Mistä tietää, että on kevät?

No siitä, että Tiina on ihan valmis repimään hiukset päästään miettiessään, mitä haluaa tulevaisuudessaan tehdä ja mikä on paras reitti edetä kohti tätä tavoitetta.

No se nyt on varmaa, että haluan isona fysioterapeutiksi, mutta mitä muuta? Mikä on minun backup plan? Eihän siinä ole mitään järkeä, että suunnitelma B vaatii enemmän valmistautumista, aikaa ja omistautumista kuin suunnitelma A. Ja toisaalta, onko se suunnitelma B sellainen, että olisin tyytyväinen sen toteutuessa A:n sijaan. Ja jos käy niin, että suunnitelma A:ni ei koskaan toteudu, mikä on sellainen suunnitelma B, etten viettäisi koko loppuelämääni harmitellen, ettei suunnitelma A koskaan toteutunut?

Vaikka minulla on jo aika varma mielipide siitä, mihin suuntaan haluan lähteä elämääni viemään, niin on silti aika paljon asioita, jotka jarruttelevat (tai ainakin kuvittelen jarruttavan) asiaa. AMK:n yhteishaussa voi laitta vain neljä eri hakukohdetta, joten ne täytyy käyttää viisaasti. Lisäksi osa harkitsemistani koulutuksista järjestetään myös englanninkielisenä, mutta haluanko muuttaa esimerkiksi Poriin? No en. Mutta yhteen englanninkieliseen koulutukseen kyllä ehkä kannattaisi harkita hakevansa.

Ja sitten on sekin, että nyt tällä hetkellä suunnitelmani ja ajatukseni ovat aavistuksen erilaiset kuin vuosi sitten, ja minua hämmentää, etten ajatellut asioista näin jo vuosi sitten. Mutta toisaalta, ajattelisinko asioista näin, jos asiat eivät kuluneen vuoden aikana olisi menneet niin kuin ne menivät? Todennäköisesti en. Olen kuitenkin luonteeltani hyvin analyyttinen, ja pystyn käsittelemään isojakin asioita ilman suuria tunnereaktioita, että niin pahalta kuin viimekesän vastoinkäymiset tuntuivatkin, olen pystynyt saamaan niistäkin hyödyt irti juuri tämän luonteenpiirteeni ansiosta. Täytyy kyllä myöntää, että ihan heti en näe vastoinkäymisten mahdollisia hyviä puolia, ensin täytyy raivota huolella ja sen jälkeen mököttää hetki.

Viimeisen ehkä kuukauden aikana ajatukseni ovat muuttuneet myös siihen suuntaan, että minun ei ole ihan ehdoton pakko suorittaa yliopistotutkintoa. Tai siis, jos pääsen opiskelemaan fysioterapiaa, niin hyvin todennäköisesti jatkan opiskelua maisterintutkintoon asti, mutta minun ei ole aivan ehdottoman pakko saada maisterin papereita. Ilmankin pärjää.
Niin kauan kuin muistan, minulla on ollut sellainen sisäinen pakko tai tarve suorittaa yliopistotutkinto, ja vielä mieluummin tuplatutkinto. Olen aika varma, mitkä asiat tämän ajatuksen takana ovat, mutta toista en sen kummemmin lähde erittelemään. Mutta se toinen on se, että minulla on hyvin suuri tarve olla, en sanoisi paras tai täydellinen, mutta erittäin hyvä voisi olla aika lähellä sitä, mitä tässä haen. Ja minulla on aina ollut tarve saavuttaa ja tehdä paljon. Eli osittain tätä megakoulutushalua on ajanut se, että voisin sanoa tehneeni tarpeeksi töitä, että olen tällaisen asian saavuttanut.
Ja niinkin pieni ja itsestään selvä asia on minulle tässä pohtiessani valjennut tai oikeastaan mennyt ymmärrykseen asti, että ainut keino päästä yliopistoon ei ole pääsykokeet keväällä, vaan avoin yliopistokin on vaihtoehto päästä aineopiskelijaksi. Ja varsin varteenotettava sellainen.

Salakavalasti mieleeni on hiipinyt lukemattomia uusia asioita, joita yhdistämällä ja kehittämällä saisin rakennettua itselleni mielekkään ja haastavan uran/työnkuvan. Ja toivottavasti myös menestyksekkään, tietenkin.
Olen tässä 23 vuoden ja 10 kuukauden aikana tutustunut itseeni niin hyvin, että tiedän, että en tule kestämään, jos teen vain yhtä asiaa koko loppuelämäni. Tylsistyn. Tarvitsen erilaisia virikkeitä ja vaihtelevuutta. Miksi polttaa kynttilää vain toisesta päästä, kun sitä voi polttaa molemmista päistä?

Luonnollisesti tässä kouluunhakemispohdinnassa ei ole kyse vain koulutusohjelmista. Myös opiskelukaupungilla on väliä, missä se sijaitsee, millaiset kulkuyhteydet, mitä muuta kaupungilla on annettavaa kuin pelkkä koulu. Siinä onkin sitten jo oikein kiva soppa kasassa.
Olenko valmis muuttamaan kaupunkiin, josta kestää 7-10 tuntia matkustaa tapaamaan perhettä ja ystäviä? Miten paljosta ns. muusta elämästä olen valmis luopumaan hyvän koulutusohjelman takia? Kuinka tärkeää koulutusohjelman suuntaus on minulle? Kuinka tärkeitä esimerkiksi kaupungin harrastusmahdollisuudet ovat minulle? Entä työmahdollisuudet? Millaiset asuntonäkymät kaupungissa on? Onko kaupungissa opiskelija-asuntoja, kuinka helposti opiskelija saa yksiön, millainen hintataso on muissa kuin opiskelija-asunnoissa?

Tässä on taas pähkinää pureskeltavaksi.

Nenä kirjoissa

Arki pyörii nykyään pääasiassa yhden maiseman ympärillä.

Pääsykokeisiin valmistautuminen on täydessä vauhdissa ja suurin osa päivistä kuluu pääsykoekirjojen parissa. Muuten hommassa on ihan positiivinen fiilis ja lippu korkealla, mutta ’Johdatus kvantitatiiviseen analyysiin taloustieteissä’ –kirja aiheuttaa harmaita hiuksia. Eihän siinä auttanut kuin kaivaa lukion matematiikan kirjat esiin. Ja kysyä parhaalta kaverilta, että onko differentiaali ja derivaatta sama asia. Ovat ne. Kröhöm…
Tosin se huolettaa ihan oikeasti, että opin kirjojen asiat, miten asiat toimivat ja mitä termit tarkoittavat, kun pääsykokeissa pitää osata lähdeviitteiden pilkkujen paikat. Hauki on kala ja silleen.

Täytyy myöntää, että välillä pääsykoekirjoja enemmän kiinnostaisivat aivan muut kirjat. Minulla on tällä hetkellä menossa George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu –sarjan neljäs osa ’Korppien kestit’. Kiinnostuin kirjoista vasta tv-sarjan myötä ja halusin päästä tv-sarjan edelle kirjoissa. Niin hyvä, kuin tv-sarja onkin, se ei vedä vertoja kirjoille.

Myönnettäköön, että olen saattanut välillä pitää ”luovia taukoja” saadakseni tietää, mitä tapahtuu Aryalle, Tyrionille, Danaerysille, Jonille ja muille hahmoille seuraavaksi. Ja palannut pikaisesti takaisin sorvin ääreen.

Minuun iski perjantaina Suuri Sormiahdistus. Olen epäonnekseni perinyt isänpuolensuvun nakkisormet, enkä äidin puolen hoikkia&pitkiä sormia. Päätin kokeilla, josko vaaleanpunainen shimmerkynsilakka peittäisi tai veisi huomion pois sormieni nakkimaisuudesta. Ei se vienyt. Itse asiassa, sormeni näyttävät aavistuksen possumaisilta. Hienoa.

Lakka on OPIn Touring America -kokoelmasta My Address Is Hollywood. Alun perin ostin tämän lakan puhtaasti sen nimen takia(eikä sillä ole mitään tekemistä laulajanäyttelijäjuontajahaaveiden kanssa, koska minulla ei ole sellaisia). Ensimmäisen kerran lakkaa käytettyäni myös tykästyin lakan väriin, vaikka en muuten vaaleanpunaisen ylin ystävä olekaan.

Uusi vuosi, uudet kujeet?

No ei aivan.
Viimeiset neljä vuotta olen käyttänyt vuoden alkupuoliskon pääsykokeisiin valmistautumiseen ja tulosten odottamiseen. Tämä vuosi ei ole poikkeus.
Näin jälkikäteen ajatellen, näen missä olen mennyt aikaisempina vuosina vikaan. Mutta samalla olen toisaalta myös iloinen, että aikaisemmat suunnitelmat eivät ole toteutuneet, sillä ne eivät olisi olleet sitä, mitä tahdon elämälläni tehdä. Tosin, olisin kyllä mielelläni päässyt sisään jo viime keväänä. Viime vuonna tähän aikaan todella mietin, mikä on se yksi asia, mitä haluan tehdä työkseni. Vastaukseksi vain vahvistui fysioterapeutin ammatti. Pohdin fyssarin opintoja jo lukion loppupuolella, mutta silloin minulla ei ollut vielä rohkeutta muuttaa niitä urasuunnitelmia, jotka tein yläasteella. 2010 keväällä hain ensimmäisen kerran opiskelemaan fysioterapiaa, enkä päässyt edes pääsykokeeseen. Saman vuoden syksyllä aloitin hieroja-opinnot. 2011 hain taas, enkä vieläkään päässyt pääsykokeisiin, mutta osasin odottaa sitä. Alkusyksystä valmistuin virallisesti koulutetuksi hierojaksi, ja jonkin kummallisen ajatushärön ansiosta missasin syksyn yhteishaun, ja ensimmäisen mahdollisuuden päästä pääsykokeisiin. Viime keväänä pääsin ammattitutkintoni takia suoraan pääsykokeisiin. Noh, suoraan sanottuna koe meni persiilleen, enkä siis päässyt sisään. Nyt olen taas vuotta vanhempi ja (toivottavasti) viisaampi ja tiedän, mitä odottaa ja miten kannattaa valmistautua.

Täytyy sanoa, että tällä kertaa minulla on erilainen tunne pääsykokeisiin lukemisesta kuin edellisillä kerroilla. Ehkä sen takia, että nyt olen niin varma, että olen hakemassa oikeille aloille. Fysioterapian lisäksi olen hakemassa yliopistoon lukemaan kauppatieteitä ja journalismia. Samalla minua pelottaa enemmän kuin koskaan. Mitä jos en pääsekään sisään kouluun? Se tarkoittaisi viidettä välivuotta. Tai teknisesti ottaen neljättä, koska opiskelinhan välissä hierojaksi. Itse en oikein osaa pitää ko vuotta opiskeluna, koska itse suhtauduin ja suhtaudun siihen pääsykokeisiin valmistautumisena, en varsinaisena opiskeluna, koska tein sen vain päästäkseni fysioterapian pääsykokeisiin. Syy siihen, että pääsykokeissa epäonnistuminen pelottaa enemmän kuin koskaan ennen on osittain se, että nyt sillä on oikeasti väliä. Aikaisemmilla kerroilla en ole ollut näin tosissani, enkä näin varma, että olen hakemassa oikeille aloille. Lisäksi asiaan vaikuttaa se, että lukioaikaiset kaverini alkavat valmistua yksi toisensa jälkeen ja ”alkavat aikuisiksi”. Menevät oikeisiin oman alansa töihin, alkavat suunnitella elämäänsä ja tulevaisuuttaan uudelta kantilta ja tekevät muita ”aikuisten asioita”. Minusta tuntuu, etten ole tehnyt/saanut aikaan lukion jälkeen yhtään mitään. Vaikkei asia ehkä ihan niinkään ole.

Vuoden vaihtuminen tarkoittaa tietenkin uuden kalenterin käyttöönottoa. En ole vielä löytänyt täydellistä kalenteria, jossa kohtaisivat täydelliset kannet ja sisältö. Aina on jommassakummassa jotain vikaa. Olen tyytynyt siis täydelliseen sisältöön ja helposti muokattaviin kansiin. Olen jo muutamana vuotena askarrellut kalenterin kannet kivemmiksi liimapuikon ja kontaktimuovin avulla. Tänä vuonna takakanteen pääsivät panda ja Dr. Sheldon Cooper. Etukantta koristavat mietelauseet sekä koira ja pöllö, joilla on molemmilla painavaa sanottavaa. :D