Tuntematon sotilas 2017

Kävin viikonloppuna katsomassa uuden Tuntematon sotilas – elokuvan. Ennakkoon odotukseni olivat kovin ristiriitaiset, osittain elokuvan aiheuttaman ennakkokuohunnan vuoksi. Linnan kirja ja Laineen ohjaama alkuperäinen elokuva ovat minulle rakkaita, joten minua hiukan pelotti mennä katsomaan tätä Louhimiehen versiota. Mitäs, jos kaikki onkin pilalla? Toisaalta olin myös ennakkotietojen perusteella sitä mieltä, että Louhimiehen versiota ei voi suoraan verrata alkuperäiseen Laineen versioon samalla lailla kuin Mollbergin(erittäin, erittäin huonoa) vuoden 1985 versiota.

En pettynyt, eikä mikään ollut pilalla. Uusi Tuntematon sotilas oli loistava. Loistava. Elokuvan aikana itkin, nauroin, liikutuin, ja tunsin kerran jopa myötähäpeää(ei kerta kaikkiaan pystynyt katsomaan Hietasen ja kumppaneiden vierailua Veeruskan luona, oli pakko peittää silmät). Seuraavana yönä näin sotaunia(ei ahdistavia kuitenkaan) ja tahdon heti mennä katsomaan elokuvan uudestaan(=loistavan, vaikuttavan ja ihon alle menneen elokuvan merkit). Viikonloppuna sitten taas uudestaan. En halua ottaa mitään pois Laineen elokuvalta, mutta jollain tavalla Louhimiehen versio oli mielestäni jopa parempi.

En oikein edes tiedä, miten pukea ajatukseni ja tunteeni sanoiksi tai mistä aloittaisin.

Louhimiehen tuntematon menee todella paljon syvemmälle ihon alle kuin alkuperäinen Laineen versio. Tämä johtuu varmasti ainakin osittain tekniikan kehityksestä ja elokuvan värillisyydestä. Uudella teknologialla saadaan aikaan paljon näyttävämpiä ja realistisempia kohtauksia, sekä pystytän näyttämään asioita, joita 50-luvulla ei ollut mahdollista näyttää. Ja jos olikin, mustavalkoisuus söi sen näyttävyyttä.

Louhimiehen henkilöhahmot ovat moniulotteisempia ja inhimillisempiä kuin Laineen. He ovat Ihmisiä, moniulotteisia, monimutkaisia, epätäydellisiä ja joskus jopa epämiellyttäviä. Suomalainenkaan sotilas ei ollut täydellinen. Ja ne ikävätkään henkilöt eivät ole yksinkertaisesti pelkkiä mulkkuja. Laineen versiossa ne hyvät tyypit, joista yleisön halutaan pitävän, ovat hauskoja rillumarei-miehiä, joihin mikään ei kolahda. Ja ne ”ikävät” tyypit ovat yksinkertaisesti mulkkuja. Louhimiehen henkilöhahmoilla on laajempi ja realistisempi tunneskaala.

Ja vaikka naisten roolien lisäämisestä onkin seurannut joitain soraääniä, niin mielestäni ne toimivat loistavasti(alkaa itseäkin ärsyttää tämä loistavan hokeminen). Naisrooleja on toki lisätty, mutta silti niistä ei ole tehty – enkä nyt tiedä, saisinko naisena oikeasti sanoa näin – liian isoja. Tuntematon sotilas on kuitenkin kirja ryhmästä miehiä ja heidän kokemuksestaan. Enkä tahdo millään lailla vähätellä naisten osuutta sodassa, mutta Tuntematon sotilas on kirjoitettu miehistä, joten itse en osaa pitää naisten puuttumista pahana tai ongelmallisena asiana. En silti ole pahoillani, että naisia nähdään tässä uudessa versiossa enemmän. Elokuvan naiset syvensivät elokuva- ja tunnekokemustani elokuvan aikana.

Totta puhuen, en ole tässä kirjoittanut varmaan puoliakaan ajatuksistani ja tuntemuksistani elokuvasta, mutta en vain osaa pukea niitä enempää sanoiksi. Joten voin vain sanoa: uusi Tuntematon sotilas on loistava. Menkää katsomaan se.

Hobitti: Smaugn autioittama maa

Ei… Ei. Eieieieieieieieieieieieieieieieieiei. Ei.

Siinäpä ne ajatukset sitten elokuvan aikana olivatkin. Tai väliin mahtui muutama ”Väärin, ei näin” –kommenttikin. Tietenkin vain ihan omissa ajatuksissa, osaan olla häiritsemättä kanssakatsojia.

Niin paljon kuin olisin halunnut tykätä Hobitti-trilogian toisesta osasta Smaugin autioittama maa, niin ei. En tykännyt. Olihan se näyttävä ja vauhdikas ja iso ja toiminnantäytteinen elokuva. Eli kaikkea, mistä pidän elokuvissa. Mutta se oli väärin. Olin kyllä henkisesti varautunut siihen, että tässä toisessakin osassa on otettu taiteellisia vapauksia ja että niinkin isot juonelliset muutokset kuten koko Azog-hässäkkä ei voi olla vaikuttamatta seuraaviinkin osiin, mutta silti se ei toiminut. Tai siis se ei toiminut kirjan filmatisointina, elokuvanahan se oli vallan hyvä.
Yritän aina parhaani mukaan jollain tasolla erottaa kirjan ja elokuvan toisistaan, koska koskaan ikinä niitä ei saa yksi yhteen vastaaviksi. Mutta liian suuret eroavaisuudet ja poikkeamat ja taiteelliset vapaudet pistävät pahasti silmääni. Esimerkiksi Kilin ja Taurielin hempeilyt, EI. Kilin ja kumppaneiden jälkeen jättäminen Järvikaupungista lähdettäessä, EIEIEI. Ja Legolaksen silmät olivat liian kylmän siniset.
Jottei menisi ihan pelkäksi haukkumiseksi, niin sanottakoon, että pidin todella paljon elokuvassa esiintyvästä huumorista, joka on samanlaista kuin Taru Sormusten Herrasta –trilogiassakin. Kyllä Peter Jackson osaa hommansa, vaikka en siitä aina ihan pidäkään.

En ollut vakuuttunut Hobitti-trilogian ensimmäisestä osastakaan, mutta näin vuosi myöhemmin pystyn jo katsomaan sen ilman sen kummempia antipatioita ja nauttimaan hyvästä elokuvasta. Ehkä niin käy tämänkin kohdalla, ja jo vuoden päästä voin sanoa jopa pitäväni tästä, koska periaatteessa tässä on elokuvana kaikki palaset kohdallaan.

Rakas Joulupukki

Koska tiedän, että tähän aikaan vuodesta perheeni kesken puhelimet käyvät kuumina ja salaliittoja solmitaan(tai pikemminkin muutaman viikon päästä, sori perhe, tunnen teidät liian hyvin), ajattelin helpottaa heidän tuskaansa, ja kirjoittaa Joulupukille näin julkisesti blogiin.

Rakas Joulupukki,

Olen taas tänä vuonna ollut parhaani mukaan kiltti. Joskus on toki tullut lipsahdettua tuhman puolelle, kun suuni toimii nopeammin kuin aivoni ja sanon mitä ajattelen, ennen kuin ajattelen mitä sanon. Ja joskus hyvälle käytökselle on vain ollut liikaa houkuttelevia vaihtoehtoja. Mutta varmasti sinä tiedät, että oikeasti olen pohjimmiltani ystävällinen ja kiltti, peitän sen vain hyvin. Tänä vuonna mieleni halajaa maailmanrauhan lisäksi muutamia materialistisempia asioita:

• Iittalan Kivi – kynttilälyhdyt, värillä ei niin väliä, vaikka vaaleanpunainen ei olekaan pop 
•  Iittalan Mustavalkoinen Taika –muki(0,4l) teemukiksi
•  Finnkinon leffaliput on aina onnistunut valinta
•  DVD-boxit, kuten Greyn anatomian 9. kausi, Criminal Mindsin 8. kausi The Big Bang Theoryn 6. kausi tai Supernaturalin 8.kausi olisivat mukavaa viihdykettä pimeisiin talvi-iltoihin
•  Ja Sel8nnettä en ehtinyt leffateatteriin asti katsomaan, joten mielelläni katsoisin sen kotisohvalla moneen kertaan DVD:ltä
• Sel8nteen lisäksi Pain&Gain ja What Maisie knew olisivat varmasti varsin hyvää ajanvietettä
•  Sauvasekoitin, kun yhden hengen annoksiin tehosekoitin on joskus liian iso
•  Ja koska minä olen minä, ovat kirjat aina hyvä vaihtoehto, esimerkiksi
  • Juhani Tamminen: Don Tami – My Story
  •Usain Bolt, Matt Allen: Usain Bolt – Salamaa nopeampi: elämäni
  •Laura Jänisniemi: Muoti – Tyylit ja vaatteet kautta aikojen
  •Jenni Linturi: Malmi 1917
  •Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi
  •Saku Tuominen, Tuukka Koski, Kimmo Kivilahti: Aglio&Olio
  •Kjell Westö: Kangastus 38
  •Tuula Karjalainen: Tove Jansson
•    Musiikkirintamalla Lady Gagan ARTPOP –levy olisi todella mieluinen, kuten myös Eminemin The Marshall Mathers LP 2 -levy, samoin kotimaisista artisteista Sannin Sotke mut –levy tai Uniikin #kylänmies –levy  tai PMMP: Hitit –levy olisivat tervetulleita
• Keittiöpyyhkeillekin minulla olisi tarvetta, minulla on vain kaksi, jotka nekin olen sosialisoinut Äipältä muuttaessani pois kotoa. Marimekolla on tosikivoja, varsinkin ne Puketti-kuosiset.
•   Marimekolla on myös yksi tosi kiva Puketti-kuosinen pyöreä tarjotin, näen sieluni silmin, kuinka kivalta kivi-lyhdyissä palavat tuikut näyttäisivät sen päällä.
•   1 golfpallo, 1 tennispallo ja harjanvarsi, lihashuollon avuksi 
•  Muumi-seinäkalenteri

Olen myös kasvanut jo tarpeeksi isoksi tietääkseni, että kaikkea ei voi saada. Joten tämä ei ole ostoslista, vaan lähinnä ideoita sinulle, sillä maailmassa on paljon muitakin lapsia, joille sinun täytyy keksiä kivoja lahjoja. Ja kuinka aikuiseksi ja järkeväksi olenkaan kasvanut, kun en lyhyelle ja vaatimattomalle listalleni laittanut uutta objektiivia kameraan tai Kalevala Korun hopeista Pahan piiskat–kaulakorua tai Lumin konjakin väristä Supermarket-kassia koossa XXL.

Ystävällismielisin terveisin

Tiina
Meidän koto, pienin makuuhuone, se oikeanpuoleisin ja vihreäseinäinen

Hobitti: Odottamaton matka

WTF. Siis WTF.

Se oli ainut ajatus katsottuani Hobitti: Odottamaton matka –elokuvan. Oikeasti olin yhtä WhatTheFuckia koko kaksi ja puoli tuntia(plus vartti lopputekstejä), jonka elokuva kesti. Suuren osan leffasta olin ihan kujalla. On nimittäin otettu ”ihan vain jonkin verran” taiteellisia vapauksia elokuvaa tehdessä.

Elokuva poikkeaa kirjasta niin paljon, että aloin elokuvan aikana jo kyseenalaistaa itseäni, että olenko tosiaan lukenut kirjan niin huonosti, etten muista, mitä siinä tapahtuu. Olen kuitenkin lukenut kirjan vuosien saatossa varmaan 15+ kertaa. Hämmentävän katselukokemuksen jälkeen otin kirjan uudelleen työn alle, tällä kertaa tosin äänikirjana, niin sain puuhailtua samalla yhtä sun toista ja yhtätoista.

Elokuvanahan Hobitti on hyvä ja näyttävä. Siinä on isoja kohtauksia, huumoria ja näyttäviä maisemia. Kaikkea, mistä elokuvissa pidän. Ja toisen katselukerran jälkeen pidän elokuvasta vähän enemmän. Mutta kirjan filmatisointina se on pettymys. Koko Hobitti eli sinne ja takaisin –kirja on 307 sivua pitkä, eli ei mikään mahdottoman pitkä megaeepos, sellainen yhden päivän välipala. Se on kuitenkin päätetty pätkäistä kolmeksi elokuvaksi, joista ensimmäinen kattaa karkeasti arvioiden ensimmäiset 120 sivua. Kyllä sitä jukoliste luulisi, että 120 sivua saa toteutettua 2,5 tunnissa juuri sellaisena, kuin tarina on. Mitään siihen lisäämättä ja mitään siitä poisjättämättä. Ja jos ne 120 sivua ei vie kahta ja puolta tuntia, niin sitten tehdään lyhyempi elokuva. Tai yksi pidempi elokuva, joka kattaa koko kirjan.
 

Odotin Peter Jacksonilta, joka mielestäni teki hyvää työtä Taru Sormusten Herrasta –trilogian kanssa, paljon enemmän ja parempaa. Odotin enemmän uskollisuutta tarinalle.

Ja minähän en mitään romanttisia komedioita katso

Paitsi yhtä.

Just Wright on tämän tytön valinta.
Ja ainoa romanttinen komedia, josta pidän.
Tai jaksan ylipäätään katsoa.

Asiallahan ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että
A) Common on K-U-U-M-A
b) Queen Latifah on öh… miten sen nyt sanoisi… keskimittainen ja sopusuhtainen
C) Se kertoo fysioterapeutista, joka pääsee NBA-joukkueen fysiikkavalmentajaksi. Se vain sattuu olemaan suurin unelmani.