I’m back, olen selkä.
Tai ainakin luulen olevani. Olen ollut niin pitkään poissa
blogin ääreltä, että en oikein uskalla luvata varmaksi, kuinka pian pääsen
takaisin säännöllisen kirjoittamisen rytmiin.
Syksystäni on tulossa aika kiireinen, aloitin uudet opinnot
Tamkissa ja suoritan loppuun vanhoja Tredussa. Ala on onneksi sama, joten
opinnot ovat jossain määrin päällekkäisiä. Vaikka jossain määrin kyllä pelottaa
tuo tuleva työmäärä. Onneksi tiedän, että tällä kahden paikan välillä
juoksemisen ja kahden koulun tehtävien hoitamisella on deadline siellä 8 viikon
päässä. Sitten helpottaa. Mutta minun täytyy ehkä kokeilla kahvinjuontia vielä,
ennen kuin syysloma koittaa ja opetus Tredussa loppuu.
Voin vain toivoa, että touhun täyteisempi syksy tarkoittaa
myös sitä, että jutunjuurta syntyy ja runosuoli kukkii paremmin kuin se on
pitkiin aikoihin. Toki minulla on jo mielessä monia postausten aiheita, joista
puuttuu vain toteutus. Tai valmiita postauksia, joista puuttuu kuvat. Sen takia
tästäkin postauksesta puuttuu kuvat. Jostain on aloitettava. Vaikka sitten
kuvattomasta postauksesta.
Kynsiä minun täytyy ainakin alkaa taas lakkailla ahkerammin,
koska silloin tuntuu juttu luistavan parhaiten. Lakan kuivumista odotellessa
koneella kirjoittaminen on aikalailla ainoa asia, jota voi tehdä. Ja onhan
näppäimistön naputtaminen paljon hauskempaa, kun on värikkäät kynnet. Tai no,
aikalailla kaikki on kivempaa, kun on värikkäät kynnet.
Enää pitää ottaa torjuntavoitto tästä päälle pukkaavasta
flunssasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti