En se minä ollut, ja sitäpaitsi se oli vahinko!

Se oli Liisa!

Matkatessani Pohjanmaalle sovin Liisan kanssa treffit, kuluttaakseni aikaa ennen matkan jatkumista kotiin asti. Ja voi pojat, se tapaaminen oli kuin joulu! Meille kummallekin, itse vein Liisalle pussillisen itselleni turhaa kosmetiikkaa kokeiltavaksi ja sain muutaman täsmätuotteen. Tiedän tiedän, minun pitäisi luopua tavarasta, eikä tuoda sitä lisää talouteen. Mutta. Kuka sanoo ”Ei” Diorille? En minä ainakaan.

Laura Honkasalo: Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman

”Voiko kaunista turhuutta rakastava nykyihminen oppia yhtä järkeväksi kuin esiäitimme? Nuukailu on vaikeaa, sillä kuluttamisesta on tullut meille lähes elämäntehtävä. Kirjailija Laura Honkasalo joutui pohtimaan kulutustaan perhetilanteen muutoksen myötä. Kun kukkaronnyörit kiristyvät, mummon säästövinkit tulevat tarpeeseen. Taitavankin pihistelijän on syytä säilyttää maltti: hamstraaja joutuu vain ojasta allikkoon.
Löytöretkeily nuukailun maailmassa voi tarjota yllätyksiä ja itsetekemisen iloa. Kun karsii turhuuksia, avartuvat paitsi komerot myös mieli.”

Laura Honkasalon Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman on varsin kevyt luettava. En tiedä, mitä odotin, mutta yllätyin sen keveydestä ja helppolukuisuudesta. Luin kirjan kahdelta istumalta, olisin varman lukenut yhdeltäkin, ellen olisi aloittanut lukemista niin tuhottoman myöhään ja seuraavana aamuna pitänyt herätä ennen sian pieremää kouluun.
Vaikka kirjan ajatukset olivat hyvin samansuuntaisia kuin omani, laittoi se silti ajattelemaan asioita taas uudelleen ja joissain määrin uudesta näkökulmasta. Mutta täytyy myöntää, että ihan kaikkia kirjan ajatuksia/vaihtoehtoja en aio ottaa käyttöön. En aio alkaa keittää muna- tai makaronivellejä, vaikka ne olisivat kuinka halpoja ruokia. Enkä aio syödä päivänkakkaroita, voikukkia tai siankärsämöitä. En myöskään aio harjata hampaitani murskatulla mansikalla. Enkä aio vähentää käsitöiden tekemistä vain sen takia, etten tarvitse X:nnettä huivia tai villapaitaa. Siinähän lähtisi järki.
Paljosta olin silti samaa mieltä. Pyykkikonetta kannattaa huoltaa pesemällä se säännöllisin väliajoin tyhjänä sitruunahapolla ja mahdollisimman kuumalla ohjelmalla. Kenkiä ja vaatteita on hyvä huoltaa ja käsitellä oikein, niin ne kestävät hyväkuntoisina pidempään. Ja jos ne eivät enää miellytä tai eivät ole oikean kokoisia tai mallisia, ne kannattaa laittaa kierrätykseen roskiksen sijaan. Tavaraa(paitsi kirjoja, toim. huom.) ei tarvitse omistaa rajattomasti.
Lukemisen arvoinen kirja kaiken kaikkiaan.

Clinique All About Eyes

Huomattuani toisessa silmäluomessani kuivahkon kohdan, totesin ilmeisesti tarvitsevani silmänympärysvoidetta. Viimeksi hoidin asian sinisellä Bepanthenilla, mutta nyt ajattelin olla Vakavastiotettava Kosmetiikkabloggaaja™(lisää räkäinen nauru tähän) ja käyttää Ihan Oikeaa Silmänympärysvoidetta. Ja ehkä jopa ottaa ko tuotteen päivittäiseen ihonhoitorutiiniini, kun eihän tässä kukaan nuorru.
Ja koska ostolakon takia olen nykyisin nuuka ja järkevä, niin tutkin ensin kosmetiikkalaatikkoni. Löysin näytekokoisen Cliniquen All About Eyes-voiteen ja täysikokoisen Lumenen Bright Now Vitamin C –voiteen. Cliniquen olen tainnut saada Liisalta ja Lumenen sain tilaajalahjana, kun tilasin pätkän Olivia-lehteä. Päätin koettaa onneani Cliniquen kanssa.
Clinique on ilmeisesti lähes kulttituote, joka naisen luottorasva. Odotukset olivat tämän voiteen suhteen korkealla. Tämä kyllä lunasti kaikki odotukset moninkertaisesti. Muutamalla rasvauskerralla kuiva kohta luomella oli kadonnut kokonaan.
Rasva on varsin juoksevaa, todella kevyttä. Niin kevyttä, että ensimmäisellä rasvauskerralla en uskonut sen tekevän niin yhtään mitään. Kuinka väärässä olinkaan.
Tämä rasva päätyy ehdottomasti ostolakon jälkeiselle ostoslistalleni.

Syksyn suuri kynsilakkahaaste

Pienen harkinnan jälkeen päätin ottaa kynsilakat mukaan ostolakkoon ja tavaroidenkarsimisprosessiin. Mietin hetken, miten homma kannattaisi hoitaa ja päätin haastaa itseni käyttämään kaikkia omistamiani kynsilakkoja ja päättämään, mikä jää ja mikä lähtee. Luonnollisestikaan haasteen aikana en osta uusia lakkoja.
Tietenkin ennen haasteen aloittamista, lakat oli laskettava ja inventoitava. Ja voi mooses. Niitä on 54. 42 OPIa ja 12 muita. Voi hyvä luoja, muistan, kuinka olen päivitellyt Liisalle, että minulla on 11 kynsilakkaa. Siitä tuntuu olevan pieni ikuisuus, mutta ei siitä ole kuin pari-kolme vuotta.
Täytyy sanoa, että pisti tuo kynsilakkojen lukumäärä vähän ahdistamaan. Tyssäsi tämänkin tekstin kirjoittaminen pariksi päiväksi. On aika selvää, että osan lakoista on lähdettävä. Kasatessani lakkoja pöydälle kuvaamista varten fiilikset vaihtelivat laidasta laitaan. Osasta lakkoja tuli ”tämä ainakin jää”-fiilis ja osasta taas ”tämä saattaa hyvinkin lähteä”-fiilis. Mutta jää nähtäväksi, mitkä ovat fiilikset sitten, kun kaikki lakat pääsevät käyttöön, vaikka jo nyt voin sanoa varmaksi, että YSL:n ja Chanelin lakat eivät ole menossa minnekään :D että kyllä minulle ainakin kaksi kynsilakkaa jää tämän haasteen päätyttyäkin.

Joskus pitää tuhlata, että voi säästää

Yksi varhaisimpia lapsuusmuistojani liittyy Mummulaan, ja siellä olleeseen isoon norsu-säästölippaaseen. Säästölipas kuului jollekin kerholle, johon Paappa kuului. Se oli musta ja sen korvassa oli Osuuspankin logo kultaisella.
Tasaisin väliajoin tuo säästölipas on noussut mieleeni kaikkien näiden vuosien ajan, mutta en ole antanut sille sen enempää huomiota, kun olin varma, ettei sellaista enää mistään saisi. Ja loputtomat kirppiskierrokset yhtä tiettyä esinettä etsien eivät houkuttaneet. Kirppiskierroksista katoaa kaikki hauskuus jos tietää liian tarkkaan, mitä etsii. Pitää pitää mieli avoimena löydöille.
Jokin aika sitten sain sähköpostia Finnish Design Shopista, kuten aina silloin tällöin, uutiskirjeen tilaaja kun olen. Sillä kertaa uutiskirjeen sisältö kuitenkin osui ja upposi. Sellainen säästölipas. Kolmessa kirkkaassa värissä. Olin aivan onnesta soikeana. Pari viikkoa meni, ennen kuin sain tehtyä päätöksen punaisen ja keltaisen välillä. Kun päätös oli tehty, niin parilla klikkauksella säästölipas oli jo matkalla minun haltuuni.

Keltaiseen päädyin, ja olen enemmän kuin tyytyväinen värivalintaani. Säästölipashan on uudistuotantoa, joten se on materiaaliltaan ja rakenteeltaan kevyempää ja ”heppoisempaa”, kuin se yli 20 vuotta sitten valmistettu. Mutta varmasti tämä kestää minun hellässä huomassani hyvin. 

Ostolakossa

Tein Sokoksen Kutsu kauneuteen –päiviltä muutaman täsmähankinnan, joiden jälkeen minulle iski ihan järkyttävä tavaraähky. Ja koska olin juuri ostanut kosmetiikkaa, niin ensimmäisenä inventaarion alle joutui juurikin kosmetiikka.

Ensin ajattelin, että eihän minulla nyt niin paljoa kosmetiikkaa ole, vain Ikea-laatikollinen. Sitten levitin laatikon sisällön sängylle. Ja meinasin saada slaagin. Jukopliut sitä olikin paljon. Alkoi vähän ahdistaa.

Asiaa pohdittuani asetin itseni ostolakkoon. Ei uutta kosmetiikkaa, ennen kuin vanhat on käytetty. Tuossa kasassa on paljon näytteitä, joita en tule itse käyttämään, joten kaverit, olkaa varuillanne, työnnän näitä varmasti teidän vaivoiksenne. Kasassa on myös paljon täysikokoisia tuotteita odottamassa käyttöönpääsyä, ja eihän siinä ole järkeä, pitää tuotteita odottamassa. Tai en koskaan kuvitellut, että minulla olisi niin paljon kosmetiikkaa, että minulla on avaamattomia purkkeja laatikollinen(tai no, teknisesti ottaen puoli laatikollista kun puoli laatikollista on näytteitä).
Kyllähän minä tiedän, ettei minulla oikeasti ole mitenkään järisyttävän paljon kosmetiikkaa. Ja että TrueKosmettiikkaBloggaajat™(aka #purkkimafia) todennäköisesti nauravat räkäisesti näille kosmetiikanpaljousvoivotteluilleni. Mutta sitä on minulle paljon. Liikaa jopa.
Ja kun jotain on liikaa, siitä hankkiudutaan eroon, hence ostolakko. Toki jotain tuotteita on pakko ostaa, kuten hammastahnaa ja shampoota, ihan vain oman ja muiden mukavuuden vuoksi. Oma mukavuusalue kosmetiikkamäärälle olisi ehkä noin kenkälaatikollinen, jos niinkään paljoa. Voi hitto, minulla on kynsilakkojakin kenkälaatikollinen. No, ehkä niitä ei nyt lasketa tähän mukaan. Ainakaan vielä.
Suunnitelma tavaran vähentämiselle on jo olemassa, tosin sitä pitää vielä vähän hioa ja prosessin etenemisestä tulen varmasti kirjoittamaan tässä syksyn mittaan lisää, kunhan jotain kerrottavaa on.