Olen jälleen samassa (ja edelleen yhtä hämmentävässä)
tilanteessa kuin syksyllä, sillä minulle on taas kertynyt listallinen
kosmetiikkatarpeita ja –”tarpeita”. Osa listan tuotteista ei siis ole
varsinaisia tarpeita, mutta eikö sekin voisi olla tarve, että kovasti haluaa?
Ensimmäisenä listalla on Clarinsin HydraQuench IntensiveSerum Bi-Phase, jota oli näytekokoinen pullo joulun alla ostamassani Clarinsin
lahjapakkauksessa. Suhtauduin(ja suhtaudun vähän edelleen) kasvoseerumeihin
jokseenkin epäilevästi, mutta tämä on kyllä ollut aivan ihmeainetta tänä
talvena käytettynä yhdessä saman sarjan kasvovoiteen kanssa. Jostain kumman
syystä ihoni on tänä talvena ollut kuiva(hko) ja se on imenyt itseensä kaiken
rasvan ja kosteutuksen, jonka olen siihen vain jaksanut läträtä.
Toisena listalla on niinikään Clarinsin lahjapakkauksesta
löytynyt HydraQuench Cream-Mask. Kaivoin tämän naamion esille vasta edellä
mainitun seerumin loputtua, kun koko naamani otsaa myöten alkoi hilseillä. Ja
oli kuulkaa sitten niin kosteuttava että!
Kolmantena listalla on (yllätysyllätys) Clarinsia, ToningLotion with camomile –kasvovesi. En ole tähän päivään mennessä aikaisemmin
käyttänyt kasvovettä, ja edellä mainitun kasvonaamion ollessa jo kasvoilla,
meinasi tulla hätä käteen, että milläs tämän saa pois, kun tuubi sanoo, että
poistetaan kasvovedellä kostutetulla vanulapulla. Sitten muistin, että A-Ha!
Liisahan oli laittanut Liisaboxiin Clarinsin kasvovettä näytepullon! Naamio
tuli poistettua kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti ja minusta taisi tulla
kasvovesikäännynnäinen…
Ja lisää Clarinsia! Uusimmassa Oliviassa(Olivia 3/14) oli
juttua vartaloöljyistä. Ensimmäisenä huomioni kiinnitti Clarinsin HuileAnti-Eau Contour Body Treatment Oil, jota kuvaillaan Oliviassa seuraavasti:
”Clarinsin Huile Anti-Eau Contour Body Treatment Oil –vartaloöljyn kasviuutteet
nopeuttavat nesteiden poistumista kropasta. Vahvasti tuoksuva öljy on
parhaimmillaan yökäytössä”.
Seuraavana listalla on ehkä minulle kaikista epätyypillisin
asia, glitter-ripsiväri. Olen myös aika hämmästynyt, että Liisa ei tarttunut
tähän luetellessani hänelle ideoita Liisaboxia varten.
Vaikka SunSilkin Nourishing Oil Spray ajaa asiansa vallan
hyvin, ei se kuitenkaan ole Moroccanoilia. Ja myönnettäköön, että eniten
Moroccanoilissa kaipaan sen tuoksua.
Ehkä hämmentävin koko listan asioista on kyllä
glitter-ripsiväri. Jostain kumman syystä minulla on ollut pakkomielle
glitter-ripsiväristä. Enkä edes varmasti tiedä, onko sellaista olemassakaan!
Nykyinen valokynäni alkaa vedellä viimeisiään, joten uudelle
olisi tarvetta. Liisa esitteli minulle joskus muinoin YSL:n valokynää, joka oli
hämmentävän vaaleanpunainen. Se saattaisi olla kokeilemisen arvoinen, joskin
hinta on suolainen.
Se olis kesä tuloillaan jälleen, ja sehän tarkoittaa, että
on aika hankkia kesävieras, eli Make Up Storen Greta –hologramkynsilakka. Greta
oli viime kesän suurin rakkauteni jopa siinä määrin, että kesän lopulla oli
lakkapullo tyhjä. Ensimmäinen koskaan loppuun käyttämäni kynsilakka.
Ja koska vähemmän on edelleen enemmän, niin muutama
esimerkiksi Diorin luomiväriviisikkoa olisi hyvin ideaali luomivärimäärä. Muut
saisi sitten heittää jorpakkoon.
En ole vieläkään saanut uusittua meikkisiveltimiäni, joten
Cailap by Mariela Sarkima –meikkisiveltimet ovat edelleen ostoslistallani.
Mitä teillä on kosmetiikkaostoslistoillanne?
No mä tässä seikkailen juuri Ebayn ihmemaassa, ja tsekkailen muutamia China Glazen lakkoja... :D Muuta suurta tarvetta tai himotusta ei atm ole, vaikka okei... Chanelilta löytyis sellainen irtopuuteri joka tuoksuu Chance -hajuvedeltä. Apua ja moro. Hintaa 69€. Ja kokeilin näytteestä Giorgio Armanin BB-voidetta, joka kans olis kiinnostava.. Hintaa en edes vielä tiedä :D Eli jotain "pientä" mielessä vain, köh köh.
VastaaPoista