maanantai 24. marraskuuta 2014

Eyeshadow and flame -blogipikkujoulut



Eyeshadow and flame –blogin Ilona järjesti bloggaajien pikkujoulut. Ilmoittaudun pikkujouluihin heti, kun se oli mahdollista ja mahduinkin mukaan. Ensin olin ajatuksesta aivan innoissani, mutta h-hetken lähestyessä aloin epäröidä. Enhän minä ole mikään kauneusbloggaaja. Enhän minä tiedä mitään kosmetiikasta. En minä osaa meikata. Enhän minä kirjoita mitään suurta ja kuuluisaa blogia. Eihän minulla ole tuhansia lukijoita. Mitä, jos kukaan siellä ei puhu minulle? Mitä, jos ne muut pitävät minua ihan idioottina? Mitä, jos ne muut ovat ihan idiootteja(kyllä, tätäkin ehdin ajatella ja pelätä)?
Meinasin jänistää useaan otteeseen. Jopa hotellihuonetta ja junalippuja varatessani olin osittain varma, etten tulisi menemään pikkujouluihin. Vielä hotellihuoneessani meikatessani iski suuri epätoivo, kun ajattelin, että näytän ihan kauhealta. Harkitsin laittavani paperipussin päähäni. Ja ajattelin myös, että minulla olisi ihan kiva ilta, vaikka en lähtisikään mihinkään ja viettäisin vain aikaa hotellihuoneessani. Sen jälkeen sanoin itselleni FUCK IT ja lähdin kuitenkin.

Kaikki pelkoni onneksi osoittautuivat turhiksi. Ihmiset olivat todella mukavia, ja puhuttavaa riitti. Ja pääsin pienen alkujännityksen jälkeen ihan kivasti mukaan keskusteluihin. Vaikka täytyy myöntää, että en ole ihan varma, kenen kaikkien kanssa juttelin. Olen ihan surkea yhdistämään oikeita ihmisiä ja kasvoja blogeihin. Kaikkien kanssa en kyllä valitettavasti ehtinyt jutella, mutta niin käy aina, kun suuri joukko ihmisiä kokontuu yhteen. Mutta seuraavalla kerralla sitten.

Ulkonäköpanostukseni rajoittui lakattuihin kynsiini, joihin laitoin juhlan kunniaksi vähän blingblingiä glitterlakan muodossa. Alla on OPIn Suzi & The 7 Düsseldorfs ja sen päällä niinikään OPIa, glitterlakka nimeltä Chasing Rainbows. Kruunasin kokonaisuuden vielä OPIn päällyslakalla(ekaa kertaa Ikinä! Sic!)


Tunnustan, että tiesin etukäteen pikkujouluissa olevan jaossa goodiebagit. Mutta pojat, en odottanut ihan niin Paljoa goodiebagia. Ihan järjetön tavaramäärä! Ja kohdalleni osui vielä arvontavoittokin, yksi kassi lisää. Musta ja valkoinen kassi ovat goodiebagia ja vaaleanpunainen kassi on arvontavoitto. Alun perin(aikana ennen pippaloita) ajattelin, että kirjoittaisin pikkujouluista vain yhden postauksen, mutta goodiebagin saatuani oli selvää, että yksi postaus ei riitä. Joten goodiebagin sisältöä avaan enemmän omassa postauksessaan.

1 kommentti:

  1. Jee! Oli ihan mahtavaa että tulit, ja vielä mahtavampaa oli nähdä! ^^

    VastaaPoista