Olen täällä taas. Ja olosuhteet huomioon ottaen ihan
kelvollisissa sielun ja ruumiinvoimissa. Elämässä on ollut jonkin verran
myllerrystä kuluneen kahden kuukauden aikana, ja sen vuoksi blogi on ollut
aivan hunningolla. Tai, siis, maaliskuun hiljaisuus oli vähän niin kuin vahinko
ja huhtikuun täysin suunniteltu. Joskus täytyy priorisoida, eikä tämä blogi
onneksi ole haudanvakava asia. Rakas harrastus, kyllä, mutta se saa väistyä
tärkeämpien asioiden edessä.
Täytin vappupäivänä 26 vuotta. Alamäki kohti kolmeakymmentä
on virallisesti alkanut.
Olen kuluneen kahden kuukauden aikana pohtinut paljon
elämääni ja myös tätä blogia. Mitä haluan tehdä ja kokea ja mistä haluan
kirjoittaa. Ja yksi on ollut koko ajan varmaa: haluan kirjoittaa.
Postausten aiheet tulevat ehkä jatkossa hiukan muuttumaan,
tai ehkä painottumaan erilailla on parempi ilmaus. Viimeaikoina eri asiat ovat
olleet enemmän elämässäni esillä ja mielenkiinnon kohteeni ovat hiukan
muuttuneet, mikä on ihan tavallista, että joskus joku asia kiinnostaa enemmän
kuin toinen, ja tämä tulee varmasti näkymään täällä blogissani. Tässä kohtaa
onnea on aiheeltaan rajaamaton blogi, ei tarvitse murehtia sopiiko joku aihe
blogiin vai ei.
Olen lisäksi suunnitellut, että tulisin itse jatkossa näkymään blogissa
enemmän, tällä hetkellähän postaukseni ovat varsin anonyymejä ja sen takia ehkä
hiukan persoonattomia(tai persoonattomampia). Otan tämän myös jossain määrin
henkisen kasvun projektina, niin sanottuna rohkeuskasvattamona.
Viimeisen puolen vuoden aikana olen muuttunut paljon, tai
ajattelutapani ovat muuttuneet. Se on vaatinut paljon aktiivista työtä
muutoksen eteen, eikä se ole tapahtunut ilman lieveilmiöitä. Olen viimeisten
muutaman kuukauden aikana vetäytynyt (tavallistakin enemmän) itseeni ja
yksinoloon, kun olen tarvinnut tilaa ja aikaa itsetutkiskelulle ja ajattelulle.
Työ on onneksi tuottanut tulosta, ja oman navan ulkopuoliset asiat ovat taas alkaneet kiinnostaa aivan uudella tavalla. Olen päässyt taas käsiksi vanhoihin harrastuksiin, käsitöihin ja lukemiseen, sekä suunnittele innoissani uusien kokeilemista. Joten stay tuned. :D
Työ on onneksi tuottanut tulosta, ja oman navan ulkopuoliset asiat ovat taas alkaneet kiinnostaa aivan uudella tavalla. Olen päässyt taas käsiksi vanhoihin harrastuksiin, käsitöihin ja lukemiseen, sekä suunnittele innoissani uusien kokeilemista. Joten stay tuned. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti