Oh my old friend, I have missed you so!

Ja se vanha ystävä on käsityöt(ei sellaiset käsityöt, te pikku pervertikot). Olen intohimoinen käsitöiden tekijä, suurin rakkauteni niiden saralla on aina ollut neulominen, mutta kaikki muutkin kädentaidot ovat lähellä sydäntäni.

Olin reilut puolitoista vuotta aikalailla täysin tekemättä mitään käsilläni, noh, sanotaanko matkapahoinvoinnin vuoksi, mutta nyt into ja palo tehdä käsillä ovat palanneet. Jopa suuremmalla liekillä kuin koskaan aiemmin. Pää suorastaan pursuaa ideoita, ja onkin vaikea päättää, mistä aloittaisi. Joululahjat olisivat järkevän ihmisen valinta, mutta koskas minä olen mennyt näissä asioissa järki edellä…

Minulle on aina ollut tärkeää, että osaan tehdä asioita itse, oli sitten kyse lampunvaihdosta, hyllyn kasaamisesta tai villasukista.
Tämä on aiheuttanut sen, että ostoksilla käynti on yleensä prosessi, joka menee jotakuinkin näin: Löydän kivan paidan/takin/neuleen, katson materiaalilapun ja totean sen olevan lähes aina 100% muovia, totean, että fuckit ja jätän sen rekkiin, menen kotiin ja etsin ohjeen ja teen itse. Tai sitten etsin vastaavan luonnonkuituisena. Tapani on saanut aikaan naureskelua läheisissäni, mutta olen onnistunut tartuttamaan sen moneen heistä. Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa…
Teen usein asiat mieluummin itse, kuin ostan valmiina kaupasta. Saan persoonallisempia ja enemmän itseni tyylisiä ratkaisuja. Olettaen, että osaan tarvittavan tekniikan. Yritän ajatella, että jos en osaa, niin opettelen.

Sitä voisi helposti luulla, että itsetekemällä saa asiat halvemmalla kuin kaupasta valmiina ostamalla, mutta voi, kuinka väärässä sitä voi ihminen ollakaan. Toki, joskus itsetekemällä voi päästäkin halvemmalla, mutta se vaatii suunnittelua ja tarjoushaukkamaista ostoskäyttäytymistä.
Kuten kaikessa, myös käsityömateriaaleissa laatu maksaa, ja hifistellä voi lähes äärettömyyksiin asti. Itse olen päätynyt olemaan semihifistelijä, panostan kyllä välineisiin ja materiaaleihin, mutta en tarvitse enkelinhiuslankaa tai uusimpia mahdollisia välineitä. Toki tässä on myös kyse merkkiuskollisuudestani, kun löydän hyvän, en hevillä vaihda.

Käsitöiden tekeminen on minulle aina rentouttava(hartiat voivat olla tästä erimieltä) ja jopa meditatiivinen hetki. Toki, aina silloin tällöin ärräpäät ja tavarat lentelevät, mutta se kuuluu joskus prosessiin. Ja tutkimusten mukaan käsityöt vapauttavat kognitiivisia resursseja, joten voin hyvällä omalla tunnolla sanoa käsitteleväni paljon asioita, suunnittelevani uusia projekteja ja jopa vaipuvani jonkinlaiseen meditatiiviseen tilaan neuloessani tai tehdessäni muita käsitöitä. Kuka tarvitsee joogaretriittejä, kun voi neuloa?

Viime viikonloppuna Tampereen messukeskuksessa järjestettiin 20. kertaa Suomen Kädentaitomessut, jonne sain tänä vuonna blogisti-passin, eli ilmaisen sisäänpääsyn ja narikan. Visiitti jäi kyllä aiottua lyhyemmäksi, se oli alle puoli tuntia ja messubudjetti oli poltettu. Että miten meni noin omasta mielestä? Rahojen loppumisen myötä meni myös ihmistensietokyky, joten suuntasin suosiolla kotiin päin. Tykkään kyllä käsityömessuista todella paljon, nyt vain oli tarvetta enemmän tällaiselle täsmäiskulle. Ja toisaalta, jos nykyisin viettää yhtään aikaa netissä, niin kaikki uudet tuulet ja tuotteet ovat tiedossa ja hankinnassa paljon ennen messuja. Mutta messuilla on kyllä ihan oma tunnelmansa ja viehätyksensä, ja sen takia harmittaakin, että tämän vuoden messukokemus jäi niin tyngäksi. Mutta tuleehan noita messuja tulevaisuudessakin.

Tämän vuoden messusaalis

Oho, olipas tämäkin aikamoinen kaapistatulo. Ja tiedoksenne, käsityöt eivät ole enää pelkkä mummojen harrastus, mistä todisteena päivienne iloksi seuraava video: