Pasi Pekkola - Unelmansieppaaja

”Toisten
unelmien
on päätyttävä,
jotta toiset
voivat alkaa.

Roosa on kirjallisuudenopiskelija, joka on muuttanut Helsinkiin rakkauden perässä. Enemmän kuin maisterin papereita Roosa odottaa aikaa, jolloin poikaystävä omistautuisi hänelle. Tapio on entinen ammattikoripalloilija, joka loistavasta urasta muistuttaa enää vain lonksuva polvinivel ja kaipuu rinnassa. Akilla taas on kaksi tavoitetta: olla Suomen vahvin ja valloittaa lähikaupan myyjän sydän. Kun muuan kirjailija hyppää Kampin metroasemalla junan alle, lähtevät kaikkien kolmen elämät peruuttamattomaan liikkeeseen.”

Jään äärimmäisen harvoin sanattomaksi. Kuitenkin luettuani Pasi Pekkolan esikoisromaanin Unelmansieppaaja yhdeltä istumalta, olin sanaton. Kirja on loistava.
Ja silti minun on tunnustettava, että jos kirjoittajan nimi ei olisi minulle entuudestaan tuttu koripallon parista, en todennäköisesti olisi koskaan edes tiennyt sen olevan olemassa. Onneksi siis nimi oli tuttu ja tiesin odottaa kirjan julkaisua, sillä muuten olisi jäänyt sanoinkuvaamattoman hieno lukukokemus välistä.
Takakannen tekstin perusteella olin aavistuksen skeptinen kirjan suhteen, sillä usein koen takakannen kuvaaman skenaarion todella teennäisenä ja toimimattomana. Tässä kaikki juonen säikeet kietoutuivat kuitenkin yhteen mielestäni hyvin luonnollisesti.
Se mistä pidin kirjassa erityisen paljon, on se, että minun oli helppo ymmärtää päähenkilöiden syyt ja motiivit tehdä ja toimia. Samaistua on ehkä tässä tapauksessa liioittelua, mutta syy-seuraus-suhteiden ymmärtäminen teki omalta kohdaltani lukukokemuksesta hyvin miellyttävän. Ja kyllähän minä taisin joissain asioissa samaistua kirjan hahmoihin.
Pari kertaa minun oli pysähdyttävä hymyilemään kirjan sivuhahmoille, joille nimien perusteella löysin vastineet todellisesta elämästä. Elämän pieniä iloja :)

”Jonain päivänä unelma päättyisi, hän olisi kuluttanut sen loppuun, olisi luovuttava siitä. Vain yhtä asiaa hän ei osannut ennakoida. Hän oli aina luullut, että kun unelman kuluttaa loppuun, siihen kyllästyy, siitä saa tarpeekseen, että siitä luopuminen on sitten helpompaa.
Nyt hän tietää paremmin. Unelmia voi päästä hetkeksi koskettamaan, niitä voi päästä maistamaan, mutta ne eivät koskaan kulu loppuun.”

Kirjassa on lukemattomia käsittämättömän tarkkoja havaintoja ja täydellisyyttä hipovia ajatuksia, joista yllä oleva lainaus on ehkä suosikkini. En voinut lakata hämmästelemästä sitä, kuinka tarkkoja, osuvia ja oikeita havaintoja Pekkola on kirjassaan tehnyt. Monesti huomasin ajattelevani ”juuri noin se menee”, ”tuo on niin totta” ja ihmetteleväni sitä tarkkuutta, jolla asiat on kuvattu. Ja nyt minua risoo, kun en saa kuvattua ajatuksiani yhtä hienosti. Ei anneta sen häiritä.

”Mikä saa miehen kurottamaan kohti vajoavaa unelmaa, vaikka hän tietää uppoavansa sen mukana?”