lauantai 31. joulukuuta 2016

Mitä tahdon tehdä ensivuonna?

Raketit ovat alkaneet paukkua, joten on aika suunnata katse muutaman tunnin päässä häämöttävään uuteen vuoteen. En tee tänäkään vuonna lupauksia laihduttamisesta tai paheettomasta elämästä, vaan mietin, mitä tahdon tehdä ensi vuonna. Listani näyttää tältä:

Muuttaa. Sori vaan, läheiset. Nykyinen asunto on turhan kallis ja pienempikin varmasti riittäisi. Tavaraa toki pitää karsia rankalla kädellä, jos aion mahtua pienempään asuntoon.

Opetella kirjoneuletta. Olen pitkään ihaillut näkemiäni kirjoneuleita, ja olen päättänyt, että 2017 on se vuosi, jolloin opettelen kirjoneuleen itse.

Opetella Magic Loopin. Viitaten edelliseen kohtaan, eli neulomistekniikan, jossa neulotaan ylipitkällä pyöröpuikolla suljettua neuletta. Vähemmän puikon vaihtoja, siistimpi neulejälki.

Opetella olemaan armollisempi itselleni. Olen aina ollut hyvin itsekriittinen, kuten itse asian ilmaisen. Eräs toinen kutsuu sitä julmuudeksi. Olen vasta tänä syksynä alkanut pikku hiljaa huomata, kuinka haitallista tuo itsekriittisyys minulle on. Toivottavasti vuosi 2017 on vuosi, jolloin hyvä alkaa olla riittävän hyvä.

Lukea enemmän. Olen lukenut tänä vuonna hävettävän vähän, vain muutaman kirjan. Mikä on harmi, koska lukeminen on yksi rakkaimmista harrastuksistani. Erinäisistä syistä keskittymiskykyni ei ole muutaman viime vuoden aikana ollut kummoinen, joten en ole pystynyt keskittymään kirjoihin lukemisen vaatimalla tavalla. Nyt kuitenkin tunnelin päässä näkyy valoa(eikä se ole juna) ja keskittymiskyky paranee koko ajan.

Lakata pelkäämästä epäonnistumista. Pelkään epäonnistumista aivan valtavasti. Olen jättänyt paljon asioita tekemättä ja yrittämättä, koska olen pelännyt epäonnistuvani. Toivon, että vuosi 2017 on vuosi, jolloin lakkaan pelkäämästä epäonnistumista.

Kirjoittaa enemmän. Olen kirjoittanut tänä vuonna harmittavan vähän. Blogissa se on näkynyt mitättömänä postausten määränä. Syy vähäiseen kirjoittamiseen on aika pitkälti sama, kuin vähäiseen lukemiseen, keskittymiskykyni ei ole ollut parhaimmillaan.

Toteuttaa unelmiani. Niin pieniä kuin vähän suurempiakin. Kuten varmasti moni muukin, olen elänyt pitkään ”sitkun”-elämää. Sitten kun asia XYZ on erilailla, voin toteuttaa unelmiani ja suunnitelmiani, mutta en nyt. Mutta hitto vie, jos ei nyt, niin koska sitten?




Millaisia suunnitelmia teillä on vuodelle 2017?

lauantai 10. joulukuuta 2016

Parahin Joulupukki,

taas on vuosi kulunut, ja on aika vakuuttaa sinulle, että olen tänäkin vuonna ollut hyvä ja kiltti ihminen. Vaikka, tiedäthän sinä jo, miten olen kuluneen vuoden aikana käyttäytynyt, tonttujen tiedustelutaidot ovat vertaansa vailla. Olen tänä vuonna ollut mielestäni kiltti, ainakin olen yrittänyt kovasti, kai sekin lasketaan. Tänä vuonna toivelistaltani löytyvät seuraavat asiat:

Ilkka Remeksen tämän vuoden uutuuskirja Kiirastuli kiinnostaa minua ajankohtaisen aiheensa vuoksi.

Fileerausveitsi tulisi todella tarpeeseen, olisi paljon helpompi tehdä kalakeittoa, kun saisi kalasta poistettua nahan. Ja ehkä sitten joskus, kun veitsitaidot paranevat kokkaustaitojen ohella, ihan oikeasti voisin fileoida ihan oikean kalan.

Toinen keittiöväline-tarve on ~3l teflonkattila, sillä vanhasta kattilastani on pinnoite kulunut paikoin jo kokonaan rikki.

Äärimmäisenä Hard Core Harry Potter –fanina kuvitetut Harry Potter –kirjat olisivat erittäin tervetulleita. Niitä on ilmestynyt vasta kaksi ensimmäistä, Viisasten kivi ja Salaisuuksien kammio. Sen sijaan Harry Potter ja kirottu lapsi –kirjasta en ole ollenkaan kiinnostunut.

Lisäksi lautasille olisi tarvetta, Arabian valkoisille 24h –sarjan 18 cm syville lautasille sekä Iittalan Origo-sarjan 26 cm matalia lautasia(värillä ei väliä, sekä oranssi että beige käyvät).

Iittalan kivi-tuikut ovat edelleen ihania.

Merinokerrasto tulisi tarpeeseen talvisäällä ulkoillessa. Minulla on kyllä tekninen kerrasto(aitoa muovia), mutta merino on aina merinoa. Koko Iso.

Tässä olisi ideoita minun ilahduttamiseeni tänä jouluna. Saa käyttää, mutta ei oo pakko hei.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Tampereen Kädentaitomessujen ostokset

Sitten päästäänkin siihen tärkeimpään, eli mitä hankin kädentaitomessuilta. Noh, mitäpä minä En olisi hankkinut? Kannoin kotiin ihan jumalattomasti tavaraa, mutta mitään en kadu! Ja ihan itsekkäästi hankin tavaraa, vaikka ajatukset meinasivat koko ajan suistua lahjanteko/-hankinta –moodiin. Pysyin tiukkana, ja muistutin itseäni kysymällä mitä minä haluan. Osittain syytän tästä tavaramäärästä myös tylsää säätä(piristystä pimeään ja sameaan ja märkään) sekä hallitusta, joka antoi Talvivaaralle lisärahoitusta(don’t even ask). Kuvat ovat mitä ovat, lumettoman marraskuun illat eivät ole niitä kaikkein otollisimpia(pun intended) valokuvaamisen suhteen.

Mistäs sitten aloitettaisiin? No vaikka suurin piirtein alusta.

Aikalailla ensimmäiseksi messuilla suuntasin lankakauppaTitityyn osastolle Stephen Westin ’West knits, best knits: Number 1 - Shawls’ –kirjan perässä. Onni olikin myötä, sillä minun jälkeeni osastolle jäi vain 1 kappale kyseistä kirjaa.  Kirjassa on 13 ohjetta, joista tahtoisin tehdä 8-9, joten tuli paljon halvemmaksi ostaa 29,90 maksanut kirja, kuin 8-9kpl 7€ maksavaa ohjetta yksitellen. Ja kirjan mukana sai koodin, jolla kirjasta pystyi lataamaan myös e-kirja-version.


Bongasin messuilta myös osaston, jossa mainostettiin ”kirjat 2€”. Kirja-hoarderina hylkäsin kaikki 
muut suunnitelmani, ja suuntasin suoraan ja päättäväisesti osastoa kohti. Mukaani tarttui kolme kirjaa, eli tuhlasin yhteensä kuusi(6!!!) euroa. Ihan hullua. 
Ostin kirjat ”Ihanimmat piirakat”, ”Matto x 30” sekä ”Ihana ilmastointiteippi”.


Teippitarhan osastolla tein ostoksia kahteenkin kertaan. Ensimmäisellä kerralla perjantaina mukaani tarttui mustia paperipillejä himmeliä varten ja kaksi rullaa jeesusteippiä askartelua varten, koska olen jo pidemmän aikaa halunnut kokeilla jesariaskarteluja. Ja olinhan aikaisemmin ostanut jesariaskartelukirjankin. Lauantai-illalla selasin sitten tuota kirjaa enemmänkin, ja sunnuntaina minun oli suunnattava ostamaan lisää jesaria Teippitarhalta.
Juttelin Teippitarhan toisen omistajan kanssa hyvän tovin perjantaina, kun asioidessani sattui olemaan hiljaisempi hetki, ja täytyy sanoa, että minulle jäi kyllä todella hyvä kuva sekä yrittäjistä että yrityksestä. Olen tainnut kerran aikaisemmin tilata tavaraa teippitarhalta, mutta jatkossa asioin heidän kanssaan varmasti enemmänkin. Kivoista yrityksistä on kiva ostaa. Sain Teippitarhalta myös muiden bloggaajien tavoin rullan kuviollista masking teippiä, mutta siitä ei ole enää juuri todisteita jäljellä, kun teippasin sillä Tärkeitä Lappuja seinille :D



Lankatalo Tapion Kaupasta ostin kaksi kerää Filcolana Arwettaa tehdäkseni Joji Locatellin 3 Color Cashmir Cowl:n. Minulla oli jo yhtä väriä, joten tarvitsin vain kaksi. Ainakin kerällä vierekkäin valitsemani värit sopiva yhteen, jää nähtäväksi, miltä valmis kaula-asia sitten näyttää.
Olin etukäteen ajatellut, etten osta Tapiolta mitään, koska Tapsa on käytännössä yksi lähilankakaupoistani, sillä se sijaitsee kotikotipaikkakunnallani ja siellä on siten helppo piipahtaa ostoksilla. Mutta kun satuin näkemään siellä tarvitsemaani lankaa, pyörsin päätökseni.


Neulekahvial&Lankakauppa Lentävä Lapasen osastolla oli tarjolla todella paljon kotimaisen Handun käsinvärjättyjä lankoja, joista mukaani lähti yksi vyyhti. Sanoinkin itse värjärille Ilulle, joka oli myös osastolla töissä, että vyyhdin värit ovat niiin väärin, kun mietin omia värimieltymyksiäni, mutta kuitenkin todella houkuttelevat ja oikeat.
Lentävän Lapasen osastolla oli myös tarjolla italialaisen käsinvärjääjän,SnailYarnsin lankaa, mutta vain yksisäikeisenä merinona, ja koska itse en pidä yksisäikeisistä langoista, jäivät ne hyllyyn. Esitin kuitenkin omistajalle toiveen SnailYarnsin sukkalangoista, joka laitettiin korvan taakse. Jään siis odottamaan verkkokaupan aukeamista(ja lompakko kiittää, ainakin toistaiseksi).


Lankakauppa Kerän osastolla minua houkuttelivat eniten Wollmeisen langat, joita Kerällä olikin ihan mukavasti mukana. Ennenhän Wollmeisen lankoja on voinut ostaa vain merkin omasta nettikaupasta, mutta kuluneen vuoden aikana sitä on alkanut saada parista kivijalkakaupasta Suomestakin, ja vain kivijalkakaupasta, jälleenmyyjät eivät saa myydä merkin lankoja nettikaupoissaan.
Kävin hipelöimässä Wollmeisen lankoja jo perjantaina, mutta venytin ostopäätöksen lauantaille. Mukaani tarttui yksi vyyhti Purea, eli 100% superwash-merinoa, värissä Guide to Galaxy. Aion tehdä tästä sukat, vaikka langassa ei mitään vahvikkeita olekaan, voihan ne olla unisukat, jotka eivät joudu kovalle käytölle, vaikka levoton nukkuja olenkin. Olen joskus vuosia, vuosia sitten neulonut huivin Wollmeisesta, enkä pitänyt langan puuvillamaisesta neulontatuntumasta, mutta ajattelin antaa merkille uuden mahdolisuuden sukkalankana. Fiksumpaa ehkä olisi ollut ostaa Twiniä, jossa on merinon lisäksi 20% polyamidia, mutta tarjolla ei ollut yhtä kivaa väriä itselleni(muille neulottavaksi kyllä, mutta koska tarkoitus oli olla itsekäs), niin päädyin tuohon Pureen.


Ommellinen –nimisen kaupan osastolta ostin kolme kangaspalaa, tarkoituksenani ommella itselleni neuleille projektipussukoita. Olen saanut ihan muutaman kerran saanut kuulla, kun kuljetan neuleitani milloin minkäkin kaupan pienessä muovipussissa ja muilla on über-hienoja ommeltuja pusseja. Enää tarvitsee vain opetella ompelemaan. Pikku juttu.


Ehkä messujen hauskimmasta tempauksesta vastasi mielestäni Nappi Kikka, joka sukkalankani maksettuani kysyi ”Haluatko kassin vain ämpärin?” - - - ”NO ÄMPÄRIN TIETENKIN!”.  En tiedä muista, mutta omaan huumorintajuuni ämpäri osui ja upposi ihan täydellisesti.


Löysin messuilta ihan vahingossa näitä saippualeivoksia myyvän osaston. Valitettavasti en osaa sanoa yrityksestä enempää, koska osastolla luki vain ”saippualeivos” ja näytteilleasettajaluettelossa oli vain henkilön nimi, jolla en löytänyt internetsin syövereistä mitään.
Leivoksia oli viisi tai kuusi erilaista ja jokainen tuoksui erilaiselta. Valitsemani saippualeivos tuoksuu hennosti mansikalta, englanniksi käyttäisin ehkä termiä ”strawberry ’n’ cream”.


Olin viikonloppuna myös apulikkana, olin Hopeasäikeen osastolla tauottamassa Pirreä, joka oli yksin matkassa. Sain valita pöydän antimista itselleni muutaman vyyhdin lankaa, ja päädyin seuraaviin:


Eikä siinä vielä kaikki. Sunnuntaina, kun tein lähtöä kotiin, Pirre lykkäsi käteeni vielä yhden vyyhdin, josta olin päivitellyt koko lauantain ja sunnuntain, kun kukaan ei ollut edes koskenut siihen. En voinut tajuta asiaa, koska mielestäni se on ihan käsittämättömän hieno:



Sellaisia asioita kannoin mukanani kotiin, ja nyt on jokseenkin kulutusähky. Ei tarvitse pitkään aikaan ostaa mitään muuta kuin ruokaa, kun joululahjatkin ovat jo hoidettuna.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Tampereen Kädentaitomessut 2016

Tampereen Kädentaitomessut ovat nyt onnellisesti ohi. Itse luuhasin messuilla kaikkina kolmena päivänä oikeastaan täydet päivät. Ja voin kertoa, olen aivan poikki. Ja lauantaina vielä kaupanpäällisiksi naapureilla oli bileet, mitäpä muutakaan sitä sekä henkisesti että fyysisesti väsyneenä tahtoisikaan kuin nukahtaa naapurin basson jytkeeseen? Ja kuten ostosteeveessä sanottaisiin, eikä siinä vielä kaikki. Onnistuin ilmeisesti nappaamaan messuilta mukaani uuden flunssa-pöpön, sen verran karhealta kurkku tuntuu ja pää on raskas. Ja juuri, kun viimeviikolla onnistuin nujertamaan edellisen pöpön heti alkutekijöihinsä. Täytyy aloittaa uusi taistelu tautia vastaan.



Vaikka etukäteen suunnittelin seuraavani vaikka ja mitä messuilla järjestettyä ohjelmaa, en ehtinyt kuin kahteen tilaisuuteen.
Perjantaina kävin kuuntelemassa, kutsutaan sitä nyt vaikka luennoksi, vuoden 2017 käsityötrendeistä. Täytyy sanoa, etten tainnut olla ihan oikeaa kohderyhmää kyseiselle esitykselle. Ensinnäkin, yhdeksi ensivuoden trendiksi mainittiin ”maker kulttuuri” eli tee-se-itse –ajattelu. Öööh, eikö se ole vähän niin kuin koko käsitöiden peruspointti? Lisäksi mainittiin ”korjailu” eli tuttavallisemmin tuunaus, mutta koska tuunailu taitaa olla terminä niiiin 2005, niin sitä kutsuttiin korjailuksi. Ja ”hakkerointi”, eli, noh, hakkerointi. Kuten aikaisemmin jo sanoinkin, omalla kohdallani luento ei osunut maaliinsa, eikä oikeastaan sinnepäinkään, mutta tiedostan myös, etten varmasti kuulunut sen kohdeyleisöön. Pisteet luennon pitäjille siitä, kun pitsistä puhuessaan Lavalla olevalla näytöllä näytettiin kuva Marko Suomen pitsipeniksestä, vaikka nekin ovat jo seitsemän vuotta vanha juttu. Aiheuttivat hauskan reaktion yleisön keski-iän ylittäneessä osassa.

Toinen ohjelmanumero, jonka ehdin näkemään, oli Suomen Perinnetekstiilienmyyntineuvottelijan Jennin haastattelu ja se koski kansallispukuja. Haastattelu oli todella innostava ja vapauttava, kansallispuku ei ole mikään pyhä lehmä, johon ei saa koskea. Virossahan kansallispukukulttuuri on hyvin virkeä ja eloisa, kansallispukujen kuoseja käytetään hyvin vapaasti ja rohkeasti erilaisissa tuotteissa ja erilaisilla tavoilla, mutta Suomessa ollaan oltu virallisempia ja jäykempiä, nihkeitä jopa. Kaikki on täytynyt tehdä täysin sääntöjen mukaan, eikä mitään ole saanut muokata tai käyttää erilailla. Ja sitten on ihmetelty, miksi kansallispuku ei näy omassa kulttuurissamme. Miksiköhän?



Tämä on kuitenkin muuttumassa. Ylläolevassa kuvassa Jennillä on päällään yhden kansallispuvun(en kuollaksenikaan musta, minkä puvun) hamekankaasta tehty hame sekä myös kansallispuvun tasku kännykkäpussina.
Esimerkiksi Instagramista löytyy hashtagilla #tuunaamunperinne paljon kuvia, joissa ihmiset ovat niin sanotusti ottaneet kansallispuvut omiin käsiinsä ja tuunanneet perinteitään :)
Itse olen ollut jo pitkään jollain kummallisella tavalla viehättynyt kansallispuvuista, tai siis oikeastaan vain siitä ”omastani”, joka on mielestäni tietenkin kaikkein kaunein. Olen kauan halunnut tehdä itse oman kansallispukuni, vaikka en näekään itseäni käyttämässä kansallispukua koskaan tai missään. Sen tekemisprosessi kiehtoo minua. Vaikka en koskaan tulisikaan tekemään itselleni omaa kansallispukua, tulen varmasti tuunaamaan perinteeni ja käyttämään kansallispuvun kankaita ja materiaaleja muuten. Kuten Jenni haastattelussaan sanoi, kansallispuku näkyy kyllä, kun me käytämme sitä.


Kaiken kaikkiaan messut olivat erittäin onnistuneet, ja isommat kuin koskaan. Viimevuotinen kävijäennätys rikkoontui ja messuilla vieraili kolmen päivän aikana 44 419 kävijää. Nyt 21. kerran järjestetyt messut ovat nyt Euroopan suurin käsi- ja taideteollisuusmessutapahtuma.
Poistuin messukeskuksesta mukanani valtava määrä innostusta ja ideoita, ostoksista puhumattakaan. Ensivuonna uudestaan, merkatkaa kalentereihinne 17.-19.11.2017.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Prototyyppisukat

Kudoin sukat. Kutsun niitä prototyyppisukiksi, sillä en ole koskaan tehnyt samanlaisia, ja tarkoitus olisi jatkossa tehdä monen monet samanlaiset. Sukat ovat täydellisen tylsän tavalliset sileät sukat. En ole koskaan aikaisemmin tehnyt sukkia, joissa on sileää neuletta, olen tehnyt vain sukkia, joiden koko varsi on joustinneuletta. Mutta, olen ollut varovaisen kiinnostunut sileistä sukista jo pitkään. Vaikkakin olen ollut myös epäluuloinen, että miten tuollainen sileä sukka muka pysyy jalassa menemättä ruttuun. Salaisuus on tehdä sukasta niin maan napakka. Ei sen kummempaa.



Mutta kun minä en kudo sukkia. Kudon kaikkea muuta, mutta en sukkia. Tai niin luulin. Se, etten kudo sukkia oli totta viime huhtikuuhun asti. Silloin päätin kutoa Äipälle sukat äitienpäivälahjaksi. Ja kudoinkin. Ja homma lähti saman tien lapasesta. Nämä sukat ovat seitsemännet sukat, jotka olen neulonut huhtikuun lopun jälkeen, ja minulla on tällä hetkellä kolmet puikoilla. Ja olisi useammat, jos minulla vain olisi enemmän puikkoja. Ja laitan lisää puikoille, kun puikkoja vain vapautuu, koska lankaa minulla kyllä on, siitä ei ole pulaa.



Mutta takaisin näihin sukkiin. Ne on tehty iankaiken vanhasta Opalin ohuesta sukkalangasta, se on Harry Potter -lankaa, ajoittuu noin vuoteen 2009 ja Puoliverinen prinssi –elokuvaan. Värin nimi on Draco(sori Liisa, ajattelin kyllä, että Draco-sukat kuuluisi itsestään selvästi sulle, mutta päätin kuitenkin tehdä ne itselleni). Käytin 2,25mm sukkapuikkoja, KnitPron Zingejä, ja voi luoja miten Rakastankaan Zingejä! Ne ovat ehdottomasti parhaita sukkapuikkoja, joita olen koskaan käyttänyt, ja olen kokeillut todella monia.
Mutta palatakseni jälleen asiaan. Lankaa näihin sukkiin kului 60 grammaa, eli jäljelle jäi 100 gramman kerästä varsin ruhtinaallisen kokoinen jämäkerä.
Täydelliset nämä sukat eivät missään nimessä ole. Kantalappu voisi olla muutaman kerroksen korkeampi, ja olisin voinut kutoa aavistuksen löysempää neulepintaa. Suurempia puikkoja en voisi ajatellakaan, silloin lopputulos olisi lähempänä kalaverkkoa, mutta aavistuksen rennommin olisin voinut kutoa, rajansa se on napakkuudellakin.


Kuvien ottaminen oli myös oma episodinsa. Ensin huomasin, että minulla oli kyllä kameran jalusta, mutta osa, jolla kamera kiinnitetään jalustaan, oli teillä tietämättömillä. Noh, rakensin kameralle jalustan jakkarasta ja parista kirjasta. Sitten asettelin toisen jakkaran ikkunan eteen, koska siinä oli paras valo. Ja sitten kiipesin kyseiselle jakkaralle poseeraamaan. Ja puolivälissä tajusin pyllisteleväni ikkunassa naapuriin. Että silleen. 

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Avene Soothing Eye Contour Cream

Pari kuukautta sitten eräs vanha ongelmani palasi ja ajan myötä paheni ihan uuteen ulottuvuuteen. Jokunen vuosi sitten toisen silmäni ympärysiho kuivui pahasti, eikä toisen silmän ympärysihossa ollut mitään vikaa. Homma hoitui ahkeralla rasvaamisella.
Nyt heinä-elokuun vaihteessa oikean silmäni ympärysiho alkoi kuivua, ja vasemmalla ei ollut mitään ongelmaa. Ensin ajattelin, että homma hoituu, kun vain alan jälleen kesän jälkeen rasvaamaan naamaa, mutta niin ei käynytkään. Ongelma vain paheni. Ja minä vain rasvasin lisää. Ei apua. Ahkerasta rasvaamisesta huolimatta ongelma paheni niin, että oikean silmän ympärysiho oli jo suomuilla ja hilseili ja kutisi niin maan p----leesti. Ja kun silmä kutisi, niin minä hinkkasin. Ja kun ensin hinkkasin ja sitten illalla läträsin rasvaa enemmän kuin keskivertoleivälle, niin aamulla silmä oli pahemmin paisuksissa kuin nilkkani kesähelteellä. Aloin olla todella epätoivoinen, harkitsin jo jopa siveleväni voita silmääni, että saisin ongelman ratkaistua.
Valitettuani tästä ongelmasta tarpeeksi, kehotti Äipä marssimaan apteekkiin ja kysymään sieltä neuvoa. Ja, yllättävää kyllä, minä tottelin. Marssin apteekkiin, ja pyysin kosmetologia(tiesin tyypin kosmetologiksi, koska tiedän ko ihmisen edellisestä elämästä) näyttämään minulle superkosteuttavan ja tuhdin sy-voiteen, ja vastaukseksi sain ”No tää on tosi kiva, kevyt ja raikas geeli ja tämä on sitten voidemaisempi”. Ahaa, no thanks for nothing. Otin sitten paketit käteen ja aloin tutkia pakkauksia itse, ja päädyin siihen voidemaisempaan vaihtoehtoon.

Se voidemaisempi vaihtoehto oli Avenen Soothing Eye Contour Cream.



”Rauhoittava silmänympärysvoide, hajustamaton. Herkälle, pahastikin ärtyneelle silmänympärysiholle. Lievittää kutinaa, turvotusta, kuivuutta ja kiristävää tunnetta. Soveltuu erityisesti atoopikoille.”

Odotukseni eivät olleet korkealla, koska mikään muukaan aiemmin kokeilemistani rasvoista ei ollut toiminut. Mutta. Olin jokseenkin väärässä. Kutina helpotti aika pian sen jälkeen, kun olin ensimmäisen kerran laittanut tätä Avenen sy-voidetta ja sy-iho rauhoittui muutenkin selvästi hyvin nopeasti, parissa päivässä.
Alussa lätkin rasvaa 3-4 kertaa päivässä(pakkauksessa sanottiin 2-5 kertaa päivässä), mutta sittemmin olen siirtynyt rasvaamaan silmänympärystä kahdesti päivässä. Avene on auttanut paljon, mutta kokonaan se ei ole poistanut sy-ihon kuivuutta, se on yhä kuiva, mutta kuitenkaan se ei enää hilseile, suomuile tai kutise eikä se ole ollut turvoksissakaan hyvään toviin.
Minun täytyy siis ilmeisesti jatkaa sellaisen tuotteen etsintää, joka ratkaisisi tämän toispuoleisen silmänympäryskuivuusongelmani. Siihen asti jatkan rasvailua tällä Avenen voiteella, kuka tietää, voihan se kuivuus kadota, kun vain jatkan ahkeraa rasvaamista.


Koostumukseltaan Avenen Soothing Eye Contour Cream on varsin miellyttävää. Se lähtee levittymään hiukan hitaasti, mutta vähän lämmettyään, se liukuu iholle vaivattomasti. Voide pysyy myös hyvin paikoillaan, eli se ei valu silmään sinne, mihin sitä ei kuuluisi mennä, vaikka sitä läträisi vähän runsaamminkin.
Ainut huono puoli tässä voiteessa, jonka olen huomannut, on se, että se on jokseenkin tahmaista. Tai, siis, iho tuntuu hyvin pitkään kovin tahmaiselta, vaikka en olisikaan lätrännyt voidetta silmänympärykselle mitenkään ylenpalttisesti. Mutta koska tämä Avenen voide on helpottanut oireita niin hyvin(vaikka ei toistaiseksi olekaan kokonaan poistanut niitä), niin annan mielelläni tahmaisuuden anteeksi. 

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Uusi banneri ja kaikkea



Kylläpäs on niin uutta ja kiiltävää, että ei meinaa omakseen tunnistaa. Oikein banneri ja kaikkea.

Tein bannrerin vanhanaikaisesti paperiaskarteluna ja skannasin sen sitten kirjastossa koneelle. Olen sillä lailla OldSchool, että tykkään tehdä asiat mieluummin perinteisesti käsin, kuin näppiksellä ja hiirellä tietokoneen ruudulla. Saan kaikkeen paremman tuntuman ja ajatukseni kulkevat vaivattomammin, kun teen asioita konkreettisesti käsilläni. Ei sillä, etteikö näppis ja hiiri olisi konkreettisia, mutta en vain saa niihin samanlaista tuntumaa, kuin esimerkiksi kynään ja paperiin tai vaikka saksiin. Kirjoitan yhä useimmat postaukseni ensin muistikirjaan ja vasta sitten kirjoitan ne puhtaaksi koneelle.

Olen kerännyt tässä kirjoitustauon aikana entistä enemmän kirjoitusintoa ja ideoita. Ja tehnyt, kuten näette, vähän dekoreerausta blogiin.

Syyt (tähänkin) taukoon ovat moninaiset. Aloitin pari kuukautta sitten taas koulunkäynnin, ja vaikka itse opiskelu ei olekaan mitenkään vaativaa tai raskasta, vei uuteen rytmiin sopeutuminen aika paljon aikaa, eikä energiaa alkuun jäänyt koulun lisäksi mihinkään muuhun. Ja, kun energiaa ei ole koulun jälkeen riittänyt kuin sohvalla makoiluun, ei tekstiäkään ole syntynyt. Nyt kuitenkin energiaa riittää taas myös kaikkeen hauskaan vapaa-ajan toimintaan ja runosuoli kukkii taas entiseen malliin, ja postausraakileitakin on kypsymässä vino pino.

Vaikka blogi onkin ollut hiljaa, olen kuitenkin miettinyt tätä paljon. Mietteeni ovat vaihdelleet melkein päivittäin ja riippuneet vuorovedestä ja tähtien asennosta, välillä olen ollut laittamassa pillejä pussiin ja välillä ehdottomasti jatkamassa isommalla liekillä kuin koskaan. Totuus lienee jossain välimaastossa. Jos nyt kuitenkin vain laittaisin homman jälleen tulille, ja katsoisin sitten, mihin tie vie.

Minulla olisi nytkin paljon materiaalia, mistä kirjoittaa, mutta koska ne ovat vielä salaisia(hei, jouluun on enää tuollaiset ~80 päivää), niin joudutte odottamaan vielä tovin. Mutta onneksi kaikki puuhani eivät ole salaisia, joten täyttä radiohiljaisuutta minun ei tarvitse pitää. Ja onpahan sitten myöhemmin materiaalia, mistä kirjoittaa. Kovin tarkasti en aio kirjoitusteni aiheita rajata, koska, noh, mitäs hauskaa siinä nyt olisi?

Nyt on radioyhteys jälleen avattu, joten stay tuned :D

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Asuntomessut 2016 Seinäjoella

Kävin pari viikkoa sitten Seinäjoen asuntomessuilla vähän niinkuin ohikulkumatkalla, olin matkalla kotikotiin muun perheen seuraksi ja sisko miehineen ja parhaan ystävänsä kanssa olivat menossa messuille samana päivänä, joten hyppäsin rautatieasemalta kyytiin ja kiersin messut heidän seurassaan. Tuttuun tapaan keskityin enimmäkseen sisustuspuoleen, enkä niinkään rakenteellisiin asioihin. Paitsi että joudun ehkä kallistumaan isosiskon kanssa samalle linjalle, että yksikerroksiset talot on monikerroksisia kivempia. Ehkä. En kovin mielelläni myönnä, että isosisko saattaa joskus olla oikeassakin... Mutta toisaalta, kuinka moni pikkusisko myöntää?



Todella mukavan oloinen "pesä" terassille, Näen itseni sieluni silmin lukemassa hyvää kirjaa ja siemailemassa kylmää mojitoa.

Kangaspuut! Tahdon!

Vanha Singer! Tahdon!













Tosi kivan näköinen lamppu, vaikka sopii ehkä paremmin jonkun vähän nuoremman neidon huoneeseen, kuin tällaisen 26-vuotiaan...

Mukavan oloinen lukunurkkaus, paitsi että kirjahylly on auttamattomasti liian pieni :D



Kolme ylempää kuvat ovat Seinäjoen Kaupunginteatterin sisustamasta kohteesta. More is more and less is a bore.

Tahdon myös karkkiautomaatin!



Siilin pesä, voiko olla söpömpää?







Tämä pöytä on periaatteessa todella kiva, on ruhtinaallisesti tilaa jokaiselle ruokailijalle ja kaikile kipoille. Mutta. Tuohan vie ihan jumalattomasti tilaa, Ei kuitenkaan loppupeleissä kovin käytännöllinen.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Syypäät mun hymyyn

Kesän ensimmäiset herneet
Voisin elää koko kesän pelkästään herneillä, niin paljon niitä rakastan. Ja puhun nimenomaan tuoreista herneistä, en vapaaehtoisesti koske pakasteherneisiin.


Perhe
Minun perheeni on aika mahtava, täysin sekopäinen, mutta mahtava.

Veljentyttö
Veljentyttö on mainittava vielä erikseen, sillä niin paljon saan iloa hänen kanssaan viettämistäni hetkistä. Veljentyttö on kerrassaan mahtava persoona, ja onkin etuoikeus seurata hänen kasvuaan ja kehitystään.

Ystävät
Uudet ja vanhat. Aina välillä pysähdyn miettimään, miten olenkaan saanut ympärilleni niin käsittämättömän hienoja ihmisiä.

Kasvanut appelsiinipuu
Siitä taitaa olla jo vuosi, kun istutin appelsiinin siemeniä mansikkaviilispurkkeihin. Istutin niitä yli kymmenen ja vain kolme niistä lähti kasvamaan. Tosin sekin kesti niin kauan, että olin ihan varma, ettei siemenistä yksikään lähde kasvamaan. Mutta lähti kuin lähtikin.
Kaikki kolme kasvamaan lähtenyttä puuta ovat yhä kasvamassa, mutta parhaiten kasvaneella on erityinen paikka sydämessäni.



Jääkylmä Coca-Cola
Periaatteessa minä en juo cokista, mutta aina silloin tällöin houkutus käy liian suureksi ja kaupassa koriini hyppää cokistölkki. Kyllä, tölkki, tölkin kerta-annos on täydellisen kokoinen ja siinä on aina hapot tallella, pulloista tuppaa hapot karkaamaan, vaikka korkin kiertäisi kuinka tiukkaan kiinni. Toki voin myös ottaa kaupasta matkaani lasipullon, mutta harvemmin niin teen. Tölkeistä saa kuitenkin niitä klipsuja askartelumateriaaliksi. Vaikka on minulla korkeillekin ideoita…

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Mitä olen oppinut meikkaamisesta?

Jokaisen täytyy löytää oma tapansa tehdä asioita.
Hankin keväällä uuden meikkivoiteen, MACin Face an Body Foundationin, ja aiemmin olin nähnyt kauneustubettajan suosittelevan sen levittämistä tiheällä kasvosiveltimellä, ostaessani meikkivoidetta myyjä suositteli litteää meikkivoidesivellintä. Noh, kokeilin litteää meikkivoidesivellintä, enkä saanut aikaan mitenkään kehuttavaa jälkeä. Sitten jostain mieleni perukoilta pompsahti pinnalle muistikuva BeautyBlenderistä, jonka sain I Love Me –messuilla viime syksynä. Otin munan käteen(heh heh), ja aloin sutia – ja kas kummaa, sain ihan mielettömän hyvän lopputuloksen.
Mitä tästä siis opin? Jokaisen täytyy löytää itselle paras ja helpoin tapa tehdä asioita. Yhden suosikkitapa ei välttämättä toimi toisella. Itselle paras tapa löytyy vain kokeilemalla, mikä ainakin itselleni on jossain määrin hankalaa, koska olen sitä tyyppiä, joka mielellään ottaisi vain jonkun välineen, jolla saisi hyvän lopputuloksen. Vielä parempi olisi, jos joku vain lykkäisi oikeat välineet käteen saatesanoilla ”nämä ovat parhaat sinulle”. Kärsimätön? Minäkö?

BeautyBlenderistä lähti kivasti väri ensimmäisessä pesussa.


Testaa ja harjoittele.
Meikkaaminen, kuten mikä tahansa muukin kädentaito, vaatii todella paljon hands on-harjoittelua. Toistoja, toistoja, toistoja. Tämä on minulle hankalaa, sillä haluaisin osata kaiken heti, harjoittelematta. Joten ottaa itsetunnon päälle, kun näkee esimerkiksi Pinterestissä hienon meikkikuvan, eivätkä omat kädet suostu tekemään samanlaista jälkeä, vaikka mielessä on selkeä kuva siitä, mitä haluaa toteuttaa. Mutta itsepäisesti olen alkanut harjoitella, yksi asia kerrallaan. Ja olen ehkä jopa edistynyt, ja edistyksen myötä motivaatio sekä mielenkiinto harjoitteluun säilyy.

Kokeile rohkeasti, sääntöjä ei varsinaisesti ole.
Jos haluat tehdä silmänrajaukset huulipunalla, tee ihmeessä, pahinta mitä voi tapahtua on se, että näytät kärsivän äärimmäisen pahasta darrasta. Jos haluat tehdä meikkipohjan sinisellä glitterillä, anna mennä, kunhan tiedostat todennäköisesti näyttäväsi Avatarista karanneelta.



Meikkaaminen on välineurheilua.
Aivan kuten lapsille kannattaa hankkia hyvät värityskynät, ettei piirustusinto kariudu huonoihin kyniin, joista ei lähde väriä, kannattaa meikkaajan panostaa kunnollisiin välineisiin. Kallis ei välttämättä ole paras eikä halpa huono, mutta laadukkaat välineet kestävät kauan hyvinä. Ei ole mitään järkeä yrittää saada hyvää lopputulosta kelvottomilla välineillä.



Meikit ovat käyttötavaraa
Meikkejä kuuluu käyttää, eikä vain säilöä laatikossa ja siirtää paikasta toiseen aina muutettaessa. Meikeistä ei ole edes mitään iloa pölyyntymässä laatikon pohjalla käyttämättömänä, ei edes niistä törkeän kalliista Dioreista ja Chaneleista. Eikä myöskään ole mitään järkeä käyttää niitä huonompia meikkejä säästääkseen niitä kivempia. Vaikka kyllä myönnän, että ne kaikista näteimmät meikit tekisi mieli jättää koskemattomiksi ja vain silitellä niitä Klonkun tavoin ja kähistä samalla ”Aaaarrre”.



torstai 23. kesäkuuta 2016

ERROR

Puolet suomalaisista sairastuu psyykkisesti jossain elämänsä vaiheessa. Välillisesti mielenterveysongelmat koskettavat meistä jokaista.
Rehellisessä ja rohkeassa kirjassa tarinansa kertoo 15 ihmistä, joiden elämään vaikuttaa jokin mielen häiriö, kuten synnytyksen jälkeinen masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, dissosiaatiohäiriö, syömishäiriö, pakko-oireinen häiriö tai skitsofrenia. Kirja avaa näkymän mielen haasteiden kanssa elävien ihmisten arkeen. Se auttaa ymmärtämään ihmismielen selittämättömyyttä ja rohkaisee auttamaan sekä hakemaan apua.”

Elina Järvi, Tiina Hotti, Olga Poppius – ERROR: Mielen häiriöitä. Like 2016




Varasin tämän kirjan kirjastosta jo ennen kuin sitä oli edes hankittu sinne, ja niin oli muutama muukin. Varausjonossa oli ennen minua reilut 20 ihmistä. Aikani jaksoin odottaa vuoroani, mutta odotettuani yli kolme kuukautta, päätin ostaa kirjan itselleni. Olihan minulla synttäritkin siinä ja silleen.
Luin Errorin aikalailla yhdeltä istumalta, mikä ei välttämättä ollut ideoista parhain. Kirjassa kerrotaan varsin rankkojakin tarinoita, ja niiden lukeminen yhdeltä istumalta vei omat tunnelmat aika syviin vesiin hyväksi toviksi. Mutta samalla kirjan lukeminen toi lohtua, en olekaan yksin, muutkin kokevat samankaltaisia asioita. Ja samalla tunsin kiitollisuutta, koska itselläni asiat ovat kuitenkin loppujen lopuksi sujuneet hyvin ja varsin kivuttomasti, olen saanut apua ja turvaverkon, kun olen sitä tarvinnut, minua on kohdeltu hyvin ja ennen kaikkea ihmisenä, kokemuksiani ei ole vähätelty eikä kielletty.
Mielenterveysongelmat koskettavat meistä jokaista jollain tavalla, joko omakohtaisena kokemuksena tai jonkin läheisen/tutun kokemuksena. Mielestäni tämän kirjan lukeminen tekisi hyvää ihan kaikille, sillä se avaisi monia silmiä – se avasi minunkin silmiäni vielä lisää.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Kun Isosisko menee naimiaisiin

…Niin mitä tekee Pikkusisko? No neuloo lahjaksi torkkupeiton ihan omin karvaisin pikkukätösin! Tieteski.

Ideahan syntyi ja päätös tehtiin heti, kun oli tiedossa, että häät ovat tulossa, vuosi ennen häitä. Syksyn mittaan ajatus tuli ja meni mielessä, mutta mitään toimenpiteitä se ei aiheuttanut. Tammikuussa(2015) ostin suurimman osan langoista, koska ne olivat tarjouksessa, yksi väri oli päässyt loppumaan, joten sen ostaminen jäi myöhemmäksi. Puuttuvan värin ostin maaliskuussa, tarjouksesta senkin. Toukokuussa otin puikot esille.
Kesäkuussa, neljä viikkoa ennen häitä, otin esille kynän ja paperia ja aloin tekemään suunnitelmia ja laskelmia. Häihin oli neljä viikkoa, mutta koska olin luvannut mennä pääkallopaikalle jo päiviä ennen häitä tekemään viimehetken valmisteluja, totesin, että aikaa on kolme viikkoa. Joista muutaman päivän viettäisin Siskon luona tekemässä hääjuttuja. Eli karkeasti sanottuna aikaa oli tuollainen kaksi ja puoli viikkoa. Mikäpä siinä, ei ongelmaa. Kesä, helle, kasa villaa sylissä… Get the gist, physicist?

Varustauduin koitokseen äänikirjoilla(yhteensä 266h, eli pauttiarallaa 11 vuorokautta), riittävällä nesteytyksellä, ja suurella määrällä käsisaippuaa(tahmatassuhikikäpälä, päivää). Ja työhön ryhdyin tietenkin vasta vajaa pari viikkoa ennen häitä, työaikaa viikko. No eihän se peitto tietenkään tullut valmiiksi, tarvittiin siis plään bii. Päädyin viivytystaisteluun, ostin kasan suklaata(voin kertoa, etten ikinä ole kaupassa hävennyt niin paljon ostoksiani) ja kehotin vienosti järsimään sitä kynsien sijaan odotellessa varsinaista lahjaa.




Ja sen jälkeen hautasin tekeleen syvälle neulenurkkaukseni syövereihin, kunnes tammikuun(2016) hirviöpakkasilla kaivoin sen esille. Kämpässä oli joululoman jäljiltä 16-17 astetta lämmintä, joten kasa villaa sylissä tuntui oikein hyvältä idealta.
Siitä alkoikin sitten todellinen paahtaminen, eikä rasitusvammoiltakaan säästytty. Rakko oikeassa peukalossa oli tuttu vieras ja välillä kädet olivat niin kipeät, että sormia ei kärsinyt liikuttaa ollenkaan.


Mutta Nyt Se On VALMIS! Melkein vuoden väkertämisen jälkeen, se on valmis; langanpäät pääteltynä ja pingotettuna. Täytyy myöntää, että kevään mittaan olin useampaankin otteeseen hyvin täynnä koko projektia, tuntui, ettei se lopu koskaan. Loppui vain kuitenkin. Ja luonnollisesti viikko tämän valmistumisen jälkeen laitoin puikoille samanlaisen peiton itselleni. Tavoite on, että se olisi valmis ennen pakkasia. Minkä vuoden pakkasia, on sitten eriasia.