Dollish Polish You Know Nothing Jon Snow

You Know Nothin Jon Snow on viimeinen ostamistani Dollish Polishin Ultimate Fandom-kokoelman kynsilakoista. Ja mikäs sen parempiesittelypäivä kuin Game of Thrones –tv-sarjan viidennen kauden ensi-ilta-päivä.
En ole ihan varma, mitä mieltä olen tästä lakasta. Toisaalta tykkään siitä, ja näen tämän yhteyden inspiraationlähteeseensä, mutta silti tämä olisi mielestäni parempi, jos valkoinen olisi valkoisempi ja glitterit erottuisivat selkeämmin.

Edellisitä glitter-lakkojen poistoyrityksistäni oppineena ostin OPIn Glitter Off –aluslakan, joka on suunniteltu glitterlakoille. Erikoisaluslakan avulla glitterlakat on helppo poistaa vetämällä/repimällä. Kokeilin aluslakkaa ensimmäisen kerran OPIn My Voice Is A Little Norsen kanssa, eikä se toiminut ihan niin kuin piti. Arvelin, että en ollut laittanut aluslakkaa tarpeeksi, sillä ne kynnet, joihin olin laittanut lakkaa enemmän, siistiytyivät helpommin kuin ne, joissa sitä oli vain hyvin ohut kerros. Poistaminen ei ollut millään lailla helppo ja vaivaton kokemus, vaan tuskallista nyppimistä.
Vahingosta viisastuneena laitoin tällä kertaa paksumman kerroksen Glitter Offia ja voi hyvä ihme, että se kuivui hitaasti. Oikeasti, sen kuivumiseen meni yli tunti! Ei ole hätäilijöiden tuote tämä, ei. 

Aika palata takaisin sorvin ääreen

Reilun kuukauden tauon jälkeen on jälleen aika palata sorvin ääreen.

Kuluneen puolentoista kuukauden aikana elämässäni on tapahtunut paljon, todella hyviä asioita ja niitä vähemmän hehkeitä. Isot asiat ovat vieneet huomion ja jaksamisen pois kaikelta muulta, joten blogikin päätyi hetkeksi vallan hunningolle. Kuten oikeastaan kaikki muukin kiva, turha ja epätuottava. 

Nyt elämä on tasaantunut ja ajatukset kirkastuneet, on selvinnyt, mikä on tärkeää. Prioriteettini ovat muuttuneet, ja ajankäyttö samoin.  On aika palata sorvin ääreen, ei vain blogin kanssa, vaan koko minuna olemisen kanssa. On aika alkaa taas olla minä itse.

Tämän reilun kuukauden aikana, vaikka en olekaan kirjoittanut, olen pohtinut paljon mitä haluan blogilleni tehdä ja millaista blogia haluan kirjoittaa. Ja miksi haluan kirjoittaa. Mutta niistä yksityiskohdista olen kirjoittamassa ihan omaa postaustaan. Tauon aikana into bloggaamiseen ja kirjoittamiseen on vain kasvanut, ja ideoita pukkaa kuin sieniä sateella. Joten minun täytyy kääriä hihat ja alkaa kirjoittaa niitä paperille ja näytölle.

Jottei tästä tulisi ihan vain täysin kuvatonta tynkäpostausta, laitetaan tähän vielä pari biisiä, jotka ovat soineet piporadiossani viimeaikoina muita enemmän:

Dollish Polish - The Deathly Hallows

Oloni oli tavallista synkempi, ja vaikka tunnelin päässä näkyikin vähän valoa, niin sekin oli todennäköisesti juna. Joten päätin ilmaista synkkyyttäni lakkaamalla kyntenikin synkiksi. Ja mikäs sen synkempää, kuin Kuoleman Varjelukset. The Deathly Hallows kuuluu myös Dollish Polishin The Ultimate Fandom –kokoelmaan, sen alla on OPIn Lady In Black.

En ole ollut, enkä taida olla vieläkään, mustan kynsilakan ylin ystävä. Musta tuntuu jotenkin kovin kovalta ja tummalta. Ja se saa käteni näyttämään kalpealta. The Deathly Hallows:issa on yllättävän paljon tuollaista miniminiglitteriä/shimmeriä, joka peittää tehokkaasti alla olevan lakan. Ehkä tuon shimmerin vuoksi näistä kynsistä ei tullutkaan ihan niin synkkiä kuin odotin. Ehkä kestän sen. Lakkaukseen on yllättävän vaikea saada noita isompia glittereitä, varsinkin ympyränmuotoisia, niitä sai kalastamalla kalastaa. Ja saldoni oli 4 ympyräglitteriä.

Toki yksi syy megapaksuun lakkaukseen oli se, että vasemman peukalon kynsi näytti alkavan lohkeamisen merkkejä(kerta se on ensimmäinenkin), joten ajattelin, että lakkaus tukisi kynttä siihen asti, että kynsi kasvaisi ja lohkeamakohdan voisi leikata pois.

Kylläpä kynnet näyttävät epäsiisteiltä kuvassa. Eivät ne noin rumat ole luonnossa, mutta en ole ihan tyytyväinen näihin kynsiin. No, tulipahan kokeiltua.

Kyseenalaistaminen on viisauden alku - vai onko?

Sanotaan, että epäilys on viisauden alku, mutta onko se?

Tällä hetkellä se tuntuu vain ahdistavalta epävarmuudelta.

Minä olen nyt useamman kuukauden miettinyt, että olenko tehnyt elämäni suurimman virheen, ja hukannut viisi vuotta elämästäni tavoittelemalla jotain, mitä en kuitenkaan oikeasti halua, mitä luulin haluavani ja jonka luulin tekevän minut onnelliseksi. Mutta kuitenkin nyt alan ehkä tunnustaa itselleni, että en halua sitä, mitä tavoittelin, ja se mitä halusin tavoittelemallani asialla saavuttaa, ei ole tärkeää. Luulin tarvitsevani niitä ollakseni onnellinen, mutta ei ulkopuoliset seikat voi tuoda minulle onnea. Minulle on valjennut, että se, minkä luulin aiheuttavan minulle ahdistusta ja onnettomuutta ja jota minun on päästävä pakoon, onkin itse asiassa onnellisuuteni tärkein kulmakivi. Luulin, että minun on päästävä kauas asioista X ollakseni minä, mutta minä en ole minä ilman asioita X.

Lumipalloefekti lähti mielessäni todenteolla käyntiin, kun teimme koulussa erään kurssin aluksi pienen testin, kirjoitimme 25:lle pienelle lappuselle yhden sanan; 5 tärkeää henkilöä, paikkaa, esinettä, tekemistä ja arvoa. Jos ei keksinyt viittä, niin sai jättää lappuja tyhjäksi. Sen jälkeen aloimme opettajan ohjeiden mukaan ottaa lappuja pois, vähiten tärkeitä asioita, ensin kolme ja sitten neljä ja niin edelleen, kunnes jäljelle jäi neljä lappua.
Tyhjät laput oli tietenkin helppo poistaa heti aluksi. Samoin esineet oli vallan helppo heittää mäkeen, sillä ne olivat tärkeitä sen takia, mitä ne symboloivat, eivät itsessään. Tekemisetkin oli aika helppo heivata, ja suorastaan yllätyin, miten helposti olin valmis luopumaan itselleni tärkeistä arvoista. Paikoista kaksi pääsi loppusuoralle, mutta eivät maaliin asti. Neljä jäljelle jäänyttä, Final Four urheilutermein, olivat elämäni neljä tärkeintä ja rakkainta henkilöä. Tunnin jälkeen opettaja kysyi meiltä, elämmekö arvojemme mukaan. Jäin pohtimaan asiaa pitkäksi toviksi, ja tulin siihen tulokseen, että kyllä, parhaani mukaan, vaikka säännöllisen epäsäännöllisesti asiasta urputankin. Mutta ehkä se urputtaminen kuuluukin asiaan.

Virheiden myöntäminen ei tietenkään ole helppoa. Varsinkaan silloin, kun pohtii, että jos muuttaa suuntaa, niin silloin on jotenkin epäonnistunut. Vaikka hiljaa mielessä on tuntunut, että valittu polkukin on epäonnistuminen, että sillä ei voi saavuttaa jotain, mitä tavoitteli. Miten valita kahden epäonnistumisen välillä? Kumpi on pahempi epäonnistuminen, keskeyttäminen vai alisuoriutuminen? Mutta mikä lasketaan epäonnistumiseksi? Onko tärkeämpää olla oikeassa kuin onnellinen? Valitsen valitettavan usein, että olen mieluummin oikeassa kuin onnellinen, mutta jotkut asiat ovat niin isoja, että on parempi myöntää tappionsa ja pyrkiä onnellisuuteen oikeassa olemisen sijaan. Onko järkevää astua ruosteiseen naulaan vain, että voi osoittaa muille pystyvänsä siihen?

Olo on ristiriitainen, toisaalta tunnen olevani hukassa, mutta samalla pääni on niin kirkas että koskee.

Dollish Polish - A Unicorn Farted In My Polish

Voin avoimesti myöntää, että ostin tämän Dollish Polishin lakan puhtaasti sen nimen takia. Miettikää nyt, A Unicorn Farted In My Polish! Yksisarvinen pieraisi lakkaani! Piereskelevää yksisarvinen!

Mietin hetken, että minkälaisen lakan laittaisin tämän alle, ja päädyin OPIn vaaleanlilaan Rumple’s Wiggin’ :iin. Se on ollut kynsilakkalaatikossani hyyvin kauan käyttämättömänä, kun en ole löytänyt itsestäni sen hengenheimolaista. Pohdin ensin, että laittaisin tämän alle jotain – yllättävää kyllä, useista – vaaleanpunaisista kynsilakoistani, mutta totesin, että lopputulos olisi saattanut olla vähän liian tårta på tårta.
No, kyllähän se näinkin on aika tårta på tårta, mutta ei häiritsevässä määrin. Itse asiassa, minulle tulee näistä kynsistä sellainen vappuinen olo. Tämä on varsin hauska lakka, ja aionkin kokeilla, miltä se näyttää yhdistettynä eri värilakkoihin.

Dollish Polish - Love Me Some Pie

Love Me Some Pie on toinen kokeilemani lakka Dollish Polishin The Ultimate Fandom –kokoelmasta. En pitänyt tästä yhtä paljon, kuin pidin One Lifetime with You:sta. Glitterit eivät jotenkin ’istu’ mielestäni lakkaan, lakkauksen pinta on todella epätasainen ja glitterit takertuvat kaikkiin kankaisiin. Lakan pinta on myös jokseenkin samea. Päällyslakka olisi voinut auttaa, mutta minulla ja päällyslakallani oli tuolla hetkellä välimatkaa tuollaiset 450 kilometriä, joten sitä ei voinut kokeilla.

Mielestäni Love Me Some Pie näyttää paremmalta pullossa kuin kynsillä, enkä ole ihan vielä saanut kiinni sen yhteydestä inspiraatiosarjaansa, siis värin, nimi kyllä mätsää :D

Tämä oli myös ihan hirveä poistaa. Glitterit eivät lähteneet sitten millään, vaan päädyin loppujen lopuksi rapsuttelemaan ne juuresveitsellä irti. Voin kertoa, ei tehnyt hyvää kynsille, vaan niistä lähti kerros tai pari glitterien mukana. Mutta mitä voin sanoa, kärsivällisyyteni on samaa luokkaa 2-vuotiaan veljentyttöni kanssa.