Mistä sen tietää, mitä oikeasti haluaa?

Olen pohtinut otsikon kysymystä viimeaikoina todella paljon. Koko elämäni aikana olen pohtinut monesti ja paljon, että mitä minä tahdon milloin mihinkin asiaan liittyen. Mutta nyt olen pohtinut asiaa pidemmällä tähtäimellä, ja siten, että otan huomioon mahdollisimman monta erilaista näkökulmaa ja vaikuttavaa seikkaa. Että tahdonko jostain asiasta vain rusinat pullasta ja sokerit pohjalta, vai olenko valmis myös niin sanotusti lapioimaan sitä itseään.

Olen jo pidemmän aikaa ollut niin sanotusti tyytymätön tämän hetkiseen tilanteeseeni (tuo kuulostaa pahemmalta kuin oikeasti onkaan). Joku saattaisi sanoa, että ”no tee sille sitten jotain!” Ongelma on siinä, etten oikein tiedä, mitä minun pitäisi tehdä tai mihin suuntaan minun pitäisi lähteä etenemään. Tai pikemminkin en tiedä, mitä haluaisin tehdä tai mihin suuntaan haluaisin lähteä.
Olen aina ollut sellainen, että pystyn perustelemaan asioiden monet puolet ja pystynyt tekemään hyvin kattavia +- -listoja. Tämä tarkoittaa sitä, että harvemmin tulen tehneeksi hätiköityjä päätöksiä – mikä on tietenkin hyvä asia – mutta se tarkoittaa myös sitä, että päätöksenteossa kestää kau-an. Ja usein myös käy niin, etten saa päätöstä tehtyä ollenkaan, koska kun on tarpeeksi kauan pyörittänyt asioita päässä ja paperilla, kaikki vaihtoehdot alkavat vaikuttaa yhtä hyviltä tai huonoilta. Ja silloin on helpompi olla tekemättä mitään, kuin ottaa se riski, että tekeekin virheen.

Nyt on kuitenkin tullut eteen tilanne, joka on pakottanut katsomaan elämää ja aikaa eri tavalla(Ei onneksi omalle kohdalle, mutta tarpeeksi lähelle kuitenkin). Ettei asioita voi jättää toteutettavaksi ”sitten joskus”, koska sitä ”sitten joskusia” ei välttämättä koskaan tule.
Olen miettinyt asioita paljon ajatuksen ”jos minulla olisi rajallisesti aikaa jäljellä, mitä tahtoisin tehdä sillä ajalla” pohjalta. Ja se on osoittautunut joissain asioissa varsin hyödylliseksi lähtökohdaksi. Olen huomannut luopuneeni ajatuksesta, että minun täytyisi keksiä itselleni hetinyt koko loppuelämän kattavat suunnitelmat. Se on vienyt paljon paineita pois, kun ei tarvitse löytää sitä yhtä juttua, jota on mielekästä tehdä seuraavat 50 vuotta. Voi tehdä montaa erilaista mielenkiintoista ja kivaa juttua ja kokeilla eri asioita.

Sitä paitsi, parhaat asiat elämässä tulevat kohdalle 99% sattumalta. Ei kukaan voi suunnitella, esimerkiksi, että ”ensivuonna tähän aikaan olen unelmieni työpaikassa, josta en halua koskaan pois”. Toki voi toivoa, mutta asiat ovat monen eri tekijän summa, eikä kaikki ole aina omasta päätöksestä kiinni. Ja mistä sitä tietää, mikä kaikki voi olla unelmien täyttymys? Kun kukaan ei voi tietää kaikkea ja kaikkien tapahtumien seurausketjuja. Tässä olisi selkeästi itseni kaltaisella kontrollifriikillä kehittämisen paikka.

Olen yrittänyt hakea asiaan uusia näkökulmia eri tavoin, esimerkiksi lukemalla kirjoja, sillä huomaan helposti jumittuvani ajatuksissani. Enkä välttämättä ole aina edes tietoinen kaikista mahdollisuuksistani tai tiedä, mitä erilaiset vaihtoehdot pitävät sisällään tai mitä ne vaativat. Tieto ei aina lisää tuskaa. Enää pitäisi löytää rohkeus lähteä kulkemaan sitä ihan omaa polkua, tai jopa lähteä sinne, missä ei ole polkua lainkaan. Se on varmasti itselleni se suurin haaste tässä asiassa, olen aina ollut miellyttämisen haluinen ja minulle on kova paikka, jos esimerkiksi läheiseni kritisoivat tai kyseenalaistavat valintojani. Jätän sitten mieluummin asiat tekemättä tai teen, kuten tiedä herättävän vähiten kommentteja. Tästä tavasta minun täytyisi ehdottomasti opetella eroon. Tai kouluttaa läheiset olemaan kommentoimatta. En tiedä, kumpi on mahdottomampi tehtävä.

Viimeinen sysäys tämän postauksen kirjoittamiseen tuli ystävältä, joka on tällä hetkellä vaikeassa tilanteessa. Hän kysyi, että ”onko sulla vielä se blogi?”, no, onhan minulla, mutta kirjoittamisfiilis katosi oman vaikean tilanteen jälkipyykissä. Päätin siinä silloin bussissa istuessamme, että elvytän blogin jälleen ja alan kirjoittaa, enkä vain haaveilla kirjoittamisesta. Koska kirjoittaminen ruokkii kirjoittamista ja sanat synnyttävät uusia sanoja