Neljänkymmenenkahdeksan neliön sisustusprojekti

Löysin uuden kodin omalta mukavuusalueeltani Tampereelta Hervannasta. Ei ole Hervannan voittanutta vielä löytynyt, eikä totta puhuen ole edes hakusessa. Uusi kotini on 48 neliöinen kaksio, oikein mukava ja viihtyisä. olen varma, että tulen viihtymään täällä pitkään. lienee sanomattakin selvää, että sisustusprojekti on parhaimmillaan käynnissä. Olen tehnyt asian tiimoilta paljon ajatustyötä ja lukenut paljon sisustuslehtiä. Suurista linjoista olen päässyt päätökseen, mahdollisimman paljon huonekaluja käytettyinä, paljon värejä, paljon itsetehtyä ja –fiksattua(=tuunattua, mutta en periaatteesta käytä t-sanaa, koska vihaan sitä), paljon valoa, ja mikä tärkeintä EI YHTÄÄN KOMPROMISSIA.

Tuo kompromissi-päätös on itselleni ehkä kaikista tärkein, monestakin syystä. Yksi tärkeimmistä on se, että tämä on minun kotini ja tahdon, että minun on mukava ja hyvä olla täällä ja että pidän kaikista täällä olevista esimeistä ja tavaroista. Tunnen itseni niin hyvin, että tiedän, mitä tapahtuu, jos otan/ostan/laitan jotain johonkin vain ”väliaikaisesti” tai koska sellainen pitäisi (muka) olla. Siinä käy niin, että vihaan ”väliaikaisratkaisua” sydämeni pohjasta tuhannen auringon voimalla, mutta en saa koskaan vaihdettua sitä mieluisampaan, koska ”onhan minulla jo se väliaikaisratkaisu”. Toisekseen, minun on korkea aika opetella olemaan välittämättä muiden mielipiteistä ja miellyttämättä muita. Olen monen monta vuotta yrittänyt miellyttää muita, eikä se ole kertaakaan tehnyt minua itseäni onnellisemmaksi.

Valitsemani tie on valitettavasi tuskaisen hidas. Kirppareilta, tori.fi:stä tai facebookin kirppariryhmistä tavaraa metsästäessä täytyy olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ja nettikirppiksillä shoppaillessa täytyy ottaa vielä lisäksi huomioon sijainti. En edes jaksa laskea, montako kertaa olen nähnyt netissä täydellisen huonekalun, mutta se on myynnissä itselleni aivan mahdottomassa paikassa, autottomana ei lähdetä hakemaan hyllyä Kokkolasta tai Hangosta. Ja parinkympin huonekalun takia ei kannata vuokrata autoakaan.
Ja sitten on tietenkin otettava huomioon, että haluan vähän fiksailla huonekaluja oman makuni mukaisemmiksi, eli maalata ja vaihtaa vetimiä ja sen sellaista. Fiksailu vaatii tietenkin tilaa, jossa voi hioa ja maalata, mikä vaikeuttaa yhtälöä entisestään. Kotikotona on kyllä tilaa fiksailla, mutta ei ole mitään järkeä kuljettaa huonekaluja ensin Tampereelta pohjanmaalle ja sitten takaisin. Ja sitten taas on hankala etsiä tavaraa pohjanmaalta ja yrittää sumplia hakua sen mukaan, miten itse satun sielläpäin olemaan. Ja Äipänkin säilytystilat ovat(uskomatonta, mutta totta) rajalliset, joten ei sitä tavaraa määräänsä enempää voi sinne hankkia fiksattavaksi kerralla. Mutta olen tässä vilkuillut parvekettani sillä silmällä, ja olen aika varma, että siellä pystyisi fiksailemaan ihan hyvin, kunhan vain suojaa pinnat hyvin.
Parin huonekalun kohdalla tein poikkeuksen ja ostin ne uutena, tosin niillekin olin asettanut kovat kriteerit. Huonekalujen piti olla kotimaista tuotantoa ja muistuttaa parhaansa mukaan sellaista 50-/60-luvun tyyliä.

Osaa sisustusratkaisuistani hidastaa myös sisustusbudjettini, joka on mallia kengännauha. Mitä halvemmalla pääsen, sitä parempi. Mutta olen myös valmis maksamaan, että saan jotain juuri sellaista, mitä tahdon, esimerkiksi Marimekon verhoille tulee ihan kivasti hintaa, kun niistä tahtoo kokopitkät ja niitä tarvitaan yhteen ikkunaan kolme, koska huone ja ikkuna ovat niin leveät. Eivätkä sellaiset luksusesineet kuten tv tai monitoimikone ole todellakaan ilmaisia. Tai FinnishDesignShopin ihanuudet, sieltä löytyisi vaikka mitä ihania yksityiskohtia sisustukseeni. Norsupankin täyttymistä odotellessa.

Jatkossa on siis luvassa paljon sisustusaiheisia postauksia, tämä projekti ei nimittäin ole ihan hetkessä valmis.