Löysin uuden kodin omalta mukavuusalueeltani Tampereelta
Hervannasta. Ei ole Hervannan voittanutta vielä löytynyt, eikä totta puhuen ole
edes hakusessa. Uusi kotini on 48 neliöinen kaksio, oikein mukava ja viihtyisä.
olen varma, että tulen viihtymään täällä pitkään. lienee sanomattakin selvää,
että sisustusprojekti on parhaimmillaan käynnissä. Olen tehnyt asian tiimoilta
paljon ajatustyötä ja lukenut paljon sisustuslehtiä. Suurista linjoista olen
päässyt päätökseen, mahdollisimman paljon huonekaluja käytettyinä, paljon
värejä, paljon itsetehtyä ja –fiksattua(=tuunattua, mutta en periaatteesta
käytä t-sanaa, koska vihaan sitä), paljon valoa, ja mikä tärkeintä EI YHTÄÄN
KOMPROMISSIA.
Tuo kompromissi-päätös on itselleni ehkä kaikista tärkein,
monestakin syystä. Yksi tärkeimmistä on se, että tämä on minun kotini ja
tahdon, että minun on mukava ja hyvä olla täällä ja että pidän kaikista täällä
olevista esimeistä ja tavaroista. Tunnen itseni niin hyvin, että tiedän, mitä
tapahtuu, jos otan/ostan/laitan jotain johonkin vain ”väliaikaisesti” tai koska
sellainen pitäisi (muka) olla. Siinä käy niin, että vihaan
”väliaikaisratkaisua” sydämeni pohjasta tuhannen auringon voimalla, mutta en
saa koskaan vaihdettua sitä mieluisampaan, koska ”onhan minulla jo se
väliaikaisratkaisu”. Toisekseen, minun on korkea aika opetella olemaan
välittämättä muiden mielipiteistä ja miellyttämättä muita. Olen monen monta
vuotta yrittänyt miellyttää muita, eikä se ole kertaakaan tehnyt minua itseäni
onnellisemmaksi.
Valitsemani tie on valitettavasi tuskaisen hidas.
Kirppareilta, tori.fi:stä tai facebookin kirppariryhmistä tavaraa metsästäessä
täytyy olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ja nettikirppiksillä
shoppaillessa täytyy ottaa vielä lisäksi huomioon sijainti. En edes jaksa
laskea, montako kertaa olen nähnyt netissä täydellisen huonekalun, mutta se on
myynnissä itselleni aivan mahdottomassa paikassa, autottomana ei lähdetä
hakemaan hyllyä Kokkolasta tai Hangosta. Ja parinkympin huonekalun takia ei kannata
vuokrata autoakaan.
Ja sitten on tietenkin otettava huomioon, että haluan vähän fiksailla
huonekaluja oman makuni mukaisemmiksi, eli maalata ja vaihtaa vetimiä ja sen
sellaista. Fiksailu vaatii tietenkin tilaa, jossa voi hioa ja maalata, mikä
vaikeuttaa yhtälöä entisestään. Kotikotona on kyllä tilaa fiksailla, mutta ei
ole mitään järkeä kuljettaa huonekaluja ensin Tampereelta pohjanmaalle ja
sitten takaisin. Ja sitten taas on hankala etsiä tavaraa pohjanmaalta ja
yrittää sumplia hakua sen mukaan, miten itse satun sielläpäin olemaan. Ja
Äipänkin säilytystilat ovat(uskomatonta, mutta totta) rajalliset, joten ei sitä
tavaraa määräänsä enempää voi sinne hankkia fiksattavaksi kerralla. Mutta olen
tässä vilkuillut parvekettani sillä silmällä, ja olen aika varma, että siellä
pystyisi fiksailemaan ihan hyvin, kunhan vain suojaa pinnat hyvin.
Parin huonekalun kohdalla tein poikkeuksen ja ostin ne uutena, tosin niillekin
olin asettanut kovat kriteerit. Huonekalujen piti olla kotimaista tuotantoa ja
muistuttaa parhaansa mukaan sellaista 50-/60-luvun tyyliä.
Osaa sisustusratkaisuistani hidastaa myös
sisustusbudjettini, joka on mallia kengännauha. Mitä halvemmalla pääsen, sitä
parempi. Mutta olen myös valmis maksamaan, että saan jotain juuri sellaista,
mitä tahdon, esimerkiksi Marimekon verhoille tulee ihan kivasti hintaa, kun
niistä tahtoo kokopitkät ja niitä tarvitaan yhteen ikkunaan kolme, koska huone
ja ikkuna ovat niin leveät. Eivätkä sellaiset luksusesineet kuten tv tai
monitoimikone ole todellakaan ilmaisia. Tai FinnishDesignShopin ihanuudet,
sieltä löytyisi vaikka mitä ihania yksityiskohtia sisustukseeni. Norsupankin
täyttymistä odotellessa.
Jatkossa on siis luvassa paljon sisustusaiheisia postauksia,
tämä projekti ei nimittäin ole ihan hetkessä valmis.
