Tuntematon sotilas 2017

Kävin viikonloppuna katsomassa uuden Tuntematon sotilas – elokuvan. Ennakkoon odotukseni olivat kovin ristiriitaiset, osittain elokuvan aiheuttaman ennakkokuohunnan vuoksi. Linnan kirja ja Laineen ohjaama alkuperäinen elokuva ovat minulle rakkaita, joten minua hiukan pelotti mennä katsomaan tätä Louhimiehen versiota. Mitäs, jos kaikki onkin pilalla? Toisaalta olin myös ennakkotietojen perusteella sitä mieltä, että Louhimiehen versiota ei voi suoraan verrata alkuperäiseen Laineen versioon samalla lailla kuin Mollbergin(erittäin, erittäin huonoa) vuoden 1985 versiota.

En pettynyt, eikä mikään ollut pilalla. Uusi Tuntematon sotilas oli loistava. Loistava. Elokuvan aikana itkin, nauroin, liikutuin, ja tunsin kerran jopa myötähäpeää(ei kerta kaikkiaan pystynyt katsomaan Hietasen ja kumppaneiden vierailua Veeruskan luona, oli pakko peittää silmät). Seuraavana yönä näin sotaunia(ei ahdistavia kuitenkaan) ja tahdon heti mennä katsomaan elokuvan uudestaan(=loistavan, vaikuttavan ja ihon alle menneen elokuvan merkit). Viikonloppuna sitten taas uudestaan. En halua ottaa mitään pois Laineen elokuvalta, mutta jollain tavalla Louhimiehen versio oli mielestäni jopa parempi.

En oikein edes tiedä, miten pukea ajatukseni ja tunteeni sanoiksi tai mistä aloittaisin.

Louhimiehen tuntematon menee todella paljon syvemmälle ihon alle kuin alkuperäinen Laineen versio. Tämä johtuu varmasti ainakin osittain tekniikan kehityksestä ja elokuvan värillisyydestä. Uudella teknologialla saadaan aikaan paljon näyttävämpiä ja realistisempia kohtauksia, sekä pystytän näyttämään asioita, joita 50-luvulla ei ollut mahdollista näyttää. Ja jos olikin, mustavalkoisuus söi sen näyttävyyttä.

Louhimiehen henkilöhahmot ovat moniulotteisempia ja inhimillisempiä kuin Laineen. He ovat Ihmisiä, moniulotteisia, monimutkaisia, epätäydellisiä ja joskus jopa epämiellyttäviä. Suomalainenkaan sotilas ei ollut täydellinen. Ja ne ikävätkään henkilöt eivät ole yksinkertaisesti pelkkiä mulkkuja. Laineen versiossa ne hyvät tyypit, joista yleisön halutaan pitävän, ovat hauskoja rillumarei-miehiä, joihin mikään ei kolahda. Ja ne ”ikävät” tyypit ovat yksinkertaisesti mulkkuja. Louhimiehen henkilöhahmoilla on laajempi ja realistisempi tunneskaala.

Ja vaikka naisten roolien lisäämisestä onkin seurannut joitain soraääniä, niin mielestäni ne toimivat loistavasti(alkaa itseäkin ärsyttää tämä loistavan hokeminen). Naisrooleja on toki lisätty, mutta silti niistä ei ole tehty – enkä nyt tiedä, saisinko naisena oikeasti sanoa näin – liian isoja. Tuntematon sotilas on kuitenkin kirja ryhmästä miehiä ja heidän kokemuksestaan. Enkä tahdo millään lailla vähätellä naisten osuutta sodassa, mutta Tuntematon sotilas on kirjoitettu miehistä, joten itse en osaa pitää naisten puuttumista pahana tai ongelmallisena asiana. En silti ole pahoillani, että naisia nähdään tässä uudessa versiossa enemmän. Elokuvan naiset syvensivät elokuva- ja tunnekokemustani elokuvan aikana.

Totta puhuen, en ole tässä kirjoittanut varmaan puoliakaan ajatuksistani ja tuntemuksistani elokuvasta, mutta en vain osaa pukea niitä enempää sanoiksi. Joten voin vain sanoa: uusi Tuntematon sotilas on loistava. Menkää katsomaan se.