Lumenen arvontavoitto

Jokin aika sitten osallistuin Facebookissa Lumenen järjestämään arvontaan, jossa oli palkintona Geisha-suklaata ja Lumenen tuotteita sisältävä hemmottelupaketti itselle ja ystävälle. Tiesin arvonnasta, koska Liisa tägäsi minut siihen. Palautin palveluksen ja tägäsin Liisan. Rouva Fortuna oli suosiollinen ja voitto napsahti kohdalleni. Maanantaina soi ensin ovisummeri ja sen jälkeen ovikello ja minulle lyötiin käteen paketti Lumenelta.

Paketti sisälsi Rasiallisen Geisha-suklaata sekä kaksi Geisha-patukkaa, normin ja tummasuklaisen version. Lisäksi paketista paljastui Lumenen kynsilakanpoistopurkki, Truly Bold and Curvy Mascara –ripsiväri, Gel Effect –kynsilakan sävyssä Kimallus hiekassa sekä Miracle Lip Sorbet –huulikynän 

sävyssä Kesätaivas.

Odotan innolla, että pääsen testaamaan tuota kynsilakanpoistopurkkia, ne ovat kiinnostaneet minua siitä asti kun ne tulivat markkinoille, mutta en ole ostanut sellaista, koska ne ovat kuitenkin jonkin verran arvokkaampia kuin tavalliset kynsilakanpoistoaineet ja olen ollut aavistuksen skeptinen niiden tehoa kohtaan.
Myös tuo huulikynä vaikuttaa sellaiselta kivalta ei-mitään-huulimeikkiä-meikiltä. Niille on aina tilausta.

Kirjoittamisesta - kun sanat eivät siirry paperille

Minua on jo pidemmän aikaa vaivannut ongelma, en saa kirjoitettua. Minulla on kyllä ideoita ja halua, muta sanat eivät vain tule paperille tai läppärin ruudulle. Ongelma ei ole rajoittunut vain tähän blogin kirjoittamiseen, vaan myös koulutöihin. Kaikki kirjoittaminen on ollut viimeiset pari kuukautta varsinaista tervanjuontia.

Olisi ehkä helpompi olla kirjoittamatta, jos se johtuisi vain siitä, ettei huvittaisi tai ei olisi ideoita. Mutta kun niin ei ole. Minulla on tällä hetkellä luonnoksissa varmasti kolmattakymmentä postausideaa, mutta kun tekstiä ei synny, sitä ei synny. Yritystä kyllä on, mutta tuloksena ei ole lasta eikä p*skaa. Kaiken lisäksi asia vaivaa minua, ja mitä enemmän se vaivaa minua, sen pahemmin ”menen lukkoon”. Itseään ruokkiva katastrofi siis.

Toisaalta, koulun alkamisen jälkeen melkein kaikki harrastukseni ovat jääneet taka-alalle tai täysin. mikä myös harmittaa minua. En ole juurikaan lakannut kynsiäni, en ole lukenut tai katsonut elokuvia tai tehnyt käsitöitä. Liikunnasta nyt puhumattakaan. Että ongelma ei koske vain kirjoittamista.

Tuntuu siltä, että minun täytyisi vain ”snap out of it”, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Miten ratkaista ongelma, jonka syytä ei tiedä?

Kun tekstiä ei ole syntynyt, olen miettinyt, mihin suuntaan haluaisin blogiani viedä. Ja voinko viedä. MRS. LAKEUS –blogin pitäjä Marika kirjoitti elokuussa kirjoituksen, joka kolahti minuun todella kovaa. Vaikka en itse opiskelekaan lääketiedettä, vaan fysioterapiaa, on minusta silti tulossa terveysalan ammattilainen. Olen pohtinut, että voinko blogata, ja olla terveydenhoidon ammattilainen. Periaatteessa olen sitä mieltä, että totta kai voin, mutta samalla olen miettinyt, mitä itse ajattelisin, jos lääkärikseni tai muuksi hoitohenkilökunnaksi kohdalleni osuisi bloggaaja, jonka blogia olen lukenut mahdollisesti vuosia. Totesin, että eipä se asia minua itseäni niin välttämättä hetkauttaisi. Mutta jotain toista ihmistä saattaisi hetkauttaa.
Mutta toisaalta, vaikka olenkin blogini tulevaisuutta ja suuntaa viime aikoina miettinyt, ei mielessäni missään vaiheessa ole käynyt ajatus, että tahtoisin olla kuuluisa ja tehdä blogilla paljon rahaa. Nobodyna oleminen sopii minulle oikein hyvin. En nyt sano, etteivätkö lisälukijat ja kommentit olisi tervetulleita, mutta minulla ei ole tarvetta olla kaikkien tietämä. Lähinnä olen miettinyt sitä, mistä aiheista haluaisin jatkossa kirjoittaa, ja kuinka saisin mahdolliset uudet aiheet sulautettua blogiin mahdollisimman saumattomasti. Haluaisin kirjoittaa todella monesta eri aiheesta, mutta en halua blogista tulevan sekavaa sillisalaattia, jossa ei ole mitään selkeää linjaa tai punaista lankaa.
Näitä asioita pohtiessa on tullut myös eteen kysymys siitä, kuinka paljosta ”anonymiteetistäni” olen valmis luopumaan. Olen kyllä tähänkin asti ”blogannut omilla kasvoillani”, kun kuvani löytyy profiilistani. Ja löytyyhän blogitekstieni joukostakin jopa yksi kasvokuva. Mutta olenko valmis ”viljelemään naamaani” blogin täydeltä? En tiedä vielä. Ja tarvitseeko minun? Eipä kai. Toisaalta, kyse ei ole siitä, etten voisi seistä kirjoitusteni takana kasvoillani ja nimelläni, teen sen jo. Ja herramunjee, Äipäni lukee tätä blogia, joten mitään kovin kyseenalaista sisältöä tässä blogissa ei ole, kun sitä uskaltaa antaa Äipän lukea. Jos voi näyttää Äipälle, voi näyttää kaikille muillekin.

Näissä tunnelmissa siis täällä. Millainen teidän lukijoiden syksy on tähän mennessä ollut?

Nivea Lip Butter

Ensimmäiseksi täytyy sanoa, että Nivean Lip Butter Rasberry Rosé tuoksuu samalta, kuin eräät suosikki-vadelmatoffeeni 90-luvulla CandyKingin irttarilaareissa. Niissä oli paperit, joka oli valkoinen keskeltä ja pinkki reunoista. Toffeita oli montaa makua, mutta vadelma oli ehdoton suosikkini. En muista nähneeni niitä CandyKingin irttareissa enää pitkään aikaan, eikä löytänyt niitä CandyKingin nettisivuiltakaan.

Tämän huulirasvan pahvipakkaus mainostaa rasvan sisältävän sheavoita ja manteliöljyä, mikä kuulosti hyvältä. Inci-listan tarkempi syynäys kuitenkin osoitti, että sheavoi ja manteliöljy löytyvät sijoilta 4 ja 6, ja sijoilta 1&2 löytyy parafiinijohdannaisia. Sijalta 3 löytyi joku mystinen kosteutus-elementti, josta ei löytynyt hirveästi tietoa. Olin jokseenkin skeptinen googlaus-kierroksen jälkeen, mutta kaikkea pitää kokeilla.

Otan huulirasvani mieluummin puikkoina kuin purkeissa, ihan hygienia- ja klähmäsormisyistä. Otin tämän rasvan yökäyttöön, samalla kun rasvasin naamani viimeisenä illalla, heitin tätä vielä huuliin. Ja voin kertoa, huulet olivat aamulla ihan yhtä rasvaiset kuin illalla nukkumaan mennessäkin. Ei imeydy ei, no toisaalta, saman tiedon sai, kun luki sen inci-listan. En muutenkaan huomannut tämän rasvan tekevän huulilleni oikeastaan yhtään mitään, joten valitettavasti peukku alas tälle tuotteelle. Lapsuusmuisto ei tässä tapauksessa lämmitä. Tai siis kosteuta. Mutta se on sanottava, että tämä ei kuitenkaan ole se kaikkein pahin klähmäinen huulirasva, pahempiakin on.

Pärkkeleen ostolakko

"Ooo, YSL:n valokynä-tuplapakkaus, olisikohan Liisalla tarvetta valokynälle?(Ei ollut) .... Eiku mä olenkin ostolakossa..."

"Oooo, jättipullo clarinsin kasvovettä! ... Mutta mulla on jo normipullo ja pikkupullo. .... Ja mä olen ostolakossa..."

"Ooo, jätti-tupla-pakkaus Tigin shampoota&hoitoainetta! ... Ai niin, mulla ei ole enää pitkää tukkaa... ...Ja mä olen ostolakossa..."

”Ja tuo Marimekon villahuivi on kyllä tosi kivan näköinen… Eikä viiskymppiä ole ihan hirveen paha… Mutta toisaalta, se on viiskymppiä, jota mulla ei varsinaisesti ole ylimääräisenä… Ja mä olen ostolakossa… HEIHEIHEI! Missä vaiheessa mä olen laajentanut ostolakon Marimekon villahuiveihin?!?!?!”

Tällaisia ajatuksia tuli päähäni selatessani postiluukusta tipahtanutta Stockmannin Hullujen Päivien kuvastoa. Selkeästikään aivoni eivät ihan täysin vielä muista minun olevan ostolakossa.

On hassua, kuinka sitä vain haluaisi ostaa tavaraa, vaikka sille ei niin olisi tarvettakaan. Koska onhan ihan aiheellista pelätä, että kasvovesi loppuu maailmasta. Toisaalta, jos niin kävisi, niin silloin kasvovesivarasto voisi nousta arvoon arvaamattomaan. Valokynälle minulla kyllä olisi tarvetta, vanhani alkaa olla lopussa ja ikääkin sillä taitaa olla kolmisen vuotta… Mutta en pystyisi millään perusteemaan itselleni tuplapakkauksen ostamista. Varsinkaan näin opiskelijabudjetilla.

Päätettyäni aloittaa ostolakon, olen miettinyt paljonkin rahaa, rahankäyttöä, tavaraa ja omistamista. Että mikä on järkevää ja tarpeellista, ja toisaalta, tarvitseeko kaiken aina olla järkevää ja tarpeellista. Mutta samalla myös, sitä, millaisia unelmia ja suunnitelmia ja tavoitteita minulla on, ja mitä minun täytyy tehdä niiden tavoittamiseksi. Mutta niistä ajatuksista kirjoitan myöhemmin enemmän.

Viikon kouluruokabudjetti

En se minä ollut, ja sitäpaitsi se oli vahinko!

Se oli Liisa!

Matkatessani Pohjanmaalle sovin Liisan kanssa treffit, kuluttaakseni aikaa ennen matkan jatkumista kotiin asti. Ja voi pojat, se tapaaminen oli kuin joulu! Meille kummallekin, itse vein Liisalle pussillisen itselleni turhaa kosmetiikkaa kokeiltavaksi ja sain muutaman täsmätuotteen. Tiedän tiedän, minun pitäisi luopua tavarasta, eikä tuoda sitä lisää talouteen. Mutta. Kuka sanoo ”Ei” Diorille? En minä ainakaan.