Millainen kosmetiikankäyttäjä olen?

Ostolakon aloitettuani ja päätettyäni olen pohtinut jonkin verran, millainen kosmetiikankäyttäjä olen. Ja olen tullut siihen tulokseen, että olen hyvin vahvasti tarvepohjainen kosmetiikankäyttäjä. Pidän kyllä kosmetiikasta, ja se kiinnostaa minua, mutta pohjimmiltani käytän ja ostan kosmetiikkaa vain tarvepohjalta. Ostan rasvoja, koska iho on kuiva, hilseilee ja kiristää. Meikkiä, noh, sille ei jären suurta tarvetta oikeasti taida olla, mutta joskus on kiva laittautua ja näyttää nätiltä(tai edes yrittää).  Mutta meikkiäkin omistan lähinnä vain ”juuri ne tarpeelliset”, jos huulipunia, -kiiltoja ja –kyniä ei lasketa. En omista 10 eri meikkivoidetta enkä kiljoonaa luomiväriä. Ripsivärejä omistan tällä hetkellä kaksi, koska ensin ostamani Dior ei luonutkaan ihan sellaista lopputulosta, kuin halusin, ja yritin myyjälle selittää. Joten kuukauden harkinnan jälkeen taivuin ostamaan toisenkin. Seuraavan kerran ostankin ripsivärin noin suurin piirtein vuonna 2022. Uuden valokynän ostamista olen tainnut harkita jo vuoden päivät, ja harkinta sen kun jatkuu.

Vaikka en missään nimessä ole minimalisti, mitä tulee tavaran määrään(jokainen, joka on nähnyt kirjahyllyni, tietää sen), niin minua alkaa vähän ahdistaa, kun kosmetiikkaa kertyy käyttämättömänä nurkkiin. Kun ei niitä samoja tuotteita voi olla montaa käytössä yhtä aikaa, ainakaan minulla. Ensin yksi purkki tyhjäksi ja sitten vasta avataan uusi. Ja niitä purkkejahan kertyy, kun en ole turhan tunnollinen rasvaaja. Voi mennä hyvinkin kauan, etten rasvaa naamaa, enkä kroppaa(Liisan luona MACin psteellä käydessä piti piilottaa kädet syvälle taskuihin, ettei Liisa näe käsien alennustilaa, kun naaman vastaavaa ei voinut peittää).

Voin hyvin ihailla eri merkkien kausimeikkejä ja –lookkeja, mutta samalla tiedän, etten itse tuntisi oloani itsekseni tai kotoisaksi, jos itse laittaisin useimpia niistä omille kasvoilleni. Kovin vahva tai värikäs riikinkukkomeikki ei vain istuisi minun kasvoilleni. Minun revittelyni rajoittuvat lähinnä silloin tällöin huulipunan ja kynsilakan väriin. Ja se on ihan fine. Enemmän minä läträän ja kokeilen ihonhoito- ja puhdistustuotteilla(vai lasketaanko puhdistusaineet ihonhoitotuotteiksi?). Se on kivaa, nykyisin kun ihoni ihan oikeastikin tarvitsee huoltoa. Ennen kasvojeni iho oli sellainen perusrasvoittuva, joka pysyi kuosissa runsaan suihkussakäynnin seurauksena, enkä käyttänyt mitään puhdistusaineita tai rasvoja. Pari vuotta sitten ihoni yhtäkkiä kuivui ja alkoi kiristää, joten täytyi aloittaa rasvaaminen(jossa olen kyllä hävyttömän laiska), samoin tein kyllästyin ihossani oleviin epäpuhtauksiin, joten piti hankkia pelit ja pensselit puhdistamiseenkin. Ja niitä tuotteita kyllä kokeilenkin mielelläni, kun niitä tulee oikeasti käytettyäkin(ainakin silloin tällöin).

Voin sanoa, että olen onneksi ”löytänyt” itseni ja tyylini kosmetiikan parissa. Enää ei varmastikaan tule läheskään niin paljoa hutiostoksia kuin menneisyydessä. Eikä pala niin paljoa rahaa kuin aikaisemmin, kun ihan kaikkea ei tarvitse ostaa ”vain kokeeksi jos vaikka tulisikin käytettyä tai kokeiltua”. Kokemus on osoittanut, että jos kaupassa ajattelee ”jos tulisi kokeiltua”, ei sitä koskaan tule kokeiltua. Parempi sitten vaikka harkita vuositolkulla kuin ostaa mitä sattuu ja jakaa niitä sitten kavereille ja kadunmiehille.

Mutta. Vaikka aikaisemmin kirjoitinkin, etten kokisi oloani kovin kotoisaksi hyvin värikkäässä ja vahvassa meikissä, niin silti koen jonkinlaista vetoa niitä kohtaan. Haluaisin osata käyttää meikissä kunnolla värejä ja saada se näyttämään hyvältä, en vain osaa. Olen jokseenkin peukalo keskellä kämmentä, mitä meikkaamiseen tulee. Ehkä joskus vielä opettelen. Mutta toistaiseksi tyydyn kuitenkin tekemään itselleni ihan vain perusmeikkejä värikkäillä huulilla. Ja olen tyytyväinen, kun kaapeissa ja laatikoissa ei ole tavaraa turhanpanttina odottamassa, ”jos joskus käyttäisin näitä joskustaina”.

Tällä minä sitten revittelen silmämeikissä.