sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Mitä olen oppinut meikkaamisesta?

Jokaisen täytyy löytää oma tapansa tehdä asioita.
Hankin keväällä uuden meikkivoiteen, MACin Face an Body Foundationin, ja aiemmin olin nähnyt kauneustubettajan suosittelevan sen levittämistä tiheällä kasvosiveltimellä, ostaessani meikkivoidetta myyjä suositteli litteää meikkivoidesivellintä. Noh, kokeilin litteää meikkivoidesivellintä, enkä saanut aikaan mitenkään kehuttavaa jälkeä. Sitten jostain mieleni perukoilta pompsahti pinnalle muistikuva BeautyBlenderistä, jonka sain I Love Me –messuilla viime syksynä. Otin munan käteen(heh heh), ja aloin sutia – ja kas kummaa, sain ihan mielettömän hyvän lopputuloksen.
Mitä tästä siis opin? Jokaisen täytyy löytää itselle paras ja helpoin tapa tehdä asioita. Yhden suosikkitapa ei välttämättä toimi toisella. Itselle paras tapa löytyy vain kokeilemalla, mikä ainakin itselleni on jossain määrin hankalaa, koska olen sitä tyyppiä, joka mielellään ottaisi vain jonkun välineen, jolla saisi hyvän lopputuloksen. Vielä parempi olisi, jos joku vain lykkäisi oikeat välineet käteen saatesanoilla ”nämä ovat parhaat sinulle”. Kärsimätön? Minäkö?

BeautyBlenderistä lähti kivasti väri ensimmäisessä pesussa.


Testaa ja harjoittele.
Meikkaaminen, kuten mikä tahansa muukin kädentaito, vaatii todella paljon hands on-harjoittelua. Toistoja, toistoja, toistoja. Tämä on minulle hankalaa, sillä haluaisin osata kaiken heti, harjoittelematta. Joten ottaa itsetunnon päälle, kun näkee esimerkiksi Pinterestissä hienon meikkikuvan, eivätkä omat kädet suostu tekemään samanlaista jälkeä, vaikka mielessä on selkeä kuva siitä, mitä haluaa toteuttaa. Mutta itsepäisesti olen alkanut harjoitella, yksi asia kerrallaan. Ja olen ehkä jopa edistynyt, ja edistyksen myötä motivaatio sekä mielenkiinto harjoitteluun säilyy.

Kokeile rohkeasti, sääntöjä ei varsinaisesti ole.
Jos haluat tehdä silmänrajaukset huulipunalla, tee ihmeessä, pahinta mitä voi tapahtua on se, että näytät kärsivän äärimmäisen pahasta darrasta. Jos haluat tehdä meikkipohjan sinisellä glitterillä, anna mennä, kunhan tiedostat todennäköisesti näyttäväsi Avatarista karanneelta.



Meikkaaminen on välineurheilua.
Aivan kuten lapsille kannattaa hankkia hyvät värityskynät, ettei piirustusinto kariudu huonoihin kyniin, joista ei lähde väriä, kannattaa meikkaajan panostaa kunnollisiin välineisiin. Kallis ei välttämättä ole paras eikä halpa huono, mutta laadukkaat välineet kestävät kauan hyvinä. Ei ole mitään järkeä yrittää saada hyvää lopputulosta kelvottomilla välineillä.



Meikit ovat käyttötavaraa
Meikkejä kuuluu käyttää, eikä vain säilöä laatikossa ja siirtää paikasta toiseen aina muutettaessa. Meikeistä ei ole edes mitään iloa pölyyntymässä laatikon pohjalla käyttämättömänä, ei edes niistä törkeän kalliista Dioreista ja Chaneleista. Eikä myöskään ole mitään järkeä käyttää niitä huonompia meikkejä säästääkseen niitä kivempia. Vaikka kyllä myönnän, että ne kaikista näteimmät meikit tekisi mieli jättää koskemattomiksi ja vain silitellä niitä Klonkun tavoin ja kähistä samalla ”Aaaarrre”.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti