Tampereen Käsityömessut 2017

Reilu kuukausi sitten oli taas yksi vuoteni kohokohdista, Suomen Kädentaitomessut Tampereen messukeskuksessa nimittäin. Sain liput messuille bloggaaja-statuksella postausta vastaan.

Vierailin messuilla tänä vuonna kahtena päivänä, perjantaina ja lauantaina. Tänä vuonna tehtiin myös taas kävijäennätys, ja se kyllä näkyi messuilla ennennäkemättömänä ruuhkana. Ei siellä aikaisempina vuosina mitenkään väljää ole ollut, mutta jotenkin tänä vuonna ruuhka tuntui erityisen ahdistavalta ja rasittavalta. Ja kyllä, siinä ruuhkaärsytyksessäni olin varma, että tällaisissa massatapahtumissa ihmisten äo laskee pari pykälää. Pariovilla ihmiset tunkevat sisään ja ulos molemmista ovista yhtä aikaa, vaikka jouhevammin asia menisi, jos toisesta ovesta poistuttaisiin hallista ja toisesta mennään sisään. Auttaisivatkohan nuolikyltit ovien yläpuolella? Jotain muutoksia ensivuoden messuille on tulossa pohjakarttaan. Otettaisiinkohan D-hallikin kokonaan käsityömessujen käyttöön? 

Aikaisempina vuosinahan D-hallissa on ollut keräilymessut, joilta olen itsekin ostanut paljon joululahjoja, mutta jotka ovat nykyään Mega Outletin yhteydessä. Tänä vuonnahan D-hallissa oli nukkekoti- ja pienoisrautatie messut. D-halli toisi kyllä kivasti lisää tilaa käsityömessuille.

Tänä vuonna huomasin jälleen selkeästi tarvitsevani messuille seuraa, että jaksaisin koluta messut läpi niin perusteellisesti kuin haluaisin. Yksin tulen vain juosseeksi messut läpi nopeasti ja tehokkaasti ja sitä myötä myös todella ylimalkaisesti. Perjantaina kierrellessäni messuja kaverin kanssa kävimme messuja paljon rauhallisemmin läpi kuin lauantaina kierrellessäni yksin. Äiti, sisko, käly ja kaverit beware, raahaan teidät ensivuonna messuille kanssani.

Ostoksia tein messuilla tänä vuonna todella maltillisesti. Viime vuoden kulutusjuhla oli vielä aivan liian tuoreessa muistissa. Sitä voisi jopa kutsua ostoskrapulaksi.

Regian sukkalangan sekä Cloverin ergonomiset virkkuukoukut ostin Lankaidean osastolta. Sukkalanka on ilmeisesti joku Regian jouluväri, mutta itse en saa langasta jouluviboja, enemmänkin keväisiä.
Korvakorut ovat OneManBandin, eli Finnish Design Boutiquen osastolta, ne ovat Unique Design by Marian. Olin jo lähtemässä osastolta pois, kun huomasin nämä korvakorut, ja minun oli saatava ne.
Salmiakit ostin Tallipihan Suklaapuodin osastolta, jos minulle luvataan todella väkevää salmiakkia, ostan varmasti. Täydellistä, tai edes lähes täydellistä, salmiakkia tuntuu olevan mahdotonta löytää.

Tämä postaushan odotti valmiina kuvaa näinkin pitkään, sillä Suomen talvi ei varsinaisesti ole suosiolinen yrityksille saada otettua siedettäviä kuvia. Eikä tämäkään mikään valokuvataiteen merkkiteos ole, mutta tällaista sai nyt tällä rahalla :D

Isoveli82

Isoveli täytti juhannuksena 35, aika sopivan ikäinen siis noin niin kuin isoveljeksi.

Virkkasin Isoveljelle synttärilahjaksi peiton. Alun perin aion tehdä hänelle peiton 30-vuotislahjaksi, sen jälkeen väitöslahjaksi, mutta koska niistä ei tullut mitään erinäisistä syistä, päätin, että 1/3(sillä oletuksella, että velipoika yltää edesmenneen isoisämme kunnioitettavaan 104,5 vuoden ikään) elettyä elämää on ihan yhtä hyvä syy. Sitä paitsi, parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Olen jossain määrin jopa yllättynyt, että sain tämän peiton valmiiksi, sillä minä en virkkaa. Tai en virkannut, ennen kuin aloin viime jouluna ensin virkata peittoa itselleni(joka on vielä kesken) ja sitten kevät-talvella aloin virkata tätä peittoa.

Veljeni on jossain määrin ulottuva henkilö, enkä nyt tarkoita sellaista, mikä on varmasti jokaisen ensimmäinen mielikuva, vaan 190-senttinen entinen urheilija. Joten, koska saaja on jokseenkin ulottuva henkilö, täytyy peitollakin olla kokoa. Peitto on noin suurinpiirtein(täysin tarkkoja mittoja en saanut otettua, kun minulla ei ole tarpeeksi tilaa levittää tätä mittoihinsa) 145 cm leveä ja 210 cm korkea. Lankaa tähän kului 3065 grammaa. Pääteltäviä langanpäitä oli enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi osaan delegoida.

Luulin saavani tehtyä tämän täysin jämälangoista, mutta pian kävi ilmi, että olin turhan optimistinen asian suhteen. Loppujen lopuksi uudenlangan ja jämälankojen suhde on suurin pirtein fifty-sixty. Jämälanka on tässä tapauksessa aika laaja käsite, osa oli ihan oikeasti jämiä jostain toisesta projektista ja osa oli epämääräisiä yksittäisiä keriä, joilla en tiennyt, mitä tehdä; ne upposivat tähän hyvin. Uudet langat olivat oikeastaan kokonaan harmaita ja mustia. Lanka on tosiaan Novitan 7 Veljestä, joka on mielestäni tällaiseen peittotarkoitukseen ihan oivallista lankaa.

Peitto valmistui vähän myöhässä, mutta ei anneta sen häiritä(vaikka se vähän mielessä kaihertaakin). Sitä paitsi, veli perheineen ei ollut edes juhannuksena kaupungissa, joten en olisi edes voinut antaa lahjaa oikeana päivänä. Pikkuperfektionisti sisälläni kuiskuttelee, että olisihan sen voinut antaa etuajassa. Yritän olla kuuntelematta.

Peitto jäi hieman lyhyemmäksi kuin alun perin ajattelin, mutta minulta loppui langat(buahahhahhaa, as if), siis sopivan väriset ei-harmaat langat. Mutta eipä tuolle nyt mitään voi, ihan kivan mittainen tästä peitosta kuitenkin tuli. Ja se minimitavoitteeni, 200cm, täyttyi.

Ja myönnettäköön, että otin peitontekeleen alla useammat koepäiväunet. Tämä oli vain niin kätevä vetää sylistä kokonaan päälle, kun alkoi ramaisemaan. Ja hyvin nukutti. Toivottavasti myös Isoveli, joka omien sanojensa mukaan on vielä nuori poika ja sopivan ikäinen, nukkuu hyvin tämän peiton alla.

Kauluri - Paluu lapsuuteen?

Neuloin kaulurin. Kyllä, kaulurin.

Neuloin tämän jo varsin pian Tampereen käsityömessujen jälkeen, ja ostinhan pari puuttuvaa kerääkin messuilta, mutta viimeistely, eli langanpäiden päättely sekä kuvaaminen saivat odottaa joulun ja uudenvuoden välipäiviä. Joo, neulominen on todella kivaa, neuleiden viimeistely on perberistä.

Malli on Joji Locatellin 3 Color Cashmere Cowl, joka on todella helppo ja mukava neuloa. Kauluri neuloutui todella nopeasti, muutamassa illassa. Ohjetta ei tarvinnut tuijotella juurikaan, riitti kun sen luki ennen mallineuleen tai värin vaihtoa ja muuten välillä silmäili varmistukseksi.

En ole ihan varma, miksi alun perin aloin neuloa tätä kauluria, sillä olin kovin skeptinen sen suhteen, tulenko koskaan käyttämään tätä. Mutta halusin silloin jotain kohtuullisen aivotonta neulottavaa. Kauan siinä menikin, ennen kuin otin tämän käyttöön(kun ne langanpäät oli päättelemättä).  Mutta. Tämä on osoittautunut aivan loistavaksi keksinnöksi. Koen isot huivit - joista tykkään ihan hirveästi - ahdistavina talvitakin alla, joten tämä on ollut ihan mahtava, sillä tämä blokkaa kylmän ilman tunkemasta takin kauluksesta sisään, mutta ei ahdista, purista tai kurista.
Toki, en tiedä, valikoituisiko tämä kaulaan kaikkein kovimmilla pakkasilla ja nytkin kaipaan koulussa tunneilla, jolloin istun falskaavan ikkunan ja kylmyyttä hohkaavan betoniseinän vieressä ilmastoinnin puhaltaessa niskaan, jotain suuren suurta villahuivia, johon kääriytyä.

Tykästyin tähän kauluriin jopa siinä määrin, että aion neuloa niitä lisää. En välttämättä tai todennäköisesti juuri tällä mallilla, vaan jollain toisella, koska maailma on täynnä kivoja neuleohjeita.

Tampereen Kädentaitomessujen ostokset

Sitten päästäänkin siihen tärkeimpään, eli mitä hankin kädentaitomessuilta. Noh, mitäpä minä En olisi hankkinut? Kannoin kotiin ihan jumalattomasti tavaraa, mutta mitään en kadu! Ja ihan itsekkäästi hankin tavaraa, vaikka ajatukset meinasivat koko ajan suistua lahjanteko/-hankinta –moodiin. Pysyin tiukkana, ja muistutin itseäni kysymällä mitä minä haluan. Osittain syytän tästä tavaramäärästä myös tylsää säätä(piristystä pimeään ja sameaan ja märkään) sekä hallitusta, joka antoi Talvivaaralle lisärahoitusta(don’t even ask). Kuvat ovat mitä ovat, lumettoman marraskuun illat eivät ole niitä kaikkein otollisimpia(pun intended) valokuvaamisen suhteen.

Mistäs sitten aloitettaisiin? No vaikka suurin piirtein alusta.

Aikalailla ensimmäiseksi messuilla suuntasin lankakauppaTitityyn osastolle Stephen Westin ’West knits, best knits: Number 1 - Shawls’ –kirjan perässä. Onni olikin myötä, sillä minun jälkeeni osastolle jäi vain 1 kappale kyseistä kirjaa.  Kirjassa on 13 ohjetta, joista tahtoisin tehdä 8-9, joten tuli paljon halvemmaksi ostaa 29,90 maksanut kirja, kuin 8-9kpl 7€ maksavaa ohjetta yksitellen. Ja kirjan mukana sai koodin, jolla kirjasta pystyi lataamaan myös e-kirja-version.

Bongasin messuilta myös osaston, jossa mainostettiin ”kirjat 2€”. Kirja-hoarderina hylkäsin kaikki 

muut suunnitelmani, ja suuntasin suoraan ja päättäväisesti osastoa kohti. Mukaani tarttui kolme kirjaa, eli tuhlasin yhteensä kuusi(6!!!) euroa. Ihan hullua. 

Ostin kirjat ”Ihanimmat piirakat”, ”Matto x 30” sekä ”Ihana ilmastointiteippi”.

Teippitarhan osastolla tein ostoksia kahteenkin kertaan. Ensimmäisellä kerralla perjantaina mukaani tarttui mustia paperipillejä himmeliä varten ja kaksi rullaa jeesusteippiä askartelua varten, koska olen jo pidemmän aikaa halunnut kokeilla jesariaskarteluja. Ja olinhan aikaisemmin ostanut jesariaskartelukirjankin. Lauantai-illalla selasin sitten tuota kirjaa enemmänkin, ja sunnuntaina minun oli suunnattava ostamaan lisää jesaria Teippitarhalta.
Juttelin Teippitarhan toisen omistajan kanssa hyvän tovin perjantaina, kun asioidessani sattui olemaan hiljaisempi hetki, ja täytyy sanoa, että minulle jäi kyllä todella hyvä kuva sekä yrittäjistä että yrityksestä. Olen tainnut kerran aikaisemmin tilata tavaraa teippitarhalta, mutta jatkossa asioin heidän kanssaan varmasti enemmänkin. Kivoista yrityksistä on kiva ostaa. Sain Teippitarhalta myös muiden bloggaajien tavoin rullan kuviollista masking teippiä, mutta siitä ei ole enää juuri todisteita jäljellä, kun teippasin sillä Tärkeitä Lappuja seinille :D

Lankatalo Tapion Kaupasta ostin kaksi kerää Filcolana Arwettaa tehdäkseni Joji Locatellin 3 Color Cashmir Cowl:n. Minulla oli jo yhtä väriä, joten tarvitsin vain kaksi. Ainakin kerällä vierekkäin valitsemani värit sopiva yhteen, jää nähtäväksi, miltä valmis kaula-asia sitten näyttää.
Olin etukäteen ajatellut, etten osta Tapiolta mitään, koska Tapsa on käytännössä yksi lähilankakaupoistani, sillä se sijaitsee kotikotipaikkakunnallani ja siellä on siten helppo piipahtaa ostoksilla. Mutta kun satuin näkemään siellä tarvitsemaani lankaa, pyörsin päätökseni.

Neulekahvial&Lankakauppa Lentävä Lapasen osastolla oli tarjolla todella paljon kotimaisen Handun käsinvärjättyjä lankoja, joista mukaani lähti yksi vyyhti. Sanoinkin itse värjärille Ilulle, joka oli myös osastolla töissä, että vyyhdin värit ovat niiin väärin, kun mietin omia värimieltymyksiäni, mutta kuitenkin todella houkuttelevat ja oikeat.
Lentävän Lapasen osastolla oli myös tarjolla italialaisen käsinvärjääjän,SnailYarnsin lankaa, mutta vain yksisäikeisenä merinona, ja koska itse en pidä yksisäikeisistä langoista, jäivät ne hyllyyn. Esitin kuitenkin omistajalle toiveen SnailYarnsin sukkalangoista, joka laitettiin korvan taakse. Jään siis odottamaan verkkokaupan aukeamista(ja lompakko kiittää, ainakin toistaiseksi).

Lankakauppa Kerän osastolla minua houkuttelivat eniten Wollmeisen langat, joita Kerällä olikin ihan mukavasti mukana. Ennenhän Wollmeisen lankoja on voinut ostaa vain merkin omasta nettikaupasta, mutta kuluneen vuoden aikana sitä on alkanut saada parista kivijalkakaupasta Suomestakin, ja vain kivijalkakaupasta, jälleenmyyjät eivät saa myydä merkin lankoja nettikaupoissaan.
Kävin hipelöimässä Wollmeisen lankoja jo perjantaina, mutta venytin ostopäätöksen lauantaille. Mukaani tarttui yksi vyyhti Purea, eli 100% superwash-merinoa, värissä Guide to Galaxy. Aion tehdä tästä sukat, vaikka langassa ei mitään vahvikkeita olekaan, voihan ne olla unisukat, jotka eivät joudu kovalle käytölle, vaikka levoton nukkuja olenkin. Olen joskus vuosia, vuosia sitten neulonut huivin Wollmeisesta, enkä pitänyt langan puuvillamaisesta neulontatuntumasta, mutta ajattelin antaa merkille uuden mahdolisuuden sukkalankana. Fiksumpaa ehkä olisi ollut ostaa Twiniä, jossa on merinon lisäksi 20% polyamidia, mutta tarjolla ei ollut yhtä kivaa väriä itselleni(muille neulottavaksi kyllä, mutta koska tarkoitus oli olla itsekäs), niin päädyin tuohon Pureen.

Ommellinen –nimisen kaupan osastolta ostin kolme kangaspalaa, tarkoituksenani ommella itselleni neuleille projektipussukoita. Olen saanut ihan muutaman kerran saanut kuulla, kun kuljetan neuleitani milloin minkäkin kaupan pienessä muovipussissa ja muilla on über-hienoja ommeltuja pusseja. Enää tarvitsee vain opetella ompelemaan. Pikku juttu.

Ehkä messujen hauskimmasta tempauksesta vastasi mielestäni Nappi Kikka, joka sukkalankani maksettuani kysyi ”Haluatko kassin vain ämpärin?” - - - ”NO ÄMPÄRIN TIETENKIN!”.  En tiedä muista, mutta omaan huumorintajuuni ämpäri osui ja upposi ihan täydellisesti.

Löysin messuilta ihan vahingossa näitä saippualeivoksia myyvän osaston. Valitettavasti en osaa sanoa yrityksestä enempää, koska osastolla luki vain ”saippualeivos” ja näytteilleasettajaluettelossa oli vain henkilön nimi, jolla en löytänyt internetsin syövereistä mitään.
Leivoksia oli viisi tai kuusi erilaista ja jokainen tuoksui erilaiselta. Valitsemani saippualeivos tuoksuu hennosti mansikalta, englanniksi käyttäisin ehkä termiä ”strawberry ’n’ cream”.

Olin viikonloppuna myös apulikkana, olin Hopeasäikeen osastolla tauottamassa Pirreä, joka oli yksin matkassa. Sain valita pöydän antimista itselleni muutaman vyyhdin lankaa, ja päädyin seuraaviin:

Eikä siinä vielä kaikki. Sunnuntaina, kun tein lähtöä kotiin, Pirre lykkäsi käteeni vielä yhden vyyhdin, josta olin päivitellyt koko lauantain ja sunnuntain, kun kukaan ei ollut edes koskenut siihen. En voinut tajuta asiaa, koska mielestäni se on ihan käsittämättömän hieno:

Sellaisia asioita kannoin mukanani kotiin, ja nyt on jokseenkin kulutusähky. Ei tarvitse pitkään aikaan ostaa mitään muuta kuin ruokaa, kun joululahjatkin ovat jo hoidettuna.

Tampereen Kädentaitomessut 2016

Tampereen Kädentaitomessut ovat nyt onnellisesti ohi. Itse luuhasin messuilla kaikkina kolmena päivänä oikeastaan täydet päivät. Ja voin kertoa, olen aivan poikki. Ja lauantaina vielä kaupanpäällisiksi naapureilla oli bileet, mitäpä muutakaan sitä sekä henkisesti että fyysisesti väsyneenä tahtoisikaan kuin nukahtaa naapurin basson jytkeeseen? Ja kuten ostosteeveessä sanottaisiin, eikä siinä vielä kaikki. Onnistuin ilmeisesti nappaamaan messuilta mukaani uuden flunssa-pöpön, sen verran karhealta kurkku tuntuu ja pää on raskas. Ja juuri, kun viimeviikolla onnistuin nujertamaan edellisen pöpön heti alkutekijöihinsä. Täytyy aloittaa uusi taistelu tautia vastaan.

Vaikka etukäteen suunnittelin seuraavani vaikka ja mitä messuilla järjestettyä ohjelmaa, en ehtinyt kuin kahteen tilaisuuteen.
Perjantaina kävin kuuntelemassa, kutsutaan sitä nyt vaikka luennoksi, vuoden 2017 käsityötrendeistä. Täytyy sanoa, etten tainnut olla ihan oikeaa kohderyhmää kyseiselle esitykselle. Ensinnäkin, yhdeksi ensivuoden trendiksi mainittiin ”maker kulttuuri” eli tee-se-itse –ajattelu. Öööh, eikö se ole vähän niin kuin koko käsitöiden peruspointti? Lisäksi mainittiin ”korjailu” eli tuttavallisemmin tuunaus, mutta koska tuunailu taitaa olla terminä niiiin 2005, niin sitä kutsuttiin korjailuksi. Ja ”hakkerointi”, eli, noh, hakkerointi. Kuten aikaisemmin jo sanoinkin, omalla kohdallani luento ei osunut maaliinsa, eikä oikeastaan sinnepäinkään, mutta tiedostan myös, etten varmasti kuulunut sen kohdeyleisöön. Pisteet luennon pitäjille siitä, kun pitsistä puhuessaan Lavalla olevalla näytöllä näytettiin kuva Marko Suomen pitsipeniksestä, vaikka nekin ovat jo seitsemän vuotta vanha juttu. Aiheuttivat hauskan reaktion yleisön keski-iän ylittäneessä osassa.

Toinen ohjelmanumero, jonka ehdin näkemään, oli Suomen Perinnetekstiilienmyyntineuvottelijan Jennin haastattelu ja se koski kansallispukuja. Haastattelu oli todella innostava ja vapauttava, kansallispuku ei ole mikään pyhä lehmä, johon ei saa koskea. Virossahan kansallispukukulttuuri on hyvin virkeä ja eloisa, kansallispukujen kuoseja käytetään hyvin vapaasti ja rohkeasti erilaisissa tuotteissa ja erilaisilla tavoilla, mutta Suomessa ollaan oltu virallisempia ja jäykempiä, nihkeitä jopa. Kaikki on täytynyt tehdä täysin sääntöjen mukaan, eikä mitään ole saanut muokata tai käyttää erilailla. Ja sitten on ihmetelty, miksi kansallispuku ei näy omassa kulttuurissamme. Miksiköhän?

Tämä on kuitenkin muuttumassa. Ylläolevassa kuvassa Jennillä on päällään yhden kansallispuvun(en kuollaksenikaan musta, minkä puvun) hamekankaasta tehty hame sekä myös kansallispuvun tasku kännykkäpussina.
Esimerkiksi Instagramista löytyy hashtagilla #tuunaamunperinne paljon kuvia, joissa ihmiset ovat niin sanotusti ottaneet kansallispuvut omiin käsiinsä ja tuunanneet perinteitään :)
Itse olen ollut jo pitkään jollain kummallisella tavalla viehättynyt kansallispuvuista, tai siis oikeastaan vain siitä ”omastani”, joka on mielestäni tietenkin kaikkein kaunein. Olen kauan halunnut tehdä itse oman kansallispukuni, vaikka en näekään itseäni käyttämässä kansallispukua koskaan tai missään. Sen tekemisprosessi kiehtoo minua. Vaikka en koskaan tulisikaan tekemään itselleni omaa kansallispukua, tulen varmasti tuunaamaan perinteeni ja käyttämään kansallispuvun kankaita ja materiaaleja muuten. Kuten Jenni haastattelussaan sanoi, kansallispuku näkyy kyllä, kun me käytämme sitä.

Kaiken kaikkiaan messut olivat erittäin onnistuneet, ja isommat kuin koskaan. Viimevuotinen kävijäennätys rikkoontui ja messuilla vieraili kolmen päivän aikana 44 419 kävijää. Nyt 21. kerran järjestetyt messut ovat nyt Euroopan suurin käsi- ja taideteollisuusmessutapahtuma.
Poistuin messukeskuksesta mukanani valtava määrä innostusta ja ideoita, ostoksista puhumattakaan. Ensivuonna uudestaan, merkatkaa kalentereihinne 17.-19.11.2017.

Prototyyppisukat

Kudoin sukat. Kutsun niitä prototyyppisukiksi, sillä en ole koskaan tehnyt samanlaisia, ja tarkoitus olisi jatkossa tehdä monen monet samanlaiset. Sukat ovat täydellisen tylsän tavalliset sileät sukat. En ole koskaan aikaisemmin tehnyt sukkia, joissa on sileää neuletta, olen tehnyt vain sukkia, joiden koko varsi on joustinneuletta. Mutta, olen ollut varovaisen kiinnostunut sileistä sukista jo pitkään. Vaikkakin olen ollut myös epäluuloinen, että miten tuollainen sileä sukka muka pysyy jalassa menemättä ruttuun. Salaisuus on tehdä sukasta niin maan napakka. Ei sen kummempaa.

Mutta kun minä en kudo sukkia. Kudon kaikkea muuta, mutta en sukkia. Tai niin luulin. Se, etten kudo sukkia oli totta viime huhtikuuhun asti. Silloin päätin kutoa Äipälle sukat äitienpäivälahjaksi. Ja kudoinkin. Ja homma lähti saman tien lapasesta. Nämä sukat ovat seitsemännet sukat, jotka olen neulonut huhtikuun lopun jälkeen, ja minulla on tällä hetkellä kolmet puikoilla. Ja olisi useammat, jos minulla vain olisi enemmän puikkoja. Ja laitan lisää puikoille, kun puikkoja vain vapautuu, koska lankaa minulla kyllä on, siitä ei ole pulaa.

Mutta takaisin näihin sukkiin. Ne on tehty iankaiken vanhasta Opalin ohuesta sukkalangasta, se on Harry Potter -lankaa, ajoittuu noin vuoteen 2009 ja Puoliverinen prinssi –elokuvaan. Värin nimi on Draco(sori Liisa, ajattelin kyllä, että Draco-sukat kuuluisi itsestään selvästi sulle, mutta päätin kuitenkin tehdä ne itselleni). Käytin 2,25mm sukkapuikkoja, KnitPron Zingejä, ja voi luoja miten Rakastankaan Zingejä! Ne ovat ehdottomasti parhaita sukkapuikkoja, joita olen koskaan käyttänyt, ja olen kokeillut todella monia.
Mutta palatakseni jälleen asiaan. Lankaa näihin sukkiin kului 60 grammaa, eli jäljelle jäi 100 gramman kerästä varsin ruhtinaallisen kokoinen jämäkerä.
Täydelliset nämä sukat eivät missään nimessä ole. Kantalappu voisi olla muutaman kerroksen korkeampi, ja olisin voinut kutoa aavistuksen löysempää neulepintaa. Suurempia puikkoja en voisi ajatellakaan, silloin lopputulos olisi lähempänä kalaverkkoa, mutta aavistuksen rennommin olisin voinut kutoa, rajansa se on napakkuudellakin.

Kuvien ottaminen oli myös oma episodinsa. Ensin huomasin, että minulla oli kyllä kameran jalusta, mutta osa, jolla kamera kiinnitetään jalustaan, oli teillä tietämättömillä. Noh, rakensin kameralle jalustan jakkarasta ja parista kirjasta. Sitten asettelin toisen jakkaran ikkunan eteen, koska siinä oli paras valo. Ja sitten kiipesin kyseiselle jakkaralle poseeraamaan. Ja puolivälissä tajusin pyllisteleväni ikkunassa naapuriin. Että silleen. 

Kun Isosisko menee naimiaisiin

…Niin mitä tekee Pikkusisko? No neuloo lahjaksi torkkupeiton ihan omin karvaisin pikkukätösin! Tieteski.

Ideahan syntyi ja päätös tehtiin heti, kun oli tiedossa, että häät ovat tulossa, vuosi ennen häitä. Syksyn mittaan ajatus tuli ja meni mielessä, mutta mitään toimenpiteitä se ei aiheuttanut. Tammikuussa(2015) ostin suurimman osan langoista, koska ne olivat tarjouksessa, yksi väri oli päässyt loppumaan, joten sen ostaminen jäi myöhemmäksi. Puuttuvan värin ostin maaliskuussa, tarjouksesta senkin. Toukokuussa otin puikot esille.

Kesäkuussa, neljä viikkoa ennen häitä, otin esille kynän ja paperia ja aloin tekemään suunnitelmia ja laskelmia. Häihin oli neljä viikkoa, mutta koska olin luvannut mennä pääkallopaikalle jo päiviä ennen häitä tekemään viimehetken valmisteluja, totesin, että aikaa on kolme viikkoa. Joista muutaman päivän viettäisin Siskon luona tekemässä hääjuttuja. Eli karkeasti sanottuna aikaa oli tuollainen kaksi ja puoli viikkoa. Mikäpä siinä, ei ongelmaa. Kesä, helle, kasa villaa sylissä… Get the gist, physicist?

Varustauduin koitokseen äänikirjoilla(yhteensä 266h, eli pauttiarallaa 11 vuorokautta), riittävällä nesteytyksellä, ja suurella määrällä käsisaippuaa(tahmatassuhikikäpälä, päivää). Ja työhön ryhdyin tietenkin vasta vajaa pari viikkoa ennen häitä, työaikaa viikko. No eihän se peitto tietenkään tullut valmiiksi, tarvittiin siis plään bii. Päädyin viivytystaisteluun, ostin kasan suklaata(voin kertoa, etten ikinä ole kaupassa hävennyt niin paljon ostoksiani) ja kehotin vienosti järsimään sitä kynsien sijaan odotellessa varsinaista lahjaa.

Ja sen jälkeen hautasin tekeleen syvälle neulenurkkaukseni syövereihin, kunnes tammikuun(2016) hirviöpakkasilla kaivoin sen esille. Kämpässä oli joululoman jäljiltä 16-17 astetta lämmintä, joten kasa villaa sylissä tuntui oikein hyvältä idealta.
Siitä alkoikin sitten todellinen paahtaminen, eikä rasitusvammoiltakaan säästytty. Rakko oikeassa peukalossa oli tuttu vieras ja välillä kädet olivat niin kipeät, että sormia ei kärsinyt liikuttaa ollenkaan.

Mutta Nyt Se On VALMIS! Melkein vuoden väkertämisen jälkeen, se on valmis; langanpäät pääteltynä ja pingotettuna. Täytyy myöntää, että kevään mittaan olin useampaankin otteeseen hyvin täynnä koko projektia, tuntui, ettei se lopu koskaan. Loppui vain kuitenkin. Ja luonnollisesti viikko tämän valmistumisen jälkeen laitoin puikoille samanlaisen peiton itselleni. Tavoite on, että se olisi valmis ennen pakkasia. Minkä vuoden pakkasia, on sitten eriasia.

Oh my old friend, I have missed you so!

Ja se vanha ystävä on käsityöt(ei sellaiset käsityöt, te pikku pervertikot). Olen intohimoinen käsitöiden tekijä, suurin rakkauteni niiden saralla on aina ollut neulominen, mutta kaikki muutkin kädentaidot ovat lähellä sydäntäni.

Olin reilut puolitoista vuotta aikalailla täysin tekemättä mitään käsilläni, noh, sanotaanko matkapahoinvoinnin vuoksi, mutta nyt into ja palo tehdä käsillä ovat palanneet. Jopa suuremmalla liekillä kuin koskaan aiemmin. Pää suorastaan pursuaa ideoita, ja onkin vaikea päättää, mistä aloittaisi. Joululahjat olisivat järkevän ihmisen valinta, mutta koskas minä olen mennyt näissä asioissa järki edellä…

Minulle on aina ollut tärkeää, että osaan tehdä asioita itse, oli sitten kyse lampunvaihdosta, hyllyn kasaamisesta tai villasukista.
Tämä on aiheuttanut sen, että ostoksilla käynti on yleensä prosessi, joka menee jotakuinkin näin: Löydän kivan paidan/takin/neuleen, katson materiaalilapun ja totean sen olevan lähes aina 100% muovia, totean, että fuckit ja jätän sen rekkiin, menen kotiin ja etsin ohjeen ja teen itse. Tai sitten etsin vastaavan luonnonkuituisena. Tapani on saanut aikaan naureskelua läheisissäni, mutta olen onnistunut tartuttamaan sen moneen heistä. Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa…
Teen usein asiat mieluummin itse, kuin ostan valmiina kaupasta. Saan persoonallisempia ja enemmän itseni tyylisiä ratkaisuja. Olettaen, että osaan tarvittavan tekniikan. Yritän ajatella, että jos en osaa, niin opettelen.

Sitä voisi helposti luulla, että itsetekemällä saa asiat halvemmalla kuin kaupasta valmiina ostamalla, mutta voi, kuinka väärässä sitä voi ihminen ollakaan. Toki, joskus itsetekemällä voi päästäkin halvemmalla, mutta se vaatii suunnittelua ja tarjoushaukkamaista ostoskäyttäytymistä.
Kuten kaikessa, myös käsityömateriaaleissa laatu maksaa, ja hifistellä voi lähes äärettömyyksiin asti. Itse olen päätynyt olemaan semihifistelijä, panostan kyllä välineisiin ja materiaaleihin, mutta en tarvitse enkelinhiuslankaa tai uusimpia mahdollisia välineitä. Toki tässä on myös kyse merkkiuskollisuudestani, kun löydän hyvän, en hevillä vaihda.

Käsitöiden tekeminen on minulle aina rentouttava(hartiat voivat olla tästä erimieltä) ja jopa meditatiivinen hetki. Toki, aina silloin tällöin ärräpäät ja tavarat lentelevät, mutta se kuuluu joskus prosessiin. Ja tutkimusten mukaan käsityöt vapauttavat kognitiivisia resursseja, joten voin hyvällä omalla tunnolla sanoa käsitteleväni paljon asioita, suunnittelevani uusia projekteja ja jopa vaipuvani jonkinlaiseen meditatiiviseen tilaan neuloessani tai tehdessäni muita käsitöitä. Kuka tarvitsee joogaretriittejä, kun voi neuloa?

Viime viikonloppuna Tampereen messukeskuksessa järjestettiin 20. kertaa Suomen Kädentaitomessut, jonne sain tänä vuonna blogisti-passin, eli ilmaisen sisäänpääsyn ja narikan. Visiitti jäi kyllä aiottua lyhyemmäksi, se oli alle puoli tuntia ja messubudjetti oli poltettu. Että miten meni noin omasta mielestä? Rahojen loppumisen myötä meni myös ihmistensietokyky, joten suuntasin suosiolla kotiin päin. Tykkään kyllä käsityömessuista todella paljon, nyt vain oli tarvetta enemmän tällaiselle täsmäiskulle. Ja toisaalta, jos nykyisin viettää yhtään aikaa netissä, niin kaikki uudet tuulet ja tuotteet ovat tiedossa ja hankinnassa paljon ennen messuja. Mutta messuilla on kyllä ihan oma tunnelmansa ja viehätyksensä, ja sen takia harmittaakin, että tämän vuoden messukokemus jäi niin tyngäksi. Mutta tuleehan noita messuja tulevaisuudessakin.

Tämän vuoden messusaalis

Oho, olipas tämäkin aikamoinen kaapistatulo. Ja tiedoksenne, käsityöt eivät ole enää pelkkä mummojen harrastus, mistä todisteena päivienne iloksi seuraava video: