Kirjoittamisesta - kun sanat eivät siirry paperille

Minua on jo pidemmän aikaa vaivannut ongelma, en saa kirjoitettua. Minulla on kyllä ideoita ja halua, muta sanat eivät vain tule paperille tai läppärin ruudulle. Ongelma ei ole rajoittunut vain tähän blogin kirjoittamiseen, vaan myös koulutöihin. Kaikki kirjoittaminen on ollut viimeiset pari kuukautta varsinaista tervanjuontia.

Olisi ehkä helpompi olla kirjoittamatta, jos se johtuisi vain siitä, ettei huvittaisi tai ei olisi ideoita. Mutta kun niin ei ole. Minulla on tällä hetkellä luonnoksissa varmasti kolmattakymmentä postausideaa, mutta kun tekstiä ei synny, sitä ei synny. Yritystä kyllä on, mutta tuloksena ei ole lasta eikä p*skaa. Kaiken lisäksi asia vaivaa minua, ja mitä enemmän se vaivaa minua, sen pahemmin ”menen lukkoon”. Itseään ruokkiva katastrofi siis.

Toisaalta, koulun alkamisen jälkeen melkein kaikki harrastukseni ovat jääneet taka-alalle tai täysin. mikä myös harmittaa minua. En ole juurikaan lakannut kynsiäni, en ole lukenut tai katsonut elokuvia tai tehnyt käsitöitä. Liikunnasta nyt puhumattakaan. Että ongelma ei koske vain kirjoittamista.

Tuntuu siltä, että minun täytyisi vain ”snap out of it”, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Miten ratkaista ongelma, jonka syytä ei tiedä?

Kun tekstiä ei ole syntynyt, olen miettinyt, mihin suuntaan haluaisin blogiani viedä. Ja voinko viedä. MRS. LAKEUS –blogin pitäjä Marika kirjoitti elokuussa kirjoituksen, joka kolahti minuun todella kovaa. Vaikka en itse opiskelekaan lääketiedettä, vaan fysioterapiaa, on minusta silti tulossa terveysalan ammattilainen. Olen pohtinut, että voinko blogata, ja olla terveydenhoidon ammattilainen. Periaatteessa olen sitä mieltä, että totta kai voin, mutta samalla olen miettinyt, mitä itse ajattelisin, jos lääkärikseni tai muuksi hoitohenkilökunnaksi kohdalleni osuisi bloggaaja, jonka blogia olen lukenut mahdollisesti vuosia. Totesin, että eipä se asia minua itseäni niin välttämättä hetkauttaisi. Mutta jotain toista ihmistä saattaisi hetkauttaa.
Mutta toisaalta, vaikka olenkin blogini tulevaisuutta ja suuntaa viime aikoina miettinyt, ei mielessäni missään vaiheessa ole käynyt ajatus, että tahtoisin olla kuuluisa ja tehdä blogilla paljon rahaa. Nobodyna oleminen sopii minulle oikein hyvin. En nyt sano, etteivätkö lisälukijat ja kommentit olisi tervetulleita, mutta minulla ei ole tarvetta olla kaikkien tietämä. Lähinnä olen miettinyt sitä, mistä aiheista haluaisin jatkossa kirjoittaa, ja kuinka saisin mahdolliset uudet aiheet sulautettua blogiin mahdollisimman saumattomasti. Haluaisin kirjoittaa todella monesta eri aiheesta, mutta en halua blogista tulevan sekavaa sillisalaattia, jossa ei ole mitään selkeää linjaa tai punaista lankaa.
Näitä asioita pohtiessa on tullut myös eteen kysymys siitä, kuinka paljosta ”anonymiteetistäni” olen valmis luopumaan. Olen kyllä tähänkin asti ”blogannut omilla kasvoillani”, kun kuvani löytyy profiilistani. Ja löytyyhän blogitekstieni joukostakin jopa yksi kasvokuva. Mutta olenko valmis ”viljelemään naamaani” blogin täydeltä? En tiedä vielä. Ja tarvitseeko minun? Eipä kai. Toisaalta, kyse ei ole siitä, etten voisi seistä kirjoitusteni takana kasvoillani ja nimelläni, teen sen jo. Ja herramunjee, Äipäni lukee tätä blogia, joten mitään kovin kyseenalaista sisältöä tässä blogissa ei ole, kun sitä uskaltaa antaa Äipän lukea. Jos voi näyttää Äipälle, voi näyttää kaikille muillekin.

Näissä tunnelmissa siis täällä. Millainen teidän lukijoiden syksy on tähän mennessä ollut?