No ei aivan.
Viimeiset neljä vuotta olen käyttänyt vuoden alkupuoliskon pääsykokeisiin
valmistautumiseen ja tulosten odottamiseen. Tämä vuosi ei ole poikkeus.
Näin jälkikäteen ajatellen, näen missä olen mennyt aikaisempina vuosina vikaan.
Mutta samalla olen toisaalta myös iloinen, että aikaisemmat suunnitelmat eivät
ole toteutuneet, sillä ne eivät olisi olleet sitä, mitä tahdon elämälläni
tehdä. Tosin, olisin kyllä mielelläni päässyt sisään jo viime keväänä. Viime
vuonna tähän aikaan todella mietin, mikä on se yksi asia, mitä haluan tehdä
työkseni. Vastaukseksi vain vahvistui fysioterapeutin ammatti. Pohdin fyssarin
opintoja jo lukion loppupuolella, mutta silloin minulla ei ollut vielä
rohkeutta muuttaa niitä urasuunnitelmia, jotka tein yläasteella. 2010 keväällä
hain ensimmäisen kerran opiskelemaan fysioterapiaa, enkä päässyt edes
pääsykokeeseen. Saman vuoden syksyllä aloitin hieroja-opinnot. 2011 hain taas,
enkä vieläkään päässyt pääsykokeisiin, mutta osasin odottaa sitä. Alkusyksystä valmistuin
virallisesti koulutetuksi hierojaksi, ja jonkin kummallisen ajatushärön
ansiosta missasin syksyn yhteishaun, ja ensimmäisen mahdollisuuden päästä pääsykokeisiin.
Viime keväänä pääsin ammattitutkintoni takia suoraan pääsykokeisiin. Noh,
suoraan sanottuna koe meni persiilleen, enkä siis päässyt sisään. Nyt olen taas
vuotta vanhempi ja (toivottavasti) viisaampi ja tiedän, mitä odottaa ja miten
kannattaa valmistautua.
Täytyy sanoa, että tällä kertaa minulla on erilainen tunne pääsykokeisiin lukemisesta
kuin edellisillä kerroilla. Ehkä sen takia, että nyt olen niin varma, että olen
hakemassa oikeille aloille. Fysioterapian lisäksi olen hakemassa yliopistoon
lukemaan kauppatieteitä ja journalismia. Samalla minua pelottaa enemmän kuin
koskaan. Mitä jos en pääsekään sisään kouluun? Se tarkoittaisi viidettä
välivuotta. Tai teknisesti ottaen neljättä, koska opiskelinhan välissä
hierojaksi. Itse en oikein osaa pitää ko vuotta opiskeluna, koska itse
suhtauduin ja suhtaudun siihen pääsykokeisiin valmistautumisena, en
varsinaisena opiskeluna, koska tein sen vain päästäkseni fysioterapian
pääsykokeisiin. Syy siihen, että pääsykokeissa epäonnistuminen pelottaa enemmän
kuin koskaan ennen on osittain se, että nyt sillä on oikeasti väliä.
Aikaisemmilla kerroilla en ole ollut näin tosissani, enkä näin varma, että olen
hakemassa oikeille aloille. Lisäksi asiaan vaikuttaa se, että lukioaikaiset
kaverini alkavat valmistua yksi toisensa jälkeen ja ”alkavat aikuisiksi”.
Menevät oikeisiin oman alansa töihin, alkavat suunnitella elämäänsä ja
tulevaisuuttaan uudelta kantilta ja tekevät muita ”aikuisten asioita”. Minusta
tuntuu, etten ole tehnyt/saanut aikaan lukion jälkeen yhtään mitään. Vaikkei
asia ehkä ihan niinkään ole.
Vuoden vaihtuminen tarkoittaa tietenkin uuden kalenterin
käyttöönottoa. En ole vielä löytänyt täydellistä kalenteria, jossa kohtaisivat
täydelliset kannet ja sisältö. Aina on jommassakummassa jotain vikaa. Olen
tyytynyt siis täydelliseen sisältöön ja helposti muokattaviin kansiin. Olen jo
muutamana vuotena askarrellut kalenterin kannet kivemmiksi liimapuikon ja
kontaktimuovin avulla. Tänä vuonna takakanteen pääsivät panda ja Dr. Sheldon
Cooper. Etukantta koristavat mietelauseet sekä koira ja pöllö, joilla on molemmilla
painavaa sanottavaa. :D
