Syksyn suuri kynsilakkahaaste

Pienen harkinnan jälkeen päätin ottaa kynsilakat mukaan ostolakkoon ja tavaroidenkarsimisprosessiin. Mietin hetken, miten homma kannattaisi hoitaa ja päätin haastaa itseni käyttämään kaikkia omistamiani kynsilakkoja ja päättämään, mikä jää ja mikä lähtee. Luonnollisestikaan haasteen aikana en osta uusia lakkoja.
Tietenkin ennen haasteen aloittamista, lakat oli laskettava ja inventoitava. Ja voi mooses. Niitä on 54. 42 OPIa ja 12 muita. Voi hyvä luoja, muistan, kuinka olen päivitellyt Liisalle, että minulla on 11 kynsilakkaa. Siitä tuntuu olevan pieni ikuisuus, mutta ei siitä ole kuin pari-kolme vuotta.
Täytyy sanoa, että pisti tuo kynsilakkojen lukumäärä vähän ahdistamaan. Tyssäsi tämänkin tekstin kirjoittaminen pariksi päiväksi. On aika selvää, että osan lakoista on lähdettävä. Kasatessani lakkoja pöydälle kuvaamista varten fiilikset vaihtelivat laidasta laitaan. Osasta lakkoja tuli ”tämä ainakin jää”-fiilis ja osasta taas ”tämä saattaa hyvinkin lähteä”-fiilis. Mutta jää nähtäväksi, mitkä ovat fiilikset sitten, kun kaikki lakat pääsevät käyttöön, vaikka jo nyt voin sanoa varmaksi, että YSL:n ja Chanelin lakat eivät ole menossa minnekään :D että kyllä minulle ainakin kaksi kynsilakkaa jää tämän haasteen päätyttyäkin.

Joskus pitää tuhlata, että voi säästää

Yksi varhaisimpia lapsuusmuistojani liittyy Mummulaan, ja siellä olleeseen isoon norsu-säästölippaaseen. Säästölipas kuului jollekin kerholle, johon Paappa kuului. Se oli musta ja sen korvassa oli Osuuspankin logo kultaisella.
Tasaisin väliajoin tuo säästölipas on noussut mieleeni kaikkien näiden vuosien ajan, mutta en ole antanut sille sen enempää huomiota, kun olin varma, ettei sellaista enää mistään saisi. Ja loputtomat kirppiskierrokset yhtä tiettyä esinettä etsien eivät houkuttaneet. Kirppiskierroksista katoaa kaikki hauskuus jos tietää liian tarkkaan, mitä etsii. Pitää pitää mieli avoimena löydöille.
Jokin aika sitten sain sähköpostia Finnish Design Shopista, kuten aina silloin tällöin, uutiskirjeen tilaaja kun olen. Sillä kertaa uutiskirjeen sisältö kuitenkin osui ja upposi. Sellainen säästölipas. Kolmessa kirkkaassa värissä. Olin aivan onnesta soikeana. Pari viikkoa meni, ennen kuin sain tehtyä päätöksen punaisen ja keltaisen välillä. Kun päätös oli tehty, niin parilla klikkauksella säästölipas oli jo matkalla minun haltuuni.

Keltaiseen päädyin, ja olen enemmän kuin tyytyväinen värivalintaani. Säästölipashan on uudistuotantoa, joten se on materiaaliltaan ja rakenteeltaan kevyempää ja ”heppoisempaa”, kuin se yli 20 vuotta sitten valmistettu. Mutta varmasti tämä kestää minun hellässä huomassani hyvin. 

Ostolakossa

Tein Sokoksen Kutsu kauneuteen –päiviltä muutaman täsmähankinnan, joiden jälkeen minulle iski ihan järkyttävä tavaraähky. Ja koska olin juuri ostanut kosmetiikkaa, niin ensimmäisenä inventaarion alle joutui juurikin kosmetiikka.

Ensin ajattelin, että eihän minulla nyt niin paljoa kosmetiikkaa ole, vain Ikea-laatikollinen. Sitten levitin laatikon sisällön sängylle. Ja meinasin saada slaagin. Jukopliut sitä olikin paljon. Alkoi vähän ahdistaa.

Asiaa pohdittuani asetin itseni ostolakkoon. Ei uutta kosmetiikkaa, ennen kuin vanhat on käytetty. Tuossa kasassa on paljon näytteitä, joita en tule itse käyttämään, joten kaverit, olkaa varuillanne, työnnän näitä varmasti teidän vaivoiksenne. Kasassa on myös paljon täysikokoisia tuotteita odottamassa käyttöönpääsyä, ja eihän siinä ole järkeä, pitää tuotteita odottamassa. Tai en koskaan kuvitellut, että minulla olisi niin paljon kosmetiikkaa, että minulla on avaamattomia purkkeja laatikollinen(tai no, teknisesti ottaen puoli laatikollista kun puoli laatikollista on näytteitä).
Kyllähän minä tiedän, ettei minulla oikeasti ole mitenkään järisyttävän paljon kosmetiikkaa. Ja että TrueKosmettiikkaBloggaajat™(aka #purkkimafia) todennäköisesti nauravat räkäisesti näille kosmetiikanpaljousvoivotteluilleni. Mutta sitä on minulle paljon. Liikaa jopa.
Ja kun jotain on liikaa, siitä hankkiudutaan eroon, hence ostolakko. Toki jotain tuotteita on pakko ostaa, kuten hammastahnaa ja shampoota, ihan vain oman ja muiden mukavuuden vuoksi. Oma mukavuusalue kosmetiikkamäärälle olisi ehkä noin kenkälaatikollinen, jos niinkään paljoa. Voi hitto, minulla on kynsilakkojakin kenkälaatikollinen. No, ehkä niitä ei nyt lasketa tähän mukaan. Ainakaan vielä.
Suunnitelma tavaran vähentämiselle on jo olemassa, tosin sitä pitää vielä vähän hioa ja prosessin etenemisestä tulen varmasti kirjoittamaan tässä syksyn mittaan lisää, kunhan jotain kerrottavaa on.

OPI Turn on the Haute Light

Pitkän harkinnan jälkeen päätin ostaa itselleni OPIn Coca-Cola –kokoelmasta lakan nimeltä ’Turn on the Haute Light’. Ensin vähän kummastelin, kun olin nähnyt netissä täsmälleen saman lakan toisella nimellä, mutta Liisan googlaustaidoilla selvisi, että ’Turn on the Haute Light’ on tämän lakan nimi Euroopan markkinoilla, ja ’My Signature is DC’ jenkkimarkkinoilla, koska euroopassa juodaan laittikokista eikä Diet Cokea.

Vaikka pohdin tämän lakan ostamista pitkään(muuton aiheuttama tavaramääräahdistus), niin päivääkään en ole katunut. Tämä ampaisi suoraan lempi-kynsilakkojeni top5:een. Väri lähentelee täydellisyyttä, ja kesto, Ah, kesto on ensiluokkaista. Tätä kirjoittaessani lakat ovat olleet kynsilläni viikon, eikä niissä näy minkäänlaista kulumaa tai lohkeilua kärjissä. Tai missään muuallakaan. Arvostan. Sitä en tosin arvosta, että tämä on yksi p****le poistaa.

Olen selkä!

I’m back!

Radiohiljaisuus on täten päättynyt.

Syy kuukauden hiljaisuuteen on se, että pääsin opiskelemaan toiselle puolelle Suomea. Muuttaminen ja kaikki muut käytännön asiat veivät aikani ja huomioni niin täysin, ettei kirjoittamiselle vain ollut aikaa eikä jaksamista. Ja koska harrastushan tämä vain on, niin oli luovuttava tästä hetkeksi.

Täytyy myöntää, että muutto ei ollut läheskään niin helppo, kuin olin etukäteen ajatellut. Ainakaan henkisesti. Oli suunnattoman vaikea sanoa näkemiin kaikelle tutulle ja turvalliselle. Hypätä täysin tuntemattomaan ja luottaa siihen, että siivet kantavat.

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen täysin yksin, ilman minkäänlaista tukiverkkoa tai läheisiä lähelläni. Vaikka asuinkin Tampereella yksin, oli minulla siellä vahva tukiverkko, johon voin luottaa, jos jokin tarve oli. Nyt olen vain minä, minun on oltava tarpeeksi. Se tuntuu aika suurelta vastuulta. Onneksi Äiti on vain puhelinsoiton päässä.

En olisi ikinä uskonut, kuinka paljon stressiä ja ahdistusta suuren unelman toteutuminen voi aiheuttaa. Ajattelin(ehkä vähän naivisti), että unelman toteutuminen olisi vain ja ainoastaan positiivinen asia. Että olisi niin onnellinen, ettei mitään negatiivisia ajatuksia tulisi mieleenkään. Että olisi niin innoissaan tulevasta, ettei ahdistuisi muutoksista.

Kuitenkin nyt, kun takana on kaksi viikkoa koulua ja Lappeenrannassa asumista, asiat ovat ihan hyvin. Uuteen paikkaan ja uusiin ihmisiin pitää totutella, mutta kaikki on ihan jees. Ei ahdista. Paitsi se v----taa, että en saa nettiä toimimaan pöytäkoneessa, joten tietoteknisten asioiden hoitaminen on hankalampaa, kun mun läppärissä ei ole kaikkia samoja ohjelmia(eikä niin paljon muistia eikä yhtä isoa näyttöä) kuin pöytäkoneessa, niin juttuja pitää kierrättää pidempää reittiä. Esimerkiksi en saa kuvia suoraan kamerasta läppärille, enkä muokattua niitä läppärillä.

Tämä postaus on kuvaton, koska edellä mainittu, mutta tästä on hyvä lähteä uuteen nousuun. Kerän pää on jälleen saatu auki :D