Joulukuun ensimmäinen. Vihdoin.
Olen tänä vuonna odottanut joulukuuta aivan erityisen
paljon. Tein syksyllä päätöksen, että annan jouluinnostukseni lähteä ihan
vapaasti lapasesta, en aio pidätellä yhtään. Pidän tätä jopa osittain
tieteellisenä kokeena, kuinka paljon pystyn intoilemaan ja tekemään juttuja.
Tämä intoilu tulee todennäköisesti näkymään myös täällä blogin puolella. Tai sitten ei, mistä näistä koskaan tietää. (No kyllähän se nyt tulee näkymään)
Tämä intoilu tulee todennäköisesti näkymään myös täällä blogin puolella. Tai sitten ei, mistä näistä koskaan tietää. (No kyllähän se nyt tulee näkymään)
Vaikka monet joulukuun touhuistani ovat kyllä salaisia, olen
pahasti jäljessä joululahjojeni aikataulusta. En käsitä, miten näin pääsi
käymään. Viime vuonna olin näihin aikoihin jo ihan valmis. Ja tänä vuonna joulu
on vielä vähän erilainen, kun emme vietäkään sitä kotikotonani vaan
kokoonnummekin toisen sisarukseni luokse koko porukka. Eli ainoa erilainen asia
on paikka, jossa olemme. Se tuntuu suuremmalta muutokselta kuin onkaan. Olenhan
minä toki lupautunut auttamaan järjestelyissä, mutta se tarkoittaa vain
muutamaa ylimäärästä hommaa. Pääsen kokeilemaan uusia juttuja, ei huono.
Minulla meni todella monta vuotta joulua vihatessa,
erinäiset ikävät tapahtumat joulun aikaan vuosia sitten vei ilon joulusta
moneksi vuodeksi. Viime vuonna se jo vähän pilkisti verhojen raosta, mutta tänä
vuonna aion päästää sen valloilleen. Tai niin valloilleen, kun sen vain voi
päästää hankkimatta 180-senttistä valkoista muovikuusta ja siihen kilokaupalla
koristeita. Se on vuorossa vasta ensivuonna.
Joululauluihin en ole vielä oikein päässyt sisään. Aion jatkossakin kulkea kaupoissa luurit korvilla ja blokata joululaulut pois. Joulukalentereita minulla sen sijaan on useampi. More is more and less is a bore.
Joululauluihin en ole vielä oikein päässyt sisään. Aion jatkossakin kulkea kaupoissa luurit korvilla ja blokata joululaulut pois. Joulukalentereita minulla sen sijaan on useampi. More is more and less is a bore.
Vaikka on koe olevani Over the Top –joulufani ja
fiilistelijä, on minulla vähän vaikeuksia päästää innostustani täysin avoimesti
valloilleen. Muut perheessäni eivät ole jouluihmisiä, joten vastakaikua on
turha odottaa. Silmien pyörittelyä ja valitusta korkeintaan, jos niitäkään.
Onneksi on sisarusten lapset, jotka vielä innostuvat joulusta(joskin
todennäköisesti he innostuvat enemmän isosta lahjakasasta ja herkuista kuin
joulusta itsestään). Mutta ei se haittaa, minä saan intoilla niin paljon kuin
haluan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti