lauantai 29. maaliskuuta 2014

Mainonnan uhri



Jokin aika sitten kävellessäni ulos Sokokselta oltuani ostamassa siskolleni synttärilahjaa(vain kuukauden myöhässä), totesin joutuneeni mainonnan uhriksi. Siskon lahjan lisäksi kävelin Sokokselta mukanani Dr. Hauschkan Koivu-arnikki-vartaloöljy. Olin lukenut tästä vartaloöljystä maaliskuun Oliviasta ja miettinyt, että haluaisin kokeilla sitä. Sokoksella sitten silmiini osui Dr. Hauschkan tuotehylly ja huomasin käveleväni sille ihan automaattisesti ja nappasin Koivu-arnikki-vartaloöljyn mukaani saman tien.

En ole koskaan pitänyt vartalorasvoista, koska niistä kaikista iholle jää sellainen ällön klähmäinen fiilis. Jostain syystä olin kuitenkin utelias kokeilemaan vartaloöljyjä, ja kun tätä öljyä kuvailtiin Oliviassa seuraavasti: ”Dr. Hauschkan Koivu-arnikki-vartaloöljy pehmentää usein suihkuteltavan urheilijaihon. Koivunlehti, nokkonen ja arnikki parantavat pintaverenkiertoa, mikä lämmittää lihakset ja ehkäisee jomotuksia”, olin jo melkein tehnyt ostopäätökseni.

Olen nyt käyttänyt tätä öljyä reilut pari viikkoa, ja täytyy kyllä sanoa, että tämä on kyllä joka ikisen euron arvoinen. Jo parilla käyttökerralla sääreni lakkasivat hilseilemästä(juu TMI, tiedän) ja tuntuvat nyt käteenkin paljon ”normaalimmilta”.
Olen myös kokeillut tätä jalkarasvan korvikkeena, kun varsinaista jalkarasvaa ei ole ollut käsillä, ja täytyy sanoa, että tämä suoriutuu siitäkin tehtävästä varsin mallikkaasti.
Ja asia, jota en voi hehkuttaa tarpeeksi: TÄSTÄ EI JÄÄ IHOLLE KALVOA! Ehkä parasta koskaan on mennä seuraavana päivänä suihkuun, eikä jaloissa ole sellaista ällöä kalvoa, joka on hinkattava pois juuriharjalla ja saippualla.
Ainoa huono puoli, jonka tästä olen löytänyt, on se, että tämä ei tunnu kovin riittoisalta tavaralta. Tai sitten minä vain läträän tätä liikaa kinttuihini.


4 kommenttia:

  1. Mites tämän tuoksu? Mä skippaan useimmiten Hauschkan tuotteet, kun niissä on kaikissa sellainen samankaltainen... hauschkamainen tuoksu josta en pidä :D Ja luonnonkosmetiikan tuoksu ei muutenkaan palvele mun nenää oikein mitenkään. Mutta hyvä kun oot löytänyt hyvän tuotteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksu on varsin vahva. Sanoisin, että se on sellainen yrttinen, tunistan/löydän tuoksusta koivun, mutta minulla ei ole hajuakaan, miltä arnikki tuoksuu, joten sen osalta en osaa sanoa. Aika neutaali tuoksu, vaikka vahva onkin. Ainakin minun nenääni. Pitää ottaa mukaan, kun seuraavan kerran nähdään, niin saat tuoksutella, jos haluat.

      Poista
  2. Lähes kaikki Dr. Hauschkan tuotteet kuluvat tosi nopeasti. Itselläkin käytössä nyt vartalovoide, joka luultavasti kestää pari viikkoa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, hyvä tietää. Taitaa jatkossa jäädä Dr. Hauschkan tuotteet kauppaan, en halua maksaa paria kymppiä siitä, että saan öljyttyä koko kropan vain muutaman kerran.

      Poista