanssa en kyllä valitettavasti ehtinyt jutella, mutta niin käy aina, kun suuri joukko ihmisiä kokontuu yhteen. Mutta seuraavalla kerralla sitten.

Ulkonäköpanostukseni rajoittui lakattuihin kynsiini, joihin laitoin juhlan kunniaksi vähän blingblingiä glitterlakan muodossa. Alla on OPIn Suzi & The 7 Düsseldorfs ja sen päällä niinikään OPIa, glitterlakka nimeltä Chasing Rainbows. Kruunasin kokonaisuuden vielä OPIn päällyslakalla(ekaa kertaa Ikinä! Sic!)


Tunnustan, että tiesin etukäteen pikkujouluissa olevan jaossa goodiebagit. Mutta pojat, en odottanut ihan niin Paljoa goodiebagia. Ihan järjetön tavaramäärä! Ja kohdalleni osui vielä arvontavoittokin, yksi kassi lisää. Musta ja valkoinen kassi ovat goodiebagia ja vaaleanpunainen kassi on arvontavoitto. Alun perin(aikana ennen pippaloita) ajattelin, että kirjoittaisin pikkujouluista vain yhden postauksen, mutta goodiebagin saatuani oli selvää, että yksi postaus ei riitä. Joten goodiebagin sisältöä avaan enemmän omassa postauksessaan.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Miten oppia antamaan itselleen mokat anteeksi?



Olen ollut aina kova soimaamaan itseäni mokista ja epäonnistumisista. Ei tarvitse olla kummoinenkaan juttu, kun ruoskin itseäni asiasta päiväkaupalla. Muistan vieläkin joitain vuosien takaisia mokia, joita kukaan muu ei todennäköisesti muista, mutta jotka v*tuttavat minua vieläkin. Minun kun täytyisi olla täydellinen, fiksu ja filmaattinen. Mieluummin jopa vielä parempi.

Kuinka kauan voi soimata itseään huonosti menneestä puheenvuorosta, jolla ei ole niin mitään merkitystä? Voin kertoa, että kolmatta päivää mennään.

Nyt olen kuitenkin löytänyt musiikista helpotusta asiaan, ainakin hetkellisesti. Olen luonut Spotifyhin itselleni soittolistan, jossa on biisejä, joilla saan itselleni paremmalle tuulelle. Ja ehkä vakuutettua itselleni, että ei se niin vakavaa ole. Kahta biisiä en löytänyt youtubesta, Pauli Hanhiniemen Muutkin mokaa ja Sellaista on c’est la vie. Mutta muut löytyivät.

Samuli Putron Tavalliset hautajaiset on mielestäni jotenkin piristävä biisi, siinä kun suunnittelee omia hautajaisia, niin usein huomaa, ettei se nyt niin vakavaa olekaan. Yksi kaverini tosin totesi minun olevan outo, kun sanoin tulevani tästä biisistä hyvälle tuulelle. Tosin hän tykkää joululauluista, joten mikä hän on mitään sanomaan…


Siltsun Malagaan. Need I say more?


Elastisen versio Nauravasta kulkurista. Tätä biisiä ei vain voi kuunnella hymyilemättä. Oli hetki miten huono tahansa, naurava kulkuri piristää.


Paula Vesalan versio Fintelligensin Sorista on aivan mainio niihin hetkiin, kun tarvitsee henkisesti potkia takaisin ja lyödä kovempaa.


Vaikka ei musiikki ole lopullinen ratkaisu, tuo se silti aina hetkellistä helpotusta ja taukoa itsensä ruoskimiseen. Olen tehnyt vuosien saatossa itseni soimaamisen kanssa paljon töitä, välillä tuntuu että siitä on ollut hyötyä ja joskus siltä, että se on ollut yhtä tyhjän kanssa. Ehkä joskus vuosien päästä olen päässyt siihen tilanteeseen, että osaan asettaa epäonnistumiset heti mittakaavaan, eikä minun tarvitsisi soimata itseäni montaa päivää ennen kuin pystyn päästämään niistä irti.

Toisaalta en osaa pitää itseni ruoskimista epäonnistumisten jälkeen pelkästään huonona asiana. En niin kauan, kuin se ajaa minua pyrkimään parempaan ja kehittymään. Vihaan epäonnistumista enemmän kuin mitään muuta, mutta epäonnistumiset ovat myös ainoa tapa oppia ja kehittyä. Silloin, kun alan jättää asioita tekemättä epäonnistumisen pelossa, asia on ongelma. Mutta vielä asia ei ole niin.