Välillä on syytä ihan sovinnolla olla hunningolla

Blogi on ollut alkuvuoden täysin hunningolla, kun aikani ja jaksamiseni ei ole riittänyt koulun lisäksi blogin kirjoittamiseen ja kuvien ottamiseen.
Nyt on kuitenkin koulu loppunut ja olen ehtinyt lepuuttaa sekä päätäni että kroppaani pari viikkoa. Nyt vihdoin alkaa tuntua siltä, että ajatus kulkee paremmin ja jaksan jopa keskittyä kirjoittamiseen, ajattelemiseen, kuvaamiseen ja muihin tärkeisiin asioihin.

Jos blogi on olut täysin hunningolla tämän alkuvuoden, niin olen minäkin ollut viimeiset kaksi viikkoa. Ihan täydellisen hunningolla. Viimeisen kahden viikon aikana olen:

Nukkunut 10-14 tunnin yöunia ja satunnaisia päikkäreitä.

Valvonut ensimmäistä kertaa koko vuonna yli kahteentoista.

Viettänyt myöhästyneitä synttäreitä ja tyttöjeniltaa, joissa ei otettu yhtään kuvaa, vaikka vakaa aikomus oli.

Olen katsonut enemmän Uuno Turhapuro –elokuvia, kuin on kenenkään mielenterveydelle hyväksi.

Olen ollut täydellisellä liikuntatauolla, en ole käynyt lenkillä, en uimassa, en puntilla, en jumpassa. Alkaa kyllä riittää tätä lajia. Pian voisi palata normaaliin päiväjärjestykseen.

Olen ostanut lemppari-suklaapussini, syönyt kolme, ja todennut, ettei minun oikeastaan edes tee mieli 

suklaata.

Olen katsonut Suurinta pudottajaa, ja syönyt samalla jätskiä.

Olen sekä syönyt itseni ihan ähkyyn, että elänyt monta päivää pelkillä muroilla(Kellogg’s:in Honey Loops ftw).

Vaikka välillä on hyvä olla ihan hunningolla, niin huomenna on hyvä päivä(ja korkea aika) aloittaa jälleen uusi elämä.