#hamsterinsukua

Kuinka monella muulla on taipumusta hamsterointiin? Siis siihen, ettei mitään voi heittää pois, koska sitä saattaa vielä jonain päivänä tarvita.

Yleensä tämä piirre kerää vain turhaa rojua nurkkiin, mutta kyllä sillä on hyvätkin puolensa. Aina silloin tällöin voi vahingossa löytää omista varastoista juuri sitä, mitä tarvitsee. Toki, näitä hetkiä on jokseenkin harvoin, sillä kunnon hamsteri säilöö enemmän tavaraa kuin voisi koskaan tarvita ja unohtaa puolet omaisuudestaan. Josta taas seuraa se, että harvoin tarvittavia tavaroita saattaa olla useampi kappale.

Viimeksi hamsteritaipumuksistani oli hyötyä hieman yllättäen ja vahingossa. Eyeshadow and flame-blogin Ilonan järjestämissä pikkujouluissa goodiebagissa oli jonkin verran hiustuotteita. Osan annoin Äipälle ja osa jäi odottamaan uudelleen sijoittamista, koska ajattelin, ettei itselläni ole niille käyttöä. Noh, asiat muuttuvat ja nyt niille tukkatököteille onkin tiedossa itsellä käyttöä, kun aloitin uuden tukkaprojektin.

Tosihamsterin tavoin mielestäni ongelma ei ole tavaranmäärä, vaan säilytystilanpuute. Minua ei haittaa se, että tavaraa on paljon, vaan se, jos kaikelle ei ole omaa selkeää paikkaa. Mieluiten hyllyssä, laatikossa tai kaapissa. Epämääräiset kasat v-----tavat minuakin.
Luulen, että jokaisella on omat sokeat pisteensä tavaramäärässä, itselläni se on ylivoimaisesti kirjat. Luulen, että serkkupoikani järkyttyi pahan kerran, kun kuuli minun tarvitsevan ainakin 15 hyllymetriä kirjahyllyjä muuton uuteen asuntoon koittaessa. Mies parka. Älkää käsittäkö väärin, olen todella mieltynyt kenkiin, vaatteisiin, kynsilakkoihin, astioihin ja moneen muuhun asiaan, mutta en luo niihin samanlaisia tunnesiteitä kuin kirjoihin. Kirjoja ei vain voi olla liikaa.

Vaikka olen työllä ja tuskalla päässyt eroon kaikista pahimmista hamsterointiajatuksistani, olen silti nyt lyhyen ajan sisällä huomattavan usein tullut ajatelleeksi, että mitään ei pitäisi heittää pois, koska sitä saattaa tarvita vielä joskus. Tällaisia ajatuksia ovat herättäneet yllättävä tarve lukion ekalla kirjoitetulle esseelle(muistin heittäneeni pois), vanhojen rintsikoiden tarve(heitetty menemään), vanhojen pesisverkkareiden tarve(leikattu matonkuteeksi) ja muutama muu insidentti. Että ei ihan tuoreita tapauksia edes. Mutta mitä tästä opimme? Mitään ei pitäisi heittää pois. Paitsi roskat. 
Otetaan esimerkiksi vaikka kasa vanhoja aikakausilehtiä, jos olisin heittänyt ne luettuani menemään, en olisi voinut toteuttaa askarteluideaani, johon minun täytyy leikellä erilaisia kuvia lehdistä. Että olipa onni, että kasaan luetut lehdet pinoiksi sinne tänne(ja sitten ne ottavat pattiin epämääräisinä kasoina). Tai tyhjät kenkälaatikot, niitäkin tarvitaan tähän askarteluideaani, aatelkaa, miten kauhea kohtalo olisi joutua ostamaan uudet kengät ihan vain kenkälaatikon takia. On se hyvä, että on tullut säästettyä ne vanhat laatikot.

Olen pohtinut, että onko hamsterointi vain opittua käytöstä vai onko siihen mahdollisesti jotain biologisia taipumuksia. Että miksi kaikki eivät ole minimalisteja tai hamstereita? Mikä sen eron aiheuttaa? Miksi toisista hamstereiden lapsista tulee itsestäänkin hamstereita ja toisista täysin päinvastaisia minimalisteja? Ja sama tietenkin toisin päin. Tietenkään en tässä tarkoita tosi-tv:ssä esitettävien ohjelmien himohamstraajien kaltaisia tapauksia, joissa yhdessä talossa asuu 150 kissaa ja kakkakin säilötään sankoihin.
Ja kuinka paljon tavaraa loppujen lopuksi on liikaa tavaraa?

Luin tätä asiaa pohtiessani suureen suosioon nousseen Marie Kondon Konmari –siivouskir järjestyskirjan. En muista, koska viimeksi olisin lukenut vastaavanlaista roskaa. Varmasti on olemassa ihmisiä, jotka löytävät kyseisestä kirjasta avun järjestämiseen ja siivoamiseen, mutta se en ole minä. Myönnän, että saatoin asennoitua kirjan lukemiseen väärin ja lukea sitä pirunsarvet päässä. En pidä ei-fiktiivisistä kirjoista, joissa kirjoitustyyli on lukijalle jutteleva, en myöskään pidä minä-tiedän-ainoan-oikean-tavan-tehdä-asioita asennoitumisesta missään asiassa, enkä koe olevani tarpeeksi avarakatseinen liialliseen hippi/hihhulitoimintaan. Konmari: Check, check ja check. Ei jatkoon. No, yhtä lukukokemusta rikkaampana voin siirtää Konmarin tietokoneeni roskakoriin ja siirtyä eteenpäin.

Voin myöntää olevani jossain määrin materialisti*, tykkään tavarasta. Tykkään kauniista esineistä vain niiden itsensä vuoksi, tykkään arjen designista kauniiden käyttöesineiden muodossa, tykkään vanhoista tavaroista niiden tarinoiden vuoksi. Pidän ajatuksesta, että inspiraation iskiessä, voin vain ottaa omista varastoistani tarpeet uuteen projektiin vaikka keskellä yötä, eikä minun tarvitse lähteä ensin hakemaan niitä kaupasta, tai pahempaa, odottaa maanantaihin, että kauppa aukeaa. Tai halutessani lukea voin napata omasta hyllystäni kirjan luettavakseni, ilman eräpäivää. Tai voin valita kaapista lautasen kulloisenkin fiiliksen mukaan, joskus jäätelö maistuu parhaalta turkoosilta lautaselta, joskus taas ruskealta.
Vihaan suunnattomasti niitä tilanteita, jolloin minun täytyy ostaa jokin esine tai tavara vain, koska valinnanvaraa ei ole ja tarve on pakottava. Luonnollisesti tahtoisin aina itsestäni kauneimman esineen tai tavaran, vaikka se olisi vähän kalliimpi kuin ”ruma”. Harmi vain, että läheskään aina lompakkoni ei ole kanssani samaa mieltä siitä, kumpi on tärkeämpää, hinta vai kauneus. Onneksi joskus käy niinkin, ettei se eniten omaa silmääni miellyttävä olekaan oman budjetin ulottumattomissa.

*Materialismi sosiologisessa asiayhteydessä tarkoittaa esineiden itseisarvoa ja materian arvostamista sen itsensä vuoksi. Elämänasenteena materialisti ei näe esineillä siis ainoastaan välinearvoa toiminnassaan vaan hän haalii esineitä niiden itsensä vuoksi. –Wikipedia