Mistä tietää, että on kevät?

No siitä, että Tiina on ihan valmis repimään hiukset päästään miettiessään, mitä haluaa tulevaisuudessaan tehdä ja mikä on paras reitti edetä kohti tätä tavoitetta.

No se nyt on varmaa, että haluan isona fysioterapeutiksi, mutta mitä muuta? Mikä on minun backup plan? Eihän siinä ole mitään järkeä, että suunnitelma B vaatii enemmän valmistautumista, aikaa ja omistautumista kuin suunnitelma A. Ja toisaalta, onko se suunnitelma B sellainen, että olisin tyytyväinen sen toteutuessa A:n sijaan. Ja jos käy niin, että suunnitelma A:ni ei koskaan toteudu, mikä on sellainen suunnitelma B, etten viettäisi koko loppuelämääni harmitellen, ettei suunnitelma A koskaan toteutunut?

Vaikka minulla on jo aika varma mielipide siitä, mihin suuntaan haluan lähteä elämääni viemään, niin on silti aika paljon asioita, jotka jarruttelevat (tai ainakin kuvittelen jarruttavan) asiaa. AMK:n yhteishaussa voi laitta vain neljä eri hakukohdetta, joten ne täytyy käyttää viisaasti. Lisäksi osa harkitsemistani koulutuksista järjestetään myös englanninkielisenä, mutta haluanko muuttaa esimerkiksi Poriin? No en. Mutta yhteen englanninkieliseen koulutukseen kyllä ehkä kannattaisi harkita hakevansa.

Ja sitten on sekin, että nyt tällä hetkellä suunnitelmani ja ajatukseni ovat aavistuksen erilaiset kuin vuosi sitten, ja minua hämmentää, etten ajatellut asioista näin jo vuosi sitten. Mutta toisaalta, ajattelisinko asioista näin, jos asiat eivät kuluneen vuoden aikana olisi menneet niin kuin ne menivät? Todennäköisesti en. Olen kuitenkin luonteeltani hyvin analyyttinen, ja pystyn käsittelemään isojakin asioita ilman suuria tunnereaktioita, että niin pahalta kuin viimekesän vastoinkäymiset tuntuivatkin, olen pystynyt saamaan niistäkin hyödyt irti juuri tämän luonteenpiirteeni ansiosta. Täytyy kyllä myöntää, että ihan heti en näe vastoinkäymisten mahdollisia hyviä puolia, ensin täytyy raivota huolella ja sen jälkeen mököttää hetki.

Viimeisen ehkä kuukauden aikana ajatukseni ovat muuttuneet myös siihen suuntaan, että minun ei ole ihan ehdoton pakko suorittaa yliopistotutkintoa. Tai siis, jos pääsen opiskelemaan fysioterapiaa, niin hyvin todennäköisesti jatkan opiskelua maisterintutkintoon asti, mutta minun ei ole aivan ehdottoman pakko saada maisterin papereita. Ilmankin pärjää.
Niin kauan kuin muistan, minulla on ollut sellainen sisäinen pakko tai tarve suorittaa yliopistotutkinto, ja vielä mieluummin tuplatutkinto. Olen aika varma, mitkä asiat tämän ajatuksen takana ovat, mutta toista en sen kummemmin lähde erittelemään. Mutta se toinen on se, että minulla on hyvin suuri tarve olla, en sanoisi paras tai täydellinen, mutta erittäin hyvä voisi olla aika lähellä sitä, mitä tässä haen. Ja minulla on aina ollut tarve saavuttaa ja tehdä paljon. Eli osittain tätä megakoulutushalua on ajanut se, että voisin sanoa tehneeni tarpeeksi töitä, että olen tällaisen asian saavuttanut.
Ja niinkin pieni ja itsestään selvä asia on minulle tässä pohtiessani valjennut tai oikeastaan mennyt ymmärrykseen asti, että ainut keino päästä yliopistoon ei ole pääsykokeet keväällä, vaan avoin yliopistokin on vaihtoehto päästä aineopiskelijaksi. Ja varsin varteenotettava sellainen.

Salakavalasti mieleeni on hiipinyt lukemattomia uusia asioita, joita yhdistämällä ja kehittämällä saisin rakennettua itselleni mielekkään ja haastavan uran/työnkuvan. Ja toivottavasti myös menestyksekkään, tietenkin.
Olen tässä 23 vuoden ja 10 kuukauden aikana tutustunut itseeni niin hyvin, että tiedän, että en tule kestämään, jos teen vain yhtä asiaa koko loppuelämäni. Tylsistyn. Tarvitsen erilaisia virikkeitä ja vaihtelevuutta. Miksi polttaa kynttilää vain toisesta päästä, kun sitä voi polttaa molemmista päistä?

Luonnollisesti tässä kouluunhakemispohdinnassa ei ole kyse vain koulutusohjelmista. Myös opiskelukaupungilla on väliä, missä se sijaitsee, millaiset kulkuyhteydet, mitä muuta kaupungilla on annettavaa kuin pelkkä koulu. Siinä onkin sitten jo oikein kiva soppa kasassa.
Olenko valmis muuttamaan kaupunkiin, josta kestää 7-10 tuntia matkustaa tapaamaan perhettä ja ystäviä? Miten paljosta ns. muusta elämästä olen valmis luopumaan hyvän koulutusohjelman takia? Kuinka tärkeää koulutusohjelman suuntaus on minulle? Kuinka tärkeitä esimerkiksi kaupungin harrastusmahdollisuudet ovat minulle? Entä työmahdollisuudet? Millaiset asuntonäkymät kaupungissa on? Onko kaupungissa opiskelija-asuntoja, kuinka helposti opiskelija saa yksiön, millainen hintataso on muissa kuin opiskelija-asunnoissa?

Tässä on taas pähkinää pureskeltavaksi.