sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Ajatuksia viikon varrelta



Eikö kukaan muu oikeasti pidä h----tin huvittavana sitä, että nyt, kun Higgsin bosoni, jota on etsitty 50 vuotta, on löydetty, on Higgs hukassa?

Kaaharibussikuskeja ärsyttävämpiä ovat arkajalkabussikuskit, jotka eivät meinaa uskaltaa lähteä yhdeltäkään pysäkiltä ja sen takia bussi on koko ajan vain enemmän ja enemmän myöhässä.

Ruuhkabussissa voi seistä muuallakin kuin vaunupaikalla. Esimerkiksi käytävällä bussin takaosassa.

Syksy on kauniimpi Tampereella kuin pohjanmaalla.

Talvi saisi jo tulla, niin olisi oikeasti syy pukea ulkovaateet päälle. Ja ei tarvitsisi aiheuttaa hämmennystä kanssaihmisissä kulkemalla ulkona collegepaita/pitkähihainen t-paita päällä tai tukahtua kuumuuteen, kun yrittää sulautua joukkoon laittamalla normin mukaisen määrän vaatetta päälle.

Oy Nukkumatti AB:lla on varmaan menossa yt-neuvottelut ja lomautukset, se on ainoa järkevä syy siihen, että olen nukkunut huonosti.

Ruoka voi näyttää oksennukselta ja olla todella hyvää.

Hopeatoffeen paluun aiheuttama karkkinostalgia sai jatkoa, kun keskiviikkona törmäsin Citymarketissa Chewitseihin.


Hauska etiketti ja/tai nimi on ihan validi peruste viinin valitsemiselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti