Jokin aika sitten kävellessäni ulos Sokokselta oltuani
ostamassa siskolleni synttärilahjaa(vain kuukauden myöhässä), totesin
joutuneeni mainonnan uhriksi. Siskon lahjan lisäksi kävelin Sokokselta mukanani
Dr. Hauschkan Koivu-arnikki-vartaloöljy. Olin lukenut tästä vartaloöljystä
maaliskuun Oliviasta ja miettinyt, että haluaisin kokeilla sitä. Sokoksella
sitten silmiini osui Dr. Hauschkan tuotehylly ja huomasin käveleväni sille ihan
automaattisesti ja nappasin Koivu-arnikki-vartaloöljyn mukaani saman tien.
En ole koskaan pitänyt vartalorasvoista, koska niistä
kaikista iholle jää sellainen ällön klähmäinen fiilis. Jostain syystä olin
kuitenkin utelias kokeilemaan vartaloöljyjä, ja kun tätä öljyä kuvailtiin
Oliviassa seuraavasti: ”Dr. Hauschkan Koivu-arnikki-vartaloöljy pehmentää usein
suihkuteltavan urheilijaihon. Koivunlehti, nokkonen ja arnikki parantavat
pintaverenkiertoa, mikä lämmittää lihakset ja ehkäisee jomotuksia”, olin jo
melkein tehnyt ostopäätökseni.
Olen nyt käyttänyt tätä öljyä reilut pari viikkoa, ja täytyy
kyllä sanoa, että tämä on kyllä joka ikisen euron arvoinen. Jo parilla
käyttökerralla sääreni lakkasivat hilseilemästä(juu TMI, tiedän) ja tuntuvat
nyt käteenkin paljon ”normaalimmilta”.
Olen myös kokeillut tätä jalkarasvan korvikkeena, kun varsinaista jalkarasvaa ei ole ollut käsillä, ja täytyy sanoa, että tämä suoriutuu siitäkin tehtävästä varsin mallikkaasti.
Ja asia, jota en voi hehkuttaa tarpeeksi: TÄSTÄ EI JÄÄ IHOLLE KALVOA! Ehkä parasta koskaan on mennä seuraavana päivänä suihkuun, eikä jaloissa ole sellaista ällöä kalvoa, joka on hinkattava pois juuriharjalla ja saippualla.
Ainoa huono puoli, jonka tästä olen löytänyt, on se, että tämä ei tunnu kovin riittoisalta tavaralta. Tai sitten minä vain läträän tätä liikaa kinttuihini.

Mites tämän tuoksu? Mä skippaan useimmiten Hauschkan tuotteet, kun niissä on kaikissa sellainen samankaltainen... hauschkamainen tuoksu josta en pidä :D Ja luonnonkosmetiikan tuoksu ei muutenkaan palvele mun nenää oikein mitenkään. Mutta hyvä kun oot löytänyt hyvän tuotteen!
VastaaPoistaTuoksu on varsin vahva. Sanoisin, että se on sellainen yrttinen, tunistan/löydän tuoksusta koivun, mutta minulla ei ole hajuakaan, miltä arnikki tuoksuu, joten sen osalta en osaa sanoa. Aika neutaali tuoksu, vaikka vahva onkin. Ainakin minun nenääni. Pitää ottaa mukaan, kun seuraavan kerran nähdään, niin saat tuoksutella, jos haluat.
PoistaLähes kaikki Dr. Hauschkan tuotteet kuluvat tosi nopeasti. Itselläkin käytössä nyt vartalovoide, joka luultavasti kestää pari viikkoa. :D
VastaaPoistaOkei, hyvä tietää. Taitaa jatkossa jäädä Dr. Hauschkan tuotteet kauppaan, en halua maksaa paria kymppiä siitä, että saan öljyttyä koko kropan vain muutaman kerran.
Poista